Dune: Part two

Vihdoin kahden ja puolen vuoden odotuksen jälkeen, Denis Villeneuven Dyyni elokuva saa kaipaamansa jatko-osan, joka päättää alkuperäisen Herbertin Dyyni kirjan. Tosin ensimmäinen Dyyni elokuva vei tarinaa huomattavasti sen puoliväliä pidemmälle, joten toisessa osassa nähdään jo paljon muutoksia itse kirjaan. Mutta samalla nämä kaksi elokuvaa koostuvat siitä minkä vuoden 1984 Lynchin elokuva kertoi kerralla. Mutta onko tämä yli viiteen tuntiin venytetty tarina kaiken sen odotuksen arvoinen, että tämä kannatti kuvata uudelleen. Lyhyt vastaus on ehdottomasti kyllä.

Tarina siis jatkuu lähes suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi, kun Paul ja hänen äitinsä Jessica pakenivat syvälle Arrakisin aavikolle, jossa he kohtasivat Fremenien joukkion, joka otti heidät matkaansa. Olin ehkä ensimmäisen osan jälkeen hieman epäileväinen Chalametin kyvykkyydestä esittää tulevaa johtajaa. Paulin hahmo on kuitenkin koko elokuvaa eteenpäin vievä voima, joka tässä toisessa osassa nousee vielä isompaan rooliin. Joten roolilta vaaditaan paljon syvyyttä ja tunnetta siitä, että tähän hahmoon voi uskoa myös isompikin joukko ihmisiä. Mutta onneksi olin väärässä, ja Chalamet suorastaan loistaa roolissaan. Hänen kasvamisensa ensimmäisen osan hieman pelokkaasta mutta toisaalta neuvokkaasta nuorukaisesta Dyynien kuninkaaksi Usuliksi, tai pitäisikö sanoa Muad’Dibiksi on suorastaan loisteliaasti kuvattu.

Samalla Stilgaria esittävä Javier Bardemin hahmo syvenee tässä jatko-osassa tärkeäksi tekijäksi Paulin nousussa ja kasvamisessa. Stilgar kun ottaa Paulin siipiensä suojaan, ja vaikka suurin osa Fremeneistä eivät usko vanhoihin tarinoihin messiaasta, hän on täysin oman uskonsa sokaisema ja nostaa näin Paulin asemaan, jossa hän pääsee toteuttamaan kostoaan Harkonneita vastaan. Villenneuvin kyky ohjata näyttelijöitä ja saada heistä parhaat puolet esiin on suorastaan hämmentävää. Jo ensimmäinen osa todisti, että roolitus on osunut nappiin, mutta tässä jatko-osassa loputkin hahmot lunastavat paikkansa Herbertin kaanonissa. Eikä vähimpänä tästä ole Zendayan esittämä Chani, ja vaikka en hänen kyvyistään Marvel elokuvissa ollut kovin vakuuttunut, niin nyt hän loistaa Paulin rakastettuna ja uskottuna. Koska dialogia hänellä ei tässä paljoa ole, niin kaikki ne ilmeet suorastaan porautuvat katsojan sieluun eikä missään vaiheessa jää epäselväksi mitä hän on mieltä tapahtumista. Chanin ja Paulin rakkaustarina on ehkä hieman kliseinen Romeo ja Julia, mutta tässä scifi kehyksessä se ei haittaa läheskään niin paljoa.

Elokuva vilisee myös muita loisteliaita roolisuorituksia, ja ensimmäisen osan hahmot jotka säilyivät hengissä ovat elementissään myös tässä toisessa osassa. Mutta kaikkein hienointa tässä elokuvassa on kuitenkin se tunnelma jonka Villeneuve on luonut. Kuten ensimmäisessä osassakin, hän osaa viedä tarinaa eteenpäin kiirehtimättä ja kuin vaivihkaa upottaa katsojat hänen omaan pieneen universumiin ja kaikki tapahtumat tuntuvat uskottavilta niiden omassa kehyksessään. Tehokeinona käytetty mustavalkoinen taistelukohtaus Feyd-Rauthan kanssa, tai unikohtaukset Paulin pään sisällä ovat täyttä rautaa. Feyd-Rauthaa esittävä Austin Butler on muuten suorastaan pelottavan hyvä roolissaan. Hienoa oli myös nähdä Christopher Walken Keisarina.

Tämä toinen osa on kuten kirjassakin paljon toiminnallisempi, ja sotaisampi kuin ensimmäinen osa. Mutta Villeneuven kyky ohjata näitä kohtauksia on suorastaan nautittava. Ei mitään ADHD leikkausta, eikä järjetöntä mättämistä puuduttaen katsojia ylipitkiin toimintakohtauksiin, vaan tarkoituksen mukaista tarinan eteenpäin viemistä. Tehosteet ovat toki aivan huikeita ja tämän tyyppiset elokuvat on hyvä nähdä isolta kankaalta Dolby Atmosin säestäminä, sillä elokuvan ääniraita on Zimmeriä parhaimmillaan ja se porautuu suoraan sieluun. Kun aavikon madot pääsevät vauhtiin niin katsojalla meinaa silmät sekä korvat tippua päästä sillä niin komeaa tuo meno ajoittain on. Dune:part II päätää hienosti Herbertin ensimmäisen kirjan, ja on kunnianosoitus tälle tarinalle. Muutamia tarinallisia uudelleen kirjoituksia toki on tehty, mutta tällaisenaan tämä on ehkäpä parasta science fictionia mitä tällä vuosituhannella ollaan nähty.