The Rookie – Season 1-2

Lähinnä tuottajana toimineen Alexi Hawleyn suhteellisen tuore sarja, Rookie, on ilmestynyt Netflixin tarjontaan kahden ensimmäisen tuotantokauden osalta. Se on jonkinlainen kummallinen sekoitus tavallista poliisisarjaa, draamaa ja hyvin ryöstettyjä (ja toteutettuja) satunnaisia jaksoja pitkin tuotantokausia. Kauttaaltaan turvallinen (jenkeissä TV-14 kategorian saanut) sarja on hitaasti eteenpäin puskevaa, itseään toistavaa viihdettä, jota jaksaa satunnaisesti katsella jakson pari viikossa. Vaikka sarja on keskinkertaista viihdettä, on se myös välillä äärimmäisen epätasainen tuotos, jossa mennään jo ensimmäisellä ja toisella kaudella niin sanottuihin ”hupijaksoihin” (kun halutaan rennompaa tunnelmaa) ja välillä vedetään ruutuun niin kovaa settiä, että voisin vannoa ideoiden tulleen muun muassa True Detectivestä tai indonesialaisesta The Raid: Redemptionista.

Rookien perusjuoni on itseasiassa aika tehokas: Nathan Fillionin näyttelemä John Nolan kokee toisen tulemisensa työmarkkinoilla ja päättää aloittaa poliisin uran ”vanhoilla päivillään” päätyen tietenkin Los Angelesin poliisilaitokselle nyyppänä töihin. Mukana on koko opiskelupoppoo Lucy Chen (Melissa O’Neil) ja Jackson West (Titus Makin Jr.), joita vahtimaan laitetaan tietenkin osaston kokeneet poliisit, joita Alyssa Diaz, Eric Winter ja Afton Williamson näyttelevät. Tuloksena on lähes jokajaksoinen episodi, jossa edellämainittu ryhmä kohtaa Los Angelesin vaarallisimmat rikolliset yksin, koska näyttäisi siltä, että kellään muulla poliisilla tai piirillä ei ole siihen aikaa, halua tai en minä tiedä… Välttämättä edes kiinnostusta.

Rookie on kaikkinensa silti katsojalleen melko helppo sarja, sillä se ei edes yritä olla paras poliisisarja, se paremminkin yrittää olla vain viihdyttävin siinä mielessä, ettei sen pariin kyllästy. Ja vaikka sarja onkin puolelta toiselle aaltoileva peruskehno tuotos, viihtyy sen parissa jakson tai pari viikossa. Tekniseltä tasoltaan sarja on ihan hyvää tasoa, joskin tarinan kaaressa se oikeastaan unohtaa itsensä, kun ammuskelu ja muu toimintadraama alkaa.

Muutama toteamus sarjan näyttelijöistä kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella:

Nathan Fillion (John Nolan)

Olen varmaan siitä harvinainen tapaus, että pääosin Nathan Fillionin työ ei ole minulle tuttua siitäkään huolimatta, että mies tähditti suosittua Castle-sarjaa, sekä toimi pääroolissa keskenjääneessä Firefly-sarjassa. Älyttömän pitkän uran tehnyt Fillion on kuitenkin Rookien pääroolissa mies paikallaan sopien Rookien keskinkertaisuuteen mainiosti. Hänen hahmonsa on myös itsensä hakija, rakastaja ja poliisilaitoksen inhimillinen tekijä. Sopivan selkeä päähahmoksi, eikä Fillion roolissaan mitenkään epäonnistu, vain nallekarhumainen Johnin inhimillisyys lyö pari kertaa yli laidan, mutta annettakoon se anteeksi.

Alyssa Diaz (Angela Lopez)

Kovanahkainen Angela on yhtenä kokeilaiden kouluttajana suhteellisen herkullinen hahmo: päältä kova, sisältä pehmeä. Minulle tuntematon Alyssa Diaz on kuin kopio Michelle Rodríguezista, jonka sarjan tuottajat ovat tilanneet Wishistä. Oikeastaan Diazin hahmossa ja näyttelijäntyössä ei ole mitään vikaa, mutta tietynlainen ristiriita hänen hahmonsa yllä vellaa ainakin kahden kauden ajan, eikä hahmo sitä kautta pysy sellaisena, jona Diaz sitä yrittää pitää.

