Netflixin alkuperäissarja Daredevil näki päivänvalon vuonna 2015 loistavien kommenttien saattelemana. Nauroin ääneen, kun Episodin arvostelija tarjosi verkkojulkaisussa sarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle viisi tähteä ja toisen kerran pääsin nauramaan ääneen, kun totesin IMDB:n arvosanan olevan kirjoitushetkellä 9,0 (96 767 käyttäjältä). Ajattelin vain, että olenko todellakin katsonut samaa sarjaa, sillä sarjakuvien ystävälle ja ei-sarjakuvafanille Daredevilin ensimmäinen kausi on välillä sellaista tuubaa, ettei paremmasta väliä.
Ihan oikeasti olin alussa ihan helvetin innostunut tästä Daredevilistä, koska näytti siltä, että sarjan luoja Drew Goddard oli lähtenyt ottamaan mallia Frank Millerin vuonna 1994 kynäilemästä tarinasta Daredevil: The Man Without Fear (näitä on tehty viisi osaa ja ne ovat muistaakseni myös julkaistu suomeksi), jossa yksi Marvelin parhaista kuvittajista, John Romita Jr., teki sellaista jälkeä, että sarjakuvien ystävät itkivät onnesta. Olin oikeasti äärettömän toiveikas Charlie Coxin suhteen, mutta kun tajusin ehkä kahden tai kolmen jakson jälkeen, että millaista aasin paskaa sarja välillä oli, olin pääasiassa aidosti järkyttynyt. Miten yksi Marvelin parhaista hahmoista oli vedetty tälläiseksi avuttomaksi kostajaksi, joka vaikuttaa sekä fyysisesti, että henkisesti vähintäänkin heikolta tapaukselta? Varsinkin kun Coxin hahmoa lätkitään jokaisessa episodissa niin pahasti pataan, että miehen kävelykyky on miltei koetuksella.
Daredevilin ensimmäinen kausi onkin löyhästi Millerin tarinasta (ja muualtakin) revitty kokonaisuus, jonka luojana täytyy pitää Drew Goddardia, miestä mm. Buffyn, Angelin ja Aliaksen käsikirjoituksen takana. Kaiken kaikkiaan on suuri sääli, että Daredevilin sarjakuva tarjoaisi ihmiskohtaloita, hyviä hahmoja ja tunnetta, mutta Goddardin ja muiden ensimmäistä tuotantokautta käsikirjoittaneiden käsissä tunne ja hahmot eivät pysy. Sarjakuvien henki on sateinen, likainen ja jokseenkin pois luotaantyöntävä, mutta silti Daredevil tuo toivoa kaiken sen kaaoksen keskellä. Tätä ei mielestäni ensimmäisellä tuotantokaudella tapahdu, kun Daredevil hakkaa rikollisia ja metsästää Nemesistään Wilson Fiskiä aka. Kingpiniä. Cox onkin Daredevilinä kuin suunnistaja ilman karttaa.
Kun puhutaan siitä, että onko Cox oikea valinta Daredeviliksi, niin voin suoralta kädeltä sanoa, että “ei”. Ensinnäkin sarjakuvissa vaalea Daredevil on tv-sarjassa tummatukkainen kaveri, eikä mikään Coxin olemuksessa kerro, että hän työstää para-aikaa yhtä Marvelin suurimmista sankareista. Samalla Coxin hahmo suorastaan kierii oman verensä lisäksi itsesäälissä, vihassa ja kaikessa muussakin. Tämä toisaalta on hyväksyttävää, sillä sarjakuvassa Daredevil taistelee vihollisiensa lisäksi itsensä kanssa. Ehkä sarjan huono tarina antaa Coxille mustan pekan käteen, mutta kokonaisuutena Cox on Daredevilinä melko epäonnistunut tapaus.
Paremmin onnistuu kuitenkin Foggy Nelsonia näyttelevä Elden Henson, joka ulkoisesti ja “sisäisesti” muistuttaa selkeästi sarjakuvan Foggya. Hän on aavistuksen viinaan menevä idealisti, jonka naivius elää hänessä sarjassa jonkin aikaa. Toisaalta sarjan epätasapaino alkaa näkymään toisessa sivuhahmossa, Deborah Ann Wollin näyttelemässä Karen Pagessa, joka jollain tavalla muistuttaa sarjakuvan hahmoa ja jollain tavalla ei. Sarjakuvassa Karen Page on elämän kolhima hahmo, joka vahvasti pitää silti huolta muista ja Matt Murdockista. Itse muistan Karen Pagen sarjakuvahahmon hyvin Millerin tarinoista David Mazzucchellin piirtämänä tarinasta “Daredevil Born Again” ja sen vuoksi en voi millään hyväksyä Wollin suoritusta, jossa on hyvin vähän sitä, mitä Miller on sarjakuvalle antanut.
Värittömäksi jää myös Rosario Dawsonin hoitaja-Claire, joka paikkailee Daredeviliä miltei joka toisessa jaksossa. Pettymys on myöskin Vondie Curtis-Hallin Ben Urich, joka omalla tavallaan muistuttaa sarjakuvan esikuvaansa, muttei kuitenkaan ole sitä. Sarjakuvan Ben Urich kun on paljon rosoisempi kuin tv-sarjan Urich, jonka ongelmat eivät katsojaa juurikaan kosketa.
Jos jotain hyvää näyttelijöistä pitää hakea, niin Vincent D’Onofrion Wilson Fisk on onnistunut hahmo. Käsikirjoitus ja D’Onofrio pitää hahmon tarpeeksi etäisenä ja salaperäisenä. Rakkaus Vanessaan on toki nähty myös sarjakuvassa, mutta tv-sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella se tuntuu tarpeeksi aidolta saavuttaakseen sarjakuvien ystävän hyväksynnän. Varsinkin kun sarja varovasti ja pikku hiljaa raottaa Fiskin sumuverhoa ja on tietysti täydellä tohinalla paikalla, kun temppelin verho lopulta repeää.
Kokonaisuutena Netflixin luoman sarjan ensimmäinen tuotantokausi on siis pettymys. Se on valitettava sekamelska Millerin tarinaa ja jotain itsekeksittyä, jotta on löydetty oikeutus tehdä ensimmäiselle tuotantokaudelle jopa 13 jaksoa. Samalla kun uusia hahmoja heitellään kuin junan avoimesta ovesta radan varrelle, tehdään osasta hahmoja niin yhdentekeviä tapauksia, etteivät heidän kohtalonsa juurikaan ainakaan sarjakuvien ystävää sykähdytä. Siksipä on helppo sanoa, että teknisesti laadukas ja miljööltään erittäin tumma sarja on vain ihan kohtuuhyvä yritys jostain, mistä olisi voinut tulla oikeasti jotain mahtavaa. Ikävä kyllä.
-
50%
Poiminta
Genret: draama,toiminta,rikos
Kesto: 780 min
Ohjaaja: Brad Turner,Euros Lyn,Farren Blackburn,Nelson McCormick,Nick Gomez,Phil Abraham,Steven S. DeKnight,Adam Kane,Guy Ferland,Ken Girotti,Stephen Surjik
Pääosissa: Deborah Ann Woll,Toby Leonard Moore,Vondie Curtis-Hall,Ayelet Zurer,Bob Gunton,Charlie Cox,Elden Henson,Rosario Dawson,Vincent D’Onofrio
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2015