Paahde

Louis Sacharin loistavaan (toisen käden tietoa) kirjaan perustuva elokuva, vuonna 2003 valmistunut Paahde (Holes), on Disneyn tuottama pala eräänlaista nuorisoelokuvaa, jossa nuoret ”pahikset” kaivavat kuivuneen järven pohjalla kuoppia aavikolle. Nuorten rangaistussiirtolan askareisiin ei sitten muuta kuulukaan, mutta kun mukaan sotketaan vielä rakkaustarina, suvun kirous ja kadonnut aarre, niin käsissä on ihan ehdalta disney-elokuvalta kuulostava pätkä. Asia on kuitenkin niin, että onneksi elokuvassa ei mennä ihan National Treasure-tasolle, vaan pysytään edes jonkinmoisessa kuosissa niin tarinan, kuin näyttelijöidenkin osalta. Kun elokuvan ohjaukseen saatiin vielä suhteellisen vauhdikkaita toimintaelokuvia (mm. Under Siege) ohjannut Andrew Davis, niin kyllähän elokuvalta sentään jotain voi odottaakin.

Mutta ei mennä kuitenkaan asioiden edelle, sillä Paahde sisältää monista elokuvista lainattuja, jopa kliseisiä, kohtauksia. On ilkeää johtajatarta, idiootti-vartija, lämmin ystävyyssuhde vankien kesken ja sitten tietenkin Disneyn elokuville tyypillinen Tuhkimo-tarina. Samalla tämä on elokuvan heikkous, sillä kirjan monivivahteisuus ja taidokkuus on hukattu massatuotannon alttarille siitäkin huolimatta, että itse kirjailija on käväissyt laatimassa Paahteen käsikirjoituksen.

Eikä ihan kotona olla näyttelijävalintojenkaan kanssa. Suhteellisen ärsyttävä Shia LaBeouf nyt vielä jotenkin menee pääroolissa, vaikka nuoresta mieheltä on turha odottaa mitään suuria. Samaa maata on toinen juniori-näyttelijä, Khleo Thomas, jonka rooli leirin nopeana kaivajana on osittain melko turhauttava. Kun mukaan sitten vielä lasketaan rangaistussiirtolan turhautunutta ja ilkeää johtajatarta näyttelevä Sigourney Weaver, sekä jonkinlaista idioottia näyttelevä Jon Voight, niin elokuvalta voisi toivoa parempaakin. Eikä sivuosissakaan nähdä mitään superhyviä suorituksia, kun Davis tyytyy ohjaamaan näyttelijöitään varsin sieluttomasti.

Kaiken kaikkiaan Paahde on pettymys. IMDB:ssä varsin korkealle arvostettu elokuva (7.1/10) on kuitenkin kokonaisuudeltaan varsin konventionaalinen nuorten seikkailuelokuva, jossa tuotantoyhtiönä toimivan Disneyn kädenjälki näkyy erittäin vahvasti. Senpä vuoksi elokuva muistuttaa välillä National Treasuren ja Mighty Ducksin eräänlaista välimuotoa, jossa raakoja asioita tapahtuu tämän tästä, mutta ne kuitataan pelkällä olan kohautuksella. Elokuvaa vaivaa siis toisinsanoen välinpitämättömyys, jossa itse elokuva on toteutukseltaan ihan mukiinmenevä, mutta jossa tarinalta ja näyttelijöiltä puuttuu sielu. Onkin vaikea kuvitella, että alkuperäisen kirjan kirjoittanut Sachar olisi elokuvaan millään tavalla tyytyväinen.