Beck -Tuntematon lähettäjä

Jälleen kerran Tukholmassa jännitys kihisee ja joku murhataan: komisario Beckin on jälleen kerran aika astua esiin murharyhmineen selvittämään murhaa. Ohjaajan pallillekin istahtaa mm. Kasvottoman miehen ohjannut Harald Hamrell, joka oli ainakin edellä mainittuun elokuvaan tuonut ihan ylimääräisen potkun. Samaa nostetta on huomattavissa myöskin tästä elokuvasta, sillä Tuntematon lähettäjä (Beck -Okänd avsändare) ei ole läheskään niin vaisu kuin edellinen Beck, Erakko. Arlandan lentokentällä ammattimaisesti murhattu, kaupunkimaasturin alta löydetty, mies osoittautuu vain ennakkotapaukseksi vyyhdille, jossa ihmiselämä tuntuu taas olevan kuin halpaa makkaraa miljoonien rinnalla. Samassa tuiskeessa tulilinjalle joutuvat myös tuttuakin tutummat poliisit: Persbrandtin näyttelemä Gunvald ja Birgersonin näyttelemä Alice -Haberin näyttelemästä Beckistä puhumattakaan. Peli alkaa käymään jo vaaralliseksi, mutta ah, niin katsojan kannalta mielenkiintoiseksi jännäriksi, jota sietää kotisohvaltaan katsella.

Meininki ja tapahtumat ovat jälleen kerran tuttua Beck -tyyliä. Asioita lähestytään mielenkiintoisesti ja enemmänkin katsojan näkökulmasta katsottuna. Tapahtumia ja oivalluksia ei lyödä silmille musiikkivideomaisina väläyksinä, vaan pikemminkin niiden annetaan ikään kuin hiipiä pikku hiljaa esiin. Peter Haberkin vetää roolinsa vähän samaan sävyyn: pikku hiljaa lämpiävä rooli tuntuu olevan Haberille hyvinkin ominainen, josta ei silti pysty löytämään mitään isoa valittamisen aihetta. Persbrandt puolestaan jatkaa kivikovaa machoilu-linjaansa ehkä hieman nyt pehmeämpänä, sillä tarina etenee näköjään vääjättömästi siihen, että Malin Birgersonin näyttelemästä Alicesta ja Persbrandtin näyttelemästä Gunvaldista ollaan tekemässä hyvin toimeentulevaa työparia. Parin ongelmat ovat näköjään nyt lopullisesti selvitetty ja Kartellin ja Erakon viileät välit ja tuliset yhteenotot näyttävät olevan historiaa. Mielenkiintoista lisää tuo myös leffan näkyvä pahis, Michael Flessan, venäläisenä torpedona. Flessanin rooli on vähäpuheinen, mutta eleet ja olemus on silti kunnossa: vasta toisen elokuvaroolinsa tekevä mies on pahis paikallaan. Muista roolihahmoista on myös syytä viimeinkin mainita Ingvar Hirdwallin näyttelemä Beckin naapuri, joka omituisilla tarinoillaan ja teoillaan tuo elokuvalle ne harvat rennot hetkensä: vaikkakin muutaman kerran elokuvalle pystyy myös rentoutuneesti hörähtämään murharyhmän sisäisten kemioiden pikkuhiljaa kääntyessä lähes päälaelleen.

Oikeasti Tuntematon lähettäjä on jälleen kerran Beck -elokuva paikallaan: katsojan on pakko myöntää, että tämäkin Beck on tehty huolellisesti ammattitaidolla; ikään kuin perinteitä vaalien. Onneksi sentään tällä kertaa on rypistetty hieman enemmän ja hiottu elokuvaa ehkä hieman tarkemmin: tuloksena on edellisiä elokuvia parempi Beck, jota katsoja katsoo väkisinkin varpaan välit hikoillen yhä enemmän ja enemmän. Vääjäämättömiksi tapahtuvia asioita joutuu odottamaan ja odottamaan: koska ne oikein tulevat? Ja miten ne tapahtuvat? Ehdinkö hakea Pepsiä jääkaapista ja tehdä voileivän mainostauolla missaamatta minuuttiakaan? Niin, hyvän jännityselokuvan merkki on oikeasti se, ettei jääkaapille todellakaan jää venyttelemään jäseniään ja kalastelemaan viimeistä suolakurkun palaa purkin pohjalta. Jälleen kerran on pakko myös myöntää, että voi pojat, kun ruotsalaiset osaavat tehdä jännittäviä elokuvia! Suosittelen.