Dune: Prophecy yrittää olla avaruuden Game of Thrones epäonnistuen siinä osittain.
Avainsana: draama
Rebel Ridge
Netflixiin tupsahtelee aina aika-ajoin pienemmän kokoluokan toimintaelokuvia joista suurin osa on suoraan C-kategorian huiskaisuja joista ei jää mieleen oikeastaan mitään, ja joita on oppinut jo välttämään kuluttamasta omaa aikaa. Mutta…
Interceptor
Reillyn käsikirjoittama ja ohjaama ”tv-elokuva”, Interceptor (2022), on heikkolahjainen toimintaelokuva, jonka tehosteet ovat kuin Red Alertista paremmin renderöitynä. Toki se on samalla hänen esikoisohjaus (ja ainoa sellainen varmaankin sattuneesta syystä),…
Seinen syvyyksissä
Olen nähnyt elämäni aikana aivan liian monta haielokuvaa, ja suurin osa niistä on ollut jotain C- ja Ö-kategorian räpellyksiä, mutta joukkoon on mahtunut myös ihan veden pinnallakin pysyviä tuotoksia, enkä…
Atlas
Netflix on laittanut nyt ison vaihteen silmään science fiction elokuvien suhteen, ja näin tämän genren suurena fanina tämän pitäisi tietenkin ilahduttaa suuresti. Ongelma tässä näyttäisi vain olevan se, että vaikka…
Dexter – Season 1
Vuonna 2006 pamahti James Manos Jr.:lta, kun hänen luomansa sarjan, Dexterin, ensimmäinen kausi pamahti ulos. Emmyjä ja muita palkintoja kahminut sarja oli yksi yleisön suosikeista, mutta meikäläiselle Dexter esittäytyi vasta…
Star Trek: Voyager – Season 1
Vuonna 1995 alkoi uusi Star Trek sarja, jonka nimi oli yksinkertaisesti Voyager. Tämä oli jälkikäteen ajateltuna ihan järkevää, sillä The Next Generation oli loppunut edellisenä vuonna, eikä vuonna 1993 alkanut…
True Detective – Season 4
True Detectiven neljäs tuotantokausi yrittää omalla tavallaan paluuta ensimmäisen tuotantokauden teemoihin.
Rebel Moon – Part Two: The Scargiver
Zack Snyderin avaruusoopperan toinen osa päättää suoraan sen mihin ensimmäisessä osassa jäätiin, ja nämä kaksi elokuvaa voisi siis periaattessa katsoa putkeen muodostaen reilun neljän tunnin eepoksen. Tällainen pitemmän tarinan jakaminen…