Kaappaus Raiteilla

Elokuvan nimeksi olisi pitänyt tulla Casey Ryback temuaa jälleen. Se on jatkoa menestyselokuvalle Under Siege, joka oli kaikessa idioottimaisuudessaan varsin katsottava, viihdyttävä ja paikoittain, jopa nautittava annos aivotonta toimintaa. Kakkososasta ei voi sanoa samaa.

Ykkösosan pätevä ohjaaja, Andrew Davis, on vaihtunut Freejackin ja Young Guns II ohjaajaan Geoff Murphyyn.

Erikoisjoukkojen huippuosaaja maalla, merellä ja ilmassa, aseilla, autoilla, käsin, junalla, helikopterilla, tietokoneilla, suulla, päällä ja varmasti siviilissä helvetin kova panomies. Kyseessä siis Casey Ryback (Steven Seagal) lähtee junalla veljentyttärensä (mitä? Caseyllä on perhettä?! eikö hämähäkit ja sudet ovakkaan kasvattaneet häntä?!?!) kanssa lomailemaan. Tyttö on teini-iän raivoisammassa kohdassa ja siis aivan saatanan vittumainen pikkuämmä, joka vihaa kaikkea ja taatusti kuuntelee typerää musiikkia sekä viiltelee itseään. Harmillisesti samaan junaan Caseyn sekä ällöteinin kanssa sattuu satelliitin kaappaajia, palkkamurhaajia sekä joukko muita sekopäitä, jotka haluavat valloittaa maailman hiukkaskiihdytin satelliitillaan. Harmillinen sattuma, koska Casey on jätkä kovajätkä ja pistää kaikki päähän ja naamaan.

Näin kekseliäällä juonella elokuva lähtee raiteiltaan. Huonoja näyttelijöitä, huonoja efektejä, huonoa dialogia sisältäen niitä legendaarisen naurettavia one-linereitä “kukaan ei voita minua keittiössä”.

Elokuvassa on kaikki huonon elokuvan ainekset: Voittamaton yhden ilmeen sankari, koko maailmaa koskettava uhka, ärsyttävä komediallinen (tummaihoinen) sivuhahmo, panttivankeja, huono ohjaaja, yli-näyttelevä pääpahis ja ennalta-arvattava juoni.

Kyllä tällä elokuvalla tappaa aikaa jos ei muuta tekemistä ole. Suomen kesät tuppaa olemaan melko sateisia ja siksi katselin tämän tekeleen.

Sade jatkui vielä elokuvan jälkeenkin.