Richard T. Jones (Wade Grey)

Jos haluat tietää, miltä tv-sarjojen veteraani näyttää, niin katso vain kerran Richard T. Jonesia ja ymmärrät kaiken. Mies, joka on esiintynyt varmaan kahdessakymmenessä eri tv-sarjassa tunnetaan ainakin minun osalta Narcosista, Terminatorista, Judging Amysta ja muun muassa Brooklyn Southista. Mies on ollut urallaan niin kiireinen, että kirjoitushetkellä hänellä on ollut rooli 109:ssa eri tuotoksessa kautta rantain. Tällä kertaa hän on Rookiessa ylikonstaapelina, joka toimistossaan istuessaan on kuin sarjan vanha viisas tammi, jolta tullaan kyselemään tai tunnustamaan asioita ja joka junailee sitten kulissien takana asioita parhain päin. Ja mikäpä siinä, sillä Jones hoitaa ruutunsa kokemuksella ja kunnialla läpi ilman sen kummempia seikkailuja.

Melissa O’Neil (Lucy Chen)

Kanadan Idolsista pinnalle noussut Melissa O’Neil on sarjassa yksi kokelaista, Lucy Chen, joka lähinnä osittaisen hermoilun kautta pääsee Rookiessa toiseen isoon rooliinsa (ensimmäinen oli Dark Matterissa). Rookiessa O’Neil ei kuitenkaan mihinkään urotekoihin pysty, vaan hänen roolinsa jää vähän vajaaksi kuten muillakin. Kun ”sinnepäin” on sarjan episodien ohjaajille tarpeeksi, ei näyttelijätär pysty tuomaaan katsojalleen oikeastaan mitään nähtävää.

Eric Winter (Tim Bradford)

Kivikovan Eric Winterin hahmon, Tim Bradfordin, näytteleminen oli varmasti miehelle jollain tasolla mielekästä, sillä sarjan tuottajat kasasivat hänen hahmolleen vaikka mitä laidasta laitaan. Toki samaa taakkaa jaettiin muillekin, mutta jollain tasolla Winter saa kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella hahmostaan hieman enemmän irti kuin muut. Ei silti, ei tämä sarja Winteristä tähteä tee, mutta jonkinlaisen partiomerkin mies sarjasta ansaitsee.

Afton Williamson (Talia Bishop)

Poliisien kouluttajaa, Talia Bishopia, näyttelevä Afton Williamson viihtyi sarjassa vain ensimmäisen tuotantokauden verran. Hänen poistumisensa sarjan ensimmäisen tuotantokauden jälkeen ei selvästikään ollut suunniteltu, eikä ihmekään, sillä vuoden 2019 artikkelin (Entertainment Weekly) mukaan Williamson lähti Rookiesta siksi, että koki kuvauspaikoilla rasismia ja epämiellyttäviä kommentteja ”hiusosastolta” ja kiusaamista vastaavilta tuottajilta. Näiden väitteiden tueksi tutkimusten jälkeen ei löytynyt todisteita, joten asia jäi siihen ja Bansheessakin nähdyn näyttelijättären ura jäi polkemaan paikoilleen; ehkä siksi, että hän kenties päätti jättää filmiteollisuuden taakseen. Tämä on myös harmi, sillä Williamsonin hahmo oli hyvä rauhoittava tekijä sarjan välillä kaaottiselle ja keskinkertaiselle menolle. Toisaalta hänen hahmonsa on niin paljon erilainen verrattuna muihin hahmoihin, että se toi oman omituisen piirteensä koko ensimmäiselle tuotantokaudelle.

Mekia Cox (Nyla Harper)

Sarjan jonkinasteiseksi Ramboksi toisella tuotantokaudella ilmoittautuva Mekia Coxin hahmo, Nyla Harper, on vastaus Afton Williamsonin hahmon puuttumiselle. Se on samalla omanlaisensa käänne eri suuntaan, mitä ensimmäisellä tuotantokaudella nähtiin ja sarja muuttuu Coxin myötä suoraviivaisemmaksi ja enemmän toimintaan painottuvaksi oikean ja väärän taisteluksi, jota viljellään lähes traditiomaisesti pitkin sarjan etenemistä.

