Revolutionary Road

Englantilainen Sam Mendes on osoittanut jo kymmenen vuoden ajan olevansa merkittävä elokuvaohjaaja. Hän löi itsensä täysin läpi moninkertaisesti palkitun American Beautyn kautta ja on nyt siitä lähtien puskenut elokuvallisessa mielessä (ja miksei kaupallisestikin) merkittäviä elokuvia hiljakseltaan katsojien arvioitavaksi. Vuonna 2002 ilmestynyt Road to Perdition oli upeita näyttelijäsuorituksia sisältävä väkivaltainen draama ja vuonna 2005 ilmestynyt Jarhead oli tyystin erilainen sotaelokuva, jossa tällä kertaa päähenkilöstä ei tehty liioin sankaria tai mitään; vain sivullinen. Nyt, kolme vuotta Jarheadin jälkeen, Sam Mendes lähestyy jälleen kerran meitä Titanicissa hyvää työtä tehneiden Leonardo DiCaprion ja Kate Winsletin avustuksella.

Lyhyesti kerrottuna Revolutionary Road on koskettava draama 1950-luvun puolivälissä asuvasta perheestä, joka yrittää mahdottomia pyristellessään yhteiskunnan laatimasta muotista irti. Richard Yatesin romaanista kirjoitettu elokuva kertoo naapuruston unelma- ja esimerkkipariksi leimatuista Wheelereistä, jotka kokevat elämänsä valuvan hukkaan tarkkaan mitoitetussa ympäristössä, jossa miehillä ja naisilla on oma paikkansa. Tuloksena on valtava turhautuminen, parisuhdekriisi ja tragedia, jollaisissa Mendes on kiistatta parhaimmillaan.

Tietysti lopputulosta ei voida kokonaan laskea Mendesin harteille, sillä DiCaprio ja Winslet osoittavat jälleen kerran olevansa näyttelijöitä isolla N:llä. DiCaprio raivoaa Revolution Roadissa sisäisesti niin paljon, että mies tuntuu räjähtävän. Töissä vahva, ulospäinkääntynyt mies on kotona kuin täydellinen vastakohta: eksyksissä oleva nuori isä ja aviomies, joka etsii elämästään ulospääsyä. Samaan aikaan Winsletin äitihahmo ei löydä paikkaansa maailmasta, johon ei pysty itseään kuvittelemaan. Molemmat, varsinkin Winsletin hahmo, kaipaavat muutosta niin paljon, että se miltei purskahtelee ulos. Ja kun muutosta viimein yritetään, se epäonnistuu yhteiskunnan muottien ja perinteisten roolien vuoksi. Revolution Roadissa onkin hassua se, että molemmat päähenkilöt yrittävät muotista ulos, mutteivat pysty sopimaan siihen pelisääntöjä.

Ja vaikeaa se onkin, sillä Mendesin elokuvan maailma on niin täydellisen idyllinen päältä päin, että katsojaa miltei oksettaa. DiCaprion kävellessä töihin, pukeutuvat kaikki miehet samanlaiseen pukuun ja hattuun. Kontrasti, jota ei ole, ei voisi olla selvempi DiCaprion hahmon ja ympäröivän maailman välillä. Samaan aikaan Thomas Newmanin koskettava musiikki lyö säveliä sille, että päähenkilöt ottavat irtiottoa sekä yhteisöstä, että toisistaan. Kumpikin haluaa niin paljon muutosta, että he pettävät itsensä ja toisensa fyysisesti, sekä henkisesti. Mendesin elokuvan päähenkilöt ovatkin vain yksinkertaisesti väärässä ajassa, jossa vain Michael Shannonin näyttelemä “hullu” huomaa heidän ongelmansa.

Revolution Road on kiihkeästä tarinastaan huolimatta hyvin rauhallinen elokuva. Mendes kohtelee näyttelijöitään pehmeällä ja isällisellä otteella luoden elokuvasta taitavasti rakennetun draaman, joka huipentuu loppua kohden. Ratkaisu, joka elokuvan lopussa seisoo, ei ole sekään Mendesille mitenkään outo, mutta katsojalle se jättää silti tyhjän paikan sydämessä. Revolution Road on hieno elokuva Mendesin upeiden elokuvien jatkumoon… Sitä ei voine kukaan kiistää.