Chain Reaction

Ah, kultainen 1990-luku: järjettömien elokuvien aikaa, jossa Yhdysvalloissa toimivat ohjaajat ja käsikirjoittajat pitivät tiukkaa kisaa siitä, kuka tekee elokuvan kaikkein hulluimmalla juonella, mutta siten, että itse elokuva pysyy tasapaksuna kasana keskinkertaista sekoilua. Kisaan osallistui myös Andrew Davis (joka on ohjannut jopa kaksi ihan hyvää Steven Seagal-sekoilua (Above the Law, sekä Under Siege), sekä tietysti kaikkien rakastaman The Fugitiven), joka yhdessä käsikirjoittaja-kolmikon (Arne Schmidt, Rick Seaman, Josh Friedman) kanssa teki elokuvan nimeltä Chain Reaction (1996), jossa varttihullulta professorilta näyttävän ryhmän onnistuu keksiä vaihtoehtoinen (ja puhdas) energialähde lopulta sillä, että Keanu Reevesin näyttelemän Eddie Kasalivichin sorvi pitää outoa ääntä (ihan oikeasti, en keksinyt tätä), joka tuo oikean taajuuden/signaalin kuplivan vesitankin rauhoittamiseksi.

Melkein jo kuvailin elokuvan pääjuonen tuossa edellä, mutta totuus on vielä monimutkaisempi: koska kun puhdas energiamuoto löytyy, astelee esiin myös salaliitto, joka kuumentaa pottukattilan sille tasolle, että siitä aiheutuva räjähdys muistuttaa lähinnä ydinräjähdystä ilman taustasäteilyä Chicagossa.

Syylliseksi lavastetaan tietenkin Keanu Reevesin Kasalivich ja fyysikkoa näyttelevä Rachel Weisz, jotka epäpätevän poliisin ja avuliaan kollegan (Morgan Freeman) avulla pakenevat viranomaisia lähes kuin Harrison Ford The Fugitivessa. Samalla salaliitto alkaa kuplia ja paljastua, kun Kasalivich ja Dr. Lily Sinclair (Weisz) selvittävät koko homman miltei alle 100 minuutissa.

Elokuvan näyttelijät ovat tasaisen tylsiä; Keanu Reeves on pääroolissa ihan toimiva ilmestys, eikä mukana pelkäävä Rachel Weisz ole yhtään hassumpi. Morgan Freeman on puolestaan oma karismaattinen itsensä ja sivurooleissa nähtävä Brian Cox on jälleen kerran hyvä. Fred Ward puolestaan vetää oman agentti-roolinsa yli, mutta olen tässä vaiheessa taipuvainen uskomaan siihen, että hän vetää jokaisen roolinsa yli. Jokatapauksessa näyttelijät ovat melko vahvasti Andrew Davisin näpeissä, mutta totuus on, että näyttää vähän siltä, että tässä elokuvassa Davis ei osaa oikein vaatia näyttelijäkatraaltaan tarpeeksi: “ihan hyvä” tuntuu hänelle riittävän vallan mainiosti.

Elokuvana Chain Reaction on oikeasti tyypillinen ja tasapaksu aikansa elokuva, jonka katsoo kyllä itseasiassa mielellään kertalleen läpi. Miksikään klassikoksi siitä ei ole, mutta rauhallinen kuvaus ja suhteellisen rauhallinen leikkaus tuovat elokuvaan omaa viehkoa toimivuuttaan. Juonen ollessa väliltä hullu tai puolihullu, osaa katsoja kuitenkin suhteellisen hyvin rauhoittua elokuvan tunnelmaan ja Kasalivichin “The Fugitivemaisiin” toimiin (mm. sillalla). Davis tuntuukin ottavan elokuvan lähinnä varmuudella, ikäänkuin välttäen konflikteja sekä katsojien että touhut maksavan studion kanssa. Siitä tuloksena on leppoisa jännityselokuva, jossa ei ole oikein mitään järkeä.