Titus Makin Jr. (Jackson West)

Titus Makin Jr. on minusta selvästi sarjan heikoimpia lenkkejä. Hänen hahmostaan, Jackson Westistä, on tehty liian ujo ja liian huuli pyöreänä asioita ihmettelevä kokelas. Hän on vähän sen oloinen kahden tuotantokauden ajan, että hän on näyttelemässä väärässä sarjassa, sillä hän sopisi paremmin sitcomiin tai kevyeen draamaan kuin tällaiseen puolivakavaan poliisisarjaan.

Kausi 1

Sarja lähtee liikkeelle, kun John on eronnut vaimostaan ja etsii partaisena elämälleen uutta suuntaa sattumalta estäen pankkiryöstön. Siitä saa ajatus, että vielä ”vanhoilla” päivillään hän ryhtyy poliisiksi ja löytää itsensä Los Angelesista, poliisiasemalta, jossa kaikki kokeneet poliisit tietysti vinoilevat hänelle koko ensimmäisen tuotantokauden ajan.

Sarjaan mahtuu myös romantiikkaa ja rakkautta, kun John nähdään punkkaamassa ja pussailemassa yhdessä kollegansa ja opiskelukaverinsa, Lucy Chenin, kanssa. Rytmikkäästi kaverinsa rantahuvilassa asustelevassa Johnissa onkin kontrastia, jossa siviiliminä ja työminä kohtaavat jossain keskivaiheilla.

Itse kaudella John poliisikavereineen auttaa maanjäristyksen sekasorrossa, etsivät karanneita vankeja ja tietenkin pelastavat kaupungin terroristeilta (koska miksipäs ei?). Luodit lentävät, läppä lentää ja omanlaista draamaa nähdään lähes jokaisella hahmolla. Chen pelkää suhteensa Johniin paljastuvan, Bishop piilottelee jotain, Bradford häpeää ja yrittää auttaa huumeisiin sortunutta vaimoaan ja West pelkää toimintaa. Kun vielä kokeilaita pompotellaan kuin lapsia hölmöissä testeissä, on ykköskausi täynnä juoneltaan keskinkertaista hömpötystä.

Kausi 2

Toinen kausi jatkaa kiihkoa täydellä kaasulla, kun ensimmäisen kauden terroristijuonen laineet lyövät vielä toisellekin kaudelle. Tuloksena Johnin rakkauselämä saa uutta kiihkoa suhteesta liittovaltion agentin kanssa samalla kun John kunnostaa ostamaansa rötisköä parempaan kuntoon. Kun rakkauselämän draama heittäytyy ylikierroksille, ilmestyy kuin tyhjästä Ali Larterin puhaltamaan väistämättömiä tuulia Johnin rakkauselämään.

Eikä siinä kaikki, sillä kokeilaiden pompotus jatkuu yhä toisella kaudella, eikä siitä päästä eroon koko kauden aikana varsinkaan kun Talia Bishopin hahmo vaihtuu Nyla Harperiin. Konstaapelit selvittävätkin kaikenlaisia rikoksia aina sarjamurhaajasta alkaen, eikä heidän lähes supervoimaisille etsiväntaidoilleen ole vastusta. Joutuupa Chen True Detectivemäisessä jaksossa sarjamurhaajan ansaan jättäen tovereilleen vain rajatun ajan etsiä häntä.

Toinen kausi on kuin suoraa jatkumoa ensimmäiselle kaudelle kaiken draaman ja toiminnan keskellä. Hahmoista tehdään poliisien lisäksi myös inhimillisiä, sillä ainakin 1/3 ajasta annetaan kaikelle muulle kuin poliisitoiminnalle. Ehkä se onkin tarpeen, sillä 20 episodin tykityksessä katsojan kärsivällisyys alkaa olla enemmän kuin kortilla. Ja jottei jää epäselväksi, niin tämä(kin) kausi jätetään cliffhangeriin, kun Johnille alkaa selvitä joidenkin poliisitoveriensa todelliset luonteet.