Elämme uudelleen filmatisointien ja jatko-osien aikaa, mutta se ei välttämättä ole aina huono asia. Todella harvoin ehtii kulua kuitenkaan yli 30 vuotta että saadaan jatkoa tehtyä, eikä mieleen tule tällä…
Avainsana: Val Kilmer
Felon
Jos jokin elokuva pääsee yllättämään hieman puskista, niin täytyy sanoa, että Ric Roman Waughin ohjaama ja käsikirjoittama Felon on tälläinen elokuva. Elokuvan aihe on tosin hieman kulahtanut, sillä viimevuosien aikana…
Deja-Vu
Galaksimme hinnakkaimpia temmellyselokuvia amerikkalaisille viihde-elokuvien suurkuluttajille liukuhihnalta tuottava, desibelirajoja rikkova patriotismin paroni, Jerry Bruckheimer on taas vauhdissa. Hän valjastaa uskollisen ja helposti ohjailtavan kulahtanutta lippistä pitävän ratsunsa Tony Scottin jo…
Deja-Vu
Nimeltään Déja-Vu on osuvin vuosiin. Elokuviin mennessä voi ainakin varautua henkisesti siihen, että on nähnyt kaiken jo kymmeniä kertoja aiemmin. Ainoa mihin ei voi varautua, on siihen miten huonosti nämä…
Kiss Kiss Bang Bang
Olin oikeasti yllättynyt, kun havaitsin Tappavien aseiden luojan ja Rennynkin elokuvan käsikirjoittaneen Shane Blackin olevan ensimmäistä kertaa ohjaajan pallilla hämärän nimen omaavassa elokuvassa, Kiss Kiss Bang Bangissa. Ja mikäpä siinä…
Top Gun
Luin taannoin omaan makuuni hieman heppoista elokuvajulkaisua nimeltä Hohto DVD, johon oli arvosteltu Top Gunin uusi 2 DVD Special Collector’s Limited Edition Super Mega Turbo Penis Homosexual Muscle Exitement Orgasm…
Punainen planeetta
Toistaiseksi ainokaiseksi Antony Hoffmanin ohjaukseksi jäänyt Punainen planeetta (Red Planet) osoittautuu lähes alkumetreiltä asti flopiksi. Nimekkäästä ja taidokkaasta näyttelijäkaartistaan huolimatta se vajoaa auttamatta yhdeksi turhimmista sci-fi-elokuvista, mitä 2000-luvulla on tehty. Hoffmanin…
Pyhimys
Ei ole helppoa astua Roger Mooren isoihin saappaisiin. Tämän sai tällä kertaa todeta Val Kilmer, joka eksyi mukaan näyttelemään Simon Templaria, tuota varkaiden pyhimystä. Ohjaajaksi tuli lähinnä Tom Clancyn kirjoista…
Aleksanteri
"…ja Aleksanteri itki katsoessaan valtakuntaansa, ei ollut enää maailmoja valloitettavana." Tuossa erittäin löysä siteeraus, jonka kuulin 8-vuotiaana ja se on säilynyt muistissani tähän päivään asti. Niin vaikuttava on Aleksanteri Suuren…