elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Chain Reaction

Chain Reaction on tasapaksu jännityselokuva, jossa jännittää tarvitsee ainoastaan sitä, että kuinka monta rakennusta elokuvassa räjäytetään.

Lue lisää

Paahde

Elokuvat 5.7.2009 5

Louis Sacharin loistavaan (toisen käden tietoa) kirjaan perustuva elokuva, vuonna 2003 valmistunut Paahde (Holes), on Disneyn tuottama pala eräänlaista nuorisoelokuvaa, jossa nuoret “pahikset” kaivavat kuivuneen järven pohjalla kuoppia aavikolle. Nuorten rangaistussiirtolan askareisiin ei sitten muuta kuulukaan, mutta kun mukaan sotketaan vielä rakkaustarina, suvun kirous ja kadonnut aarre, niin käsissä... Lue lisää
Onhan sitä varmasti vaikea uskoa, mutta Steven Seagalin, eli tuttavallisemmin “Seppo Lokin” (kuten ystäväni Seagalia kutsuu), tähdittämä elokuva, Kaappaus merellä (Under Siege), on ollut aikoinaan Oscar-ehdokkaanakin. Kaksi ehdokkuutta tulivat elokuvalle tosin äänisuunnittelusta, mutta silti Andrew Davisin ohjaamaa Under Siegeä voidaan helposti pitää ainakin Seagalin uran yhtenä kohokohtana. Vuonna 1992... Lue lisää
Jos jokin asia myy Hollywoodin ihmemaassa, niin sankaritarinat Amerikkalaisista hengenpelastajista. Ohjaaja Andrew Davis, joka joskus aikoinaan kunnostautui erinomaisella Takaa-ajettu elokuvalla, on nyt liittynyt lukuisten tusinaohjaajien joukkoon The Guardian-elokuvallaan. Menetettyään koko miehistönsä sattumanvaraisessa onnettomuudessa, huippusukeltaja Ben Randall määrätään opettajaksi legendaariseen A-School opetuslaitokseen. Siellä hän kohtaa nenäkkään, mutta lahjakkaan, nuoren sukeltajakanditaatin... Lue lisää

Takaa-ajettu

Elokuvat 30.1.2004 1

60-luvun samannimiseen TV-sarjaan perustuva Andrew Davisin Takaa-ajettu on vuosikymmenien jälkeinen uusfilmatisointi, joidenkin mielestä parhaasta TV-sarjasta ikinä. Daviksen ennen Takaa-ajettua tehdyt ohjaukset omistautuvat mm. mielestäni paskimpia elokuvia tekevälle Chuck Norrisille ja melkein hyvänä kakkosena tulevalle Steven Seagalille. Kuka ikinä antoikaan tämän jokseenkin legendaarinen tarinan ohjaajalle, joka on tuttu lähinnä B-luokan... Lue lisää