Elämme uudelleen filmatisointien ja jatko-osien aikaa, mutta se ei välttämättä ole aina huono asia. Todella harvoin ehtii kulua kuitenkaan yli 30 vuotta että saadaan jatkoa tehtyä, eikä mieleen tule tällä…
Avainsana: Jennifer Connelly
Päivä jona maailma pysähtyi
Emily Rosen riivaajalla ilmeisesti salonkikelpoiseksi ohjaajaksi noussut Scott Derrickson on täällä taas. Tällä kertaa mies on ohjannut elokuvan nimeltä Päivä jona maailma pysähtyi (The Day the Earth Stood Still), joka…
Reservation Road
Kostonhimo on yksi ihmisen perusluonteista, joka saattaa kuulua jossakin muodossa jokaisen elämään. Hotelli Ruandalla taitonsa näyttäneen Terry Georgen elokuva osoittaa, ettei alkukantaisesta kostonhimosta pääse eroon edes sivistynyt professori, kun vaakakupissa…
Hiekan ja Sumun Talo
Jokaisella meistä on unelmia. Toiset saavuttavat sen mitä haluavat, toisilta ne asiat riistetään. Unelmilla on tapana peilata menneisyyteen, unelmat edustavat parempaa tulevaisuutta, asioita, joiden vuoksi herätä aamuisin. Näitä asioita tutkii…
Blood Diamond – Veritimantti
Afrikassa, kuten elokuvan lopputekstit ystävällisesti katsojaa muistuttavat, on tälläkin hetkellä 200.000 lapsisotilasta. Samaan aikaan kun maailman rikkaimmat ja komeimmat poseeraavat punaisella matolla miljoonien dollarien edestä koruja päällään, jossain päin kolmatta…
Tumma Vesi
Amerikkalaisten remake innostus jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on Japanilaiseen kauhuelokuvaan pohjautuvat yliluonnollinen jännäri Dark Water. Jennifer Connelly näyttelee Dahliaa, yksinhuoltajaa joka tyttärensä kanssa muuttaa katkeraa eroa pakoon Roosevelt Islandille. Oman…
Hulk
Sarjakuva-filmatisoinnit jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa oli omalla kohdallani tuo vihreä ja tempperamenttinen lihasmöykky, joka pistää halutessaan kaiken matalaksi. Eli siis kyseessähän on ”Marvel-kansan” rakastama/vihaama Hulk. Hulk on tosiaan ollut ainakin…
Unelmien sielunmessu
Kovasti kehuttu Unelmien sielunmessu pääsi minun katsottavakseni tänään (liian myöhään). Olin aivan varma, kun otin elokuvan vuokraamon hyllyltä, että nyt saadan raaka ja realistinen katsaus huumeiden maailmaan. Mitä se on…
Unelmien sielunmessu
Piin ohjaaja Darren Aronofskyn toinen ohjaustyö Requiem For a Dream olisi jäänyt täysin vaille huomiota, jollei elokuvan naispääosassa oleva Ellen Burstyn olisi ollut ehdolla vuoden 2001 Oscar-gaalassa. Tuntuu täysin käsittämättömältä…
Dark City
Alex Proyasin vuonna 1994 ohjaama Crow on ehdottomasti kultti-elokuva. Sitä voisin myös väittää Dark Cityn olevan. Dark City on selvästi Proyasin oma projekti: mies on ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvan itse…