elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Elämme uudelleen filmatisointien ja jatko-osien aikaa, mutta se ei välttämättä ole aina huono asia. Todella harvoin ehtii kulua kuitenkaan yli 30 vuotta että saadaan... <strong>Top Gun: Maverick</strong>

Elämme uudelleen filmatisointien ja jatko-osien aikaa, mutta se ei välttämättä ole aina huono asia. Todella harvoin ehtii kulua kuitenkaan yli 30 vuotta että saadaan jatkoa tehtyä, eikä mieleen tule tällä hetkellä kuin Blade Runner joka toki onnistui tehtävässään loisteliaasti. Alkuperäinen Top Gun tehtiin vuonna 1986 ja voi pojat se oli kasarileffojen aatelia niin monella eri tavalla, että se asetti merkkipaalut koko vuosikymmenelle. Tony Scott oli mestarillinen ohjaaja, ja tuossa elokuvassa tehtiin stuntit vielä oikeilla koneilla, jotka näytti todella hyvälle. Nyt 36 vuotta edellisestä elokuvasta Top Gun saa vihdoin jatkoa, jota oltiin suunniteltu jo vuodesta 2010 lähtien. Tom Cruice palaa legendaariseen rooliinsa Maverickina ja hämmentävintä on, että mies ei ole vanhentunut päivääkään. Tai no on, mutta millään ei uskoisi Tompan olevan lähes 60v.

Tompan esittämä Pete mitchell toimii nykyisin testipilottina Yhdysvaltain armeijan ”salaisissa” lentokonehankkeissa ja kukapa muu olisi täydellisempi tähän tehtävään, kun Maverick. Hurjapää yrittää saavuttaa uudella prototyypilla Mach10 nopeuden, mutta kuten arvata saattaa hommat menevät munilleen ja Pete löytää itsensä jälleen lentosotakoulu Top Gunin penkeiltä, mutta tällä kertaa tietenkin opettajan roolissa. Maailma on kuitenkin muuttunut hurjasti Maverickin nuoruuden päivistä ja ilmassa tapahtuvaa koneiden välistä ”dog fight” ei pahemmin enään nähdä. Toinen jännittävä seikka löytyy elokuvassa käytettävistä lentokoneista. F/A-18 E/F Super Hornets lentokoneet ovat suhteellisen vanhoja, vaikka niitä on päivitetty vuosien varrella. F-35 hävittäjät ovat uusinta uutta, mutta ovat vain 1-paikkaisia koneita, joten tätä elokuvaa varten oli valittava vanhemmat koneet. Juonen kannalta tällä ei ole niin suurta merkitystä, koska itse pilottien on päästävä pääosaan lentokoneiden sijasta.

Elokuva noudattaa osittain vanhan Top Gunin suuntaviivoja siitä, kuinka jälleen ollaan harjoittelemassa aavikolla lentokoneilla ja Maverick on ihan omaa tasoansa. Tottakai päähenkilön pitää olla huippupilotti, mutta jotenkin lähes 60v papparaisen rökittäessä 20-30v pilotteja särähtää vähän korvaan. Itse pääjuoni liikkuu edessä olevassa tehtävässä, jossa pitää tuhota laiton uraanijalostamo lähes mahdottomassa paikassa, mutta myös Peten rakkaus baarinpitäjä Pennyä kohtaan. Jälleen nimittäin ajellaan moottoripyörällä ilman kypärää kohti auringonlaskua. Onneksi Pennyä esittävä Jennifer Connely on iältään sopiva rooliin, sillä nykyaikana jos joku 20v olisi yli 50v kanssa, niin siitä nousisi jo äläkkä eikä se olisi millään tavalla uskottavaa. Connelly onkin vain kahdeksan vuotta tomppaa nuorempi joten romanssin uskottavuus pysyy hallinnassa.

Uusi Top Gun on kuitenkin ennen kaikkea silmänisku vanhoille 80-luvun toimintaelokuville. Siinä on nuoria rämäpäitä pullistelemassa sekä vanha ”sensei” joka opettaa heille, miten heistä voi tulla parempia. Tässä käsitellään myös menetyksiä ja viimeisiä mahdollisuuksia. juoni on todella paperin ohut, mutta jollain tasolla todella toimiva. Kaikki turha on riisuttu pois, ja kun Top Gun musiikki pärähtää soimaan niin kaikki me X-sukupolven lapset vierittävät kyyneleen silmäkulmaan. Top Gun: Maverick on täyttä nostalgiaa ja kun Cruise näyttää mitä vanha F-14 hävittäjä pystyy vielä tekemään, se antaa meille ikääntyville ihmisille uskon siemenen että kaikki uusi ei ole parempaa, vaan vanhakin vielä kelpaa.

Top Gun: Maverick
  • Top Gun: Maverick
4

Elokuva

Genret: Toiminta, Draama
Kesto: 130
Ohjaaja: Joseph Kosinski
Pääosissa: Tom Cruise, Miles Teller, Jennifer Connelly, Jon Hamm, Glen Powell, Lewis Pullman, Ed Harris, Val Kilmer
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2022

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments