The Hobbit: The Desolation of Smaug

Vuosi sitten arvostelin tämän elokuvatrilogian ensimmäisen osan jossa tuli paasattua niin 48fps 3D tekniikasta kuin kirjan ohuudesta ja projektin vaikeuksista, niin niiden kertaaminen olisi tietenkin aivan turhaa ja aikaavievää. Kuten itse elokuvakin, niin tämä arvotestulikin siis hyppää niin sanotusti suoraan itse asiaan. Peter Jackson on kyllä todentotta leiponut hämmentävän ohuesta kirjasta tämän trilogian ja vaikka tämä toinen osa ei hukkaa aikaa turhaan jaaritteluun eikä muutenkaan niihin hiljaisiin hetkiin niin elokuvan pituus ei silti tunnu liian pitkältä. Vaikka kestoa tosiaan on rapeat kaksi ja puolituntia niin ainoa asia joka näin katsojaa häritisee on 3D lasien aiheuttama silmien väsyminen mutta siinä kaikki.

Monet ovat toki marmattaneet taistelujen ja varsinkin erään koskenlaskukohtauksen järjettömän pitkästä viennistä niin näin allekirjoittaneelle ne eivät tuntuneet mitenkään vaivaannuttavilta. Toki jokaisella on mielipide niin Legolaksen kuin Sauronin mukaantulosta sillä eiväthän herrat esiintyneet koko kirjassa, mutta näin hollywoodin kannalta ja katsojien mielenkiinnon säilyttämisen vuoksi on ehkä ihan oikeutettua että näitä yhtymäkohtia Sormusten herraan tuodaan katsojille esille. Tarina on myös selkeästi jatko-osa niinkuin olivat sormusten herran toinen ja kolmasosa sillä mitään ”tapahtui ennen” kohtaa ei ole vaan tarina jatkaa lähes juuri siitä mihin edellisessä osassa jäätiin. Kääpiöiden sekalainen seurankunta Gandalfilla ja Bilbolla varustettuna jatkaa matkaansa kohti Smaugin vuorta ja jalokiveä joka toisi vallan taas Thor Tamminkilvelle. Vaikka ensimmäisessä osassa Tammenkilpeä esittänyt Richard Armitage piti hienosti kääpiöiden laumaa kasassa, niin tässä osassa mies nostaa vielä pykälällä karismaansa ja alkaa näyttämään myös niitä vähemmän mairittelivia luonteenpiirteitään.

Myös tarina saa enemmän syvyyttä kuin ensimmäinen osa ja nimensämuikainen synkkämetsä todella alkaa ahdistamaan kaikin puolin. Samoin Gandalfin omat seikkailut Dol Guldurissa ovat selkäpiitä nostattavia. Tähän kun lisätään tämä loistava 48fps 3D niin katsoja todella pääsee nauttimaan Tolkienin tarusta ja Uuden-Seelannin maisemista sen täydellä voimalla. Elokuva on myös rytmitetty loisteliaasti, sillä vaikka kirjassa Gandalf vain katoaa omille poluilleen niin Jackson viisaasti näyttää miehen edesottamuksia samaan aikaan kääiölauman edesottamusten kanssa ja tuo sopivia yhtymäkohtia seurueiden edesottamuksiin. Tammenkilven lisäksi kääpiöseurueesta nousee esiin Kiliä esittävä Aidan Turner sekä Balinia esittävä Ken Scott. Legolaksen mainitsinkin jo aikaisemmin ja mielestäni Orlando Bloom hoitaa leiviskänsä kunnialla läpi ja sopii tarinaan paremmin kuin hyvin. Myös pakollista naiskaunetta edustava Evangeline Lilly tuo halltija Taurielin rooliin sopivaa karsimaa ja fyysistä uskottavuutta.

Vaikka tarinan loppupuolella päähenkilöiden joukkoon hyppää vielä yksi ihmissankari, eli Luke Evansin näyttelemä Bard, niin koko shown kyllä varastaa viimeistään itse Smaug. Benedict Cumberbatchin muhkealla äänellä varustettu vuoren kokoinen lohikäärme omaa sellaisen presenssin että se ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Tuo vuosisatoja vanha lohikäärme tuodaan katsojien eteen mukavan salakavalasti Bilbon ryöstöyrityksen viitoittamana ja vasta kun lohikäärme koko komeudessaan läjähtää verkkokalvolle niin katsojan henkäys on syvä ja kunnioittava. 3D tekniikka suorastaan puskee tuon otuksen ulos kankaalta katsojan eteen ja mittasuhteiden valjetessa ilmestys on komea. Elokuvan loppu onkin yhtä taistelua itse Smaugia vastaan ja kliimaksi jättää katsojan suorastaan istuimen reunalle.

Hobitti – Smaugin autioittama maa on hieno seikkailuelokuva joka jaktaa ensimmäistä osaa loisteliaasti. Se parantaa menoaan kuin sika juoksuaan ja jättää katsojan janoamaan viimeistä osaa. Luotto Jacksoniin on kova ja tällä se ei ainakaan hiivu yhtään. Toivottavasti kolmas osa vetää langat yhteen ja päättää tarinan sille kuuluvalla arvokkuudella. Käsissämme on kuitenkin vuoden paras seikkailu joka tarjoaa juuri sitä mitä odottikin.