elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Nightvisions 2022 Nightvisions 2022
Esipuhe: On pimenevä marraskuinen ilta ja ilma on rapsakan vilpoinen. Koko ajan on vain pimeää ja märkää. Mutta on ollut yksi tapahtuma, joka on... Nightvisions 2022

Esipuhe:

On pimenevä marraskuinen ilta ja ilma on rapsakan vilpoinen. Koko ajan on vain pimeää ja märkää. Mutta on ollut yksi tapahtuma, joka on tuonut valoa näihin syksyn/alkutalven iltoihin, nimittäin Nightvisions genre-elokuva festivaali, joka on valitettavasti ollut tauolla jo kaksi vuotta. 2020 festivaalia yritettiin siirtää lähes 8 kertaa kunnes se peruuntui, ja 2021 jäi torsoksi yritelmäksi. Nyt vihdoin tämä legendaarinen tapahtuma palaa sille oikeutetulle paikalle ohjelmistolla, jonka edessä kuka tahansa elokuvafani haukkoo henkeään. Luvassa on siis jälleen kauhua, fantasiaa, scifiä ja kaikkea siltä välitä tyylillä, jota et näe missään muualla … ehkä koskaan. Se tekee tästä tapahtumasta ainutlaatuisen ja mikä olisikaan mukavampaa kuin viettää vuoden pimeintä aikaa pimeässä teatterissa katsomassa pimeitä elokuvia läpi yön.

Lähdimme jälleen yhdessä vanhan asetoverini Teron kanssa kohti tuttua tapahtumaa mukanamme uusi uhri  tälle tapahtumalle. Ramilla ei ollut käsitystä mitä tuleman pitää, muta pianhan tämä selviäisi. Kun festivaali sisältää yli 40 elokuvaa, on tietenkin selvää, että jouduimme karsimaan listaa katsottavista elokuvista, jotta saisimme hyvän putken elokuvia läpi yön ja kuusi toisitaan poikkeavaa elokuvaa pääsi listallemme. Näistä ensimmäinen oli jo kello neljän aikaan alkava Fall, joka pisti ainakin muutamalta katsojalta jalat veteläksi.

Fall

Elokuva alkaa todella komeissa maisemissa vuoristoisessa maastossa ja jo tässä vaiheessa tehdään selväksi minkätyyppisestä elokuvasta on kyse. Huiketa kamera-ajoja ja jännityksen luomista pienistä asioista joihin kamera zoomaa. Jos omaa korkeanpaikan kammoa, niin tämä todella tulee vaikuttamaan sinuun. Tarina noudattaa aika perinteistä menetyksen ja uudelleen ylös nousemisen kaavaa, jota ollaan nähty lukemattomissa elokuvissa.

Grace Caroline Curreyn esittämä Becky kokee suuren menetyksen ja vellottuaan itsesäälissä ja kännissä edellisen vuoden, tulee hänen vanha ystävänsä Hunter (Virginia Gardner) ehdottamaan elämään paluuta. Pienen suostuttelun jälkeen kaksikko lähteekin valloittamaan vanhaa 600 metriä korkeata tv-tornia ja voi pojat millainen seikkailu tästä tulee. Juoni on todella pienimuotoinen, mutta siihen on saatu ympättyä kaikki katastrofi elokuvien kliseet ja läheltäpiti tilanteet. Jännitys pysyy todella intensiivisenä koko elokuvan ja päähenkilöiden paniikin tuntee katsomoon asti.

Edellisiltä Nightvisions festivaaleilta tuttu ohjaaja Scott Mann (47 meters down) saa todella katsojan pelkäämään korkeuksia ja leffan intensiivisyys pysyy hyvin ylhäällä loppuun asti. Periaatteessa kahden päähenkiön välinen kemia sekä vanha tv-torni jaksavat kantaa loppuun saakka, mutta tietty ennalta-arvattavuus ja ehkäpä liiallinen hahmojen uhkarohkeus pudottaa pinnoja, mutta muuten erittäin kova avaus festivaaleille. 3/5

Tässä välissä olikin jo hyvä pitää pitempi paussi, että saatiin energiatasot kohdilleen ja lähdimme joukolla kohti Helsingin viilenevää iltaa etsien ruokapaikkaa. Terohan sen siinä sitten keksi, että lähellä on meille tamperaisille tuttu paikka SpeakEasy ja siellä kaikki päätyivät hampurilaisaterioiden pariin, jotka osoittautuivat yhtä maukkaiksi kuin kotokaupungissa. Matka kävi tästä kaupan kautta kohti koko yön läpi alkavaa maratoonia, joka alkaisi suoraan siitä karmeimmasta elokuvasta.

The Harbinger

Sitten olikin edessä ehkä itselleni koko festivaalin odotetuin ja pelätyin elokuva. Tämä siksi että ohjaajana/käsikijoittana/leikkaajana/säveltäjänä toimi Andy Mitton, jonka käsistä on aikaisemmin tullut ehkä 2000-luvun pelottavin elokuva ”The Witch in the window”. Odotukset olivat siis vähintäänkin tapissa, ja innostusta lisäsi se, että itse Mitton oli paikan päällä haistelemassa tunnelmaa. Elokuva itseasiassa kuvaakin lähihistoriaa erittäin onnistuneesti, sillä juonen yhdeksi osaksi on otettu vuonna 2020 alkanut korona pandemia. Eittämättä tämä tauti jylläsi Amerikassa paljon voimakkaammin kuin meillä Suomessa, ja tällä oli kieltämättä pieni vaikutus itse elokuvan kokemiseen. Mutta mitä pelkotiloja Mitton sitten tällä kertaa oli luonut?

Harbinger kertoo unohtamisen ja katoamisen pelosta. Mitäs jos et vain kuolisi, vaan sinusta ei jäisi edes muistoja kenellekään. Aihe kieltämättä näin suomalaisena ei ole ehkä niin fataali kuin peri amerikkalaisen näkövinkkelistä, ja tämäkin vaikutti itse juoneen. Mitton osaa kuitenkin luoda hyvin painostavan ilmapiirin elokuviinsa, ja pääosissa olleet Monique (Gabby Beans) ja Mavis (Emily Davis) esittävät loisteliaasti roolinsa. Etenkin Emily on saanut karanteeniin ja yksinäisyyteensä kyllästyneen naisen olemukseen sellaista pontta että pahaa tekee. Unimaailmaan sijoittuva elokuva antaa kyllä sopivan määrän pelottelua ja pahoja kohtauksia, mutta alun luoma jännitys katoaa kesken elokuvan.

En tiedä johtuuko erilainen katsantokanta maailmaan siihen, että elokuvan teemat eivät meilläpäin maailmaa olekaan niin pahoja, mutta kun ”pahis” selviää, ja katsoja pääsee kärryille missä mennään, niin tunnelma lässähtää. Lopun twistit eivät pääsee enään yllättämään, ja katsojan päässä humisee vain tyhjyys lopputekstien tullessa esiin. The Harbinger lupaa aluksi paljon, mutta menettää tehonsa ja loppujen lopuksi kyseessä on vain keskinkertainen kauhuttelu. 3/5

Mad Heidi

Tätä elokuvaa ehkä odottelin yhtä paljon kuin edellistä, sillä kyseessä on maailman ensimmäinen swissploitaatio elokuva, jossa meidän oma Iron Sky tekijä Tero Kaukomaa oli auttamassa rahoituksessa. Mutta entä itse elokuva? Noh, Tarantinon fanitus oli suorastaan liiankin ilmiselvä, mutta muuten elokuva seisoo omilla jaloillaa ja ploitaatiota nähdään enemmän kuin tarpeeksi. Menemättä enempää juonen kaikkiin kiemuroihin, niin täytyy mainita, että itse Heidiä esittävä Alice Lucy on juuri täydellinen rooliinsa kostonenkelinä, jolle ei juuston purijat vittuile.

Muuten elokuva noudattaa jopa perinteistä kostoelokuvan koodistoa, ja lajityypilleen ominaista sairasta huumoria. Pahikset ovat niin pahoja, että jokaiselle heidän kuolemalleen katsoja taputtaa käsiään. Sveitsiläisestä juustosta ja laktoosi-intoleranssista on väännetty lähes kaikki mahdolliset vitsit mitä löytyy ja saadaahan se yksi toblerone tappokin tähän elokuvaan. Tissejä ja verta on siis luvassa täyden puolentoista tunnin verran ja tietenkin komeita alppimaisemia Tämä oli mielestäni erittäin kompakti ja onnistunut teos ja erityismainita täytyy toki antaa Sveitsin diktaattoria esittävälle Casper Van Dienille jota ei olla nähty sitten vuoden -97 Starship Trooperin. Onnistunut alan elokuva, joka nosti mieltä ennen yön pimeitä tunteja. 3,5/5

Scare Package II Rad Chad’s Revenge

Illan neljäs elokuva oli täysin tuntematon tekijä listallamme, ja kukaan meistä ei ollut nähnyt Scare Package ensimmäistä, mutta esitteiden mukaan tällä ei pitäisi olla merkitystä, eikä sillä kyllä ollutkaan. Paikalla oli myös yksi ohjaajista eli Aaron B. Koontz, mutta rehellisyyden nimissä se ei nyt kyllä auttanut itse elokuvaa.

Scare Package 2 on pätkä erinäisiä elokuvapätkiä, eli niin sanottuja episodeja joiden välissä pyörii ns. pääjuoni. Joissain tapauksissa tällainen konsepti toimii, mutta nyt episodien väliset erot olivat liian selviä, ja näyttelijät jopa huonompaa Ö-tasoa.  Verta ja suolenpätkiä kyllä nähtiin, kuten sulavia ihmisiä ja pieniä homoeroottisia kohtauksia, mutta itsellä alkoi ainkin väsymys painamaan eikä minkäänlaisia kauhuelementtejä kyllä havaittu.

Kun kliseiden määrä nousee yli maksimin, ja visvan määrä ylittää sen vielä monen kertaisesti niin elokuvan loppuakohti mikään ei vain tunnu oikein miltään. Valitettavasti tämä oli siis pieni huti illan ohjelmistossa mutta jos jotain mainintaa voi näyttelijöistä sanoa, niin Chadia esittävä Jeremy King on todella ärsyttävä roolissaan ja Rich Sommerin esittämä Rick oli lähes sympaattinen koska menettää kätensä happo-oksennukseen heti elokuvan alussa. 2/5

The Breach

Huonosta kauhukomediasta päästiinkin sitten illan parhaimpaan elokuvaan, jonka teemat ja tuotanto pääsivät yllättämään laadullaan. Kutkuttavan jännittävä alku luo asetelmat niin tulevasta goresta, kuin perinteisestä kummitustalo kauhusta. H.P.Lovecraftin jalanjäljissä olevasta Nick Cutterin romaanista saadaan Barkeria ja Kingiä yhdistelevä kauhuteos, jossa katsojat saadaan pureskelemaan kynsiään.

Pääosaa esittävä Allan Hawco on paikallinen poliisipäällikkö, joka saa käsiinsä tapauksen, jota ei pysty käsittämään. Jäljet johtavat kohti tuntemattomia suomaita, ja aisaparikseen hän pyytää vanhaa tuttuaan eräopas Megiä (Emily Alatalo). Mukaan lähtee myös Wesley Frenchin esittämästä Jacob, jonka ärsyttävyys nousee sille tasolle, että ei tarvitse yllättyä hänen kohtaloaan.

The Breach etenee hitaasti mutta jännittävästi murhatutkimuksesta kohti selviytymiskauhua, kun päähenkilöt löytävät keskeltä suomaata hylätyn talon, jonka sisuksissa on jotain hyvin erikoista. Kotitekoinen hiukkaskiihdytin on viritetty vintille ja tiede on jälleen avaamassa portteja kohti tuntemattomia maailmoja. Kun mökin tarkoitus alkaa selvitä, nostaa ohjaaja Rodrigo Gudiño kierroksia ja meno yltyy lopulta melkoiseksi ”Body horroriksi”.  4/5

The Price we pay

Illan viimeinen alkoikin mukavasti noin kello viiden maissa, ja vaikka väsymys alkoi jo hieman painamaan, niin edellisen elokuvan adrenaliinit virtasivat mukavasti kehossa. Edessä olisi tietojen mukaan perinteistä grindhouse elokuvaa ja sehän passaisi vallan mainiosti koska pääosissa olisi tuulahdus 90-luvulta nimittäin itse Stephen Dorff.

Juoni lähtee hyvin perinteisesti liikenteeseen ryöstöstä, joka menee pieleen. Dorfffin esittämä Cody on veljeksien Alex ja Shanen kanssa ryöstämässä panttilainaamoa ja Alexin sekopäisyys saa asiat eskaloitumaan ja sattumalta paikalla ollut Grace otetaan panttivangiksi. Ryhmä pakenee paikalta ja eksyvät keskellä erämaata majataloon pyytämään lepopaikkaa. Lepopaikka irtoaa, mutta niin irtoaa jotain muutakin. Ladon alakerrasta löytyykin maailma, johon edes paatuneimmat rikolliset eivät olleet tottuneet ja pian heille selviää miksi paikan ylläpitäjäksi jätetty poika ei olisi halunnut heitä paikalle.

Jälleen räjähtelee päitä, ja ruumiinosia lentelee oikealta vasemmalle, kun juoni yhdistelee jollain tavalla teksasin moottorisahamurhaajia ja muita perinteisiä grindhouse klassikoita. Ohjaaja Ryûhei Kitamura lyö vaihdetta silmään ja vanhan kansan splätter efektit saavat uuden elämän tämän elokuvan puitteissa. Mukana heiluu myös hullun pitkä huippumalli Erika Ervin, joka saa toimia modernina leatherfacena. Tämä oli hyvin onnistunut päätöselokuva johon Nightvisions 2022 oli hyvä lopettaa. 3/5

Loppukaneetti:

Matka jatkui noin tunnin odottelun jälkeen juna-asemalle mistä matka kohti kotia alkoi sumenevin silmin, mutta innokkaina siitä, että festari jälleen toteutettiin ja elokuva kattaus oli vähintäänkin riittävä ja onnistunut. Eli jäämme innolla odottamaan ensivuotta ja uusia karmaisevia elokuvia millä piristää pimenevää suomen talvea.

  • Fall
  • The Harbinger
  • Mad Heidi
  • Scare Package II Rad Chad’s Revenge
  • The Breach
  • The Price we pay
3.1
4 1 vote
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Tero Niemenpää
Admin
9 months ago

Tämä oli jälleen kerran hieno ilta, jossa oli lajityypille juuri sopivia elokuvia. Päräyttäviä kokemuksia olivat Fall (jalat veteläksi), Mad Heidi (naurua), sekä Breach. Hieno festivaali kyllä tämä!