Titans -Season 1

En oikeastaan ymmärrä, että miten DC voi tässäkin asiassa olla Netflixin kanssa näin myöhässä, kun supersankariryhmästä tehdään 11 episodin mittainen ensimmäinen tuotantokausi (tällä tarkoitan sitä, että Marvel on tehnyt tätä jo kauan Netflixin kanssa). Pimeää meininkiä tarjoillaan katsojalle Teinititaanien (Netflixissä “Titans“) merkeissä, kun ruutuun lyödään hahmoja Uusista Teinititaaneista. Niinpä tv-ruutuun lihallistetaan Robin (Nightwing), Ihmetyttö, Tähtituli, Petopoika ja Raven, jotka matkaavat eteenpäin muistellen ja painien menneisyyksiensä varjojen kanssa. Samalla hakataan nyrkkejä ja kaikkea muuta mahdollista eteen asettuvien salaperäisten pahisten naamaan ikäänkuin sillä olisi loppujen lopuksi jotain merkitystä. Väkivallan taso pidetään välillä sellaisella tasolla, ettei sarjaa voi ihan lapsille suositella, mutta muuten mennään tarinan puolesta sellaisella valonnopeudella eteenpäin, ettei siinä loppujen lopuksi ole mitään järkeä.

Ja ei ole siinäkään mitään järkeä, että melko varmasti taloudellisista syistä Batman mainitaan sarjassa enemmän kuin kymmenen kertaa, joista jokaisen kerran jälkeen Dick Graysonia (Robin) näyttelevän Brenton Thwaitesin naama valahtaa aina vain kyllästyneeseempään ilmeeseen. Oikeastaan turhaan, sillä yllättäen Titans on ihan kohtalaisen hyvä naamiaisasuilla leikittely, joka ei sorru vellomaan paikoilleen, vaan pyrkii varsin suoraviivaisesti eteenpäin ilman ihan älyttömiä juonitteluja.

Titansin ensimmäinen tuotantokausi pyörii miltei täysin Ravenin (aussinäyttelijä Teagan Croft) ympärille, joka ei ymmärrä omia voimiaan ja pelkää käyttää niitä yhtään missään. Itse tarina on värikäs kokoelma sarjakuvan Ravenin tarinaa, jossa yhdistyvät ympärillä pyörivä kultti, demoni-isä ja maailman tuho. Tämän teeman ympärille sekalainen ryhmä muotoutuu, eikä oikeastaan yhtään hassummin. Paremmin ainakin kuin Marvelin turhauttava yritelmä Defenders.

Sarjan näyