Mayans M.C. -Season 1

Kurt Sutter on aikamoinen käsikirjoittaja, sillä onhan miehen kynästä lähteneet sellaiset sarjat kuin Shield ja ennenkaikkea Son Of Anarchy, jonka ensimmäiset kaudet ovat ainakin allekirjoittaneen mielestä yksi parhaimmista sarjoista suoratoisto/tv-viihteen…

The Blacklist -Season 2

Harmikseni on todettava, etteivät The Blacklistin tekijät ole oppineet yhtään mitään ensimmäisestä kaudesta, sillä sarjan toinen kausi on ylipitkä 22 episodin koitos, jossa katsojan persposket ovat koetuksella. Ja kun siihen…

Daredevil -Season 1

Netflixin alkuperäissarja Daredevil näki päivänvalon vuonna 2015 loistavien kommenttien saattelemana. Nauroin ääneen, kun Episodin arvostelija tarjosi verkkojulkaisussa sarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle viisi tähteä ja toisen kerran pääsin nauramaan ääneen, kun totesin…

Ray Donovan -Season 1

Mitä tapahtuu, kun screenplayn Public Enemies, Copycat ja Alaston pelko -elokuviin tehnyt Ann Biderman luo tv-sarjan? No, siitä syntyy Ray Donovan, jolla on suhteellisen nimekkäiden näyttelijöiden siivittämänä mahdollisuus menestyä ja…

Aarteen jäljillä

Kun yö oli jo hämärtynyt, päätin avata DVD-elokuvan kannen. Kannessa luki ‘Aarteen jäljillä’. Olin aivan sekaisin, mikä ihmeen Aarteen jäljillä? En ole tälläisestä kuullutkaan. Aarteen jäljillä kuuluu sarjaamme loistavat käännökset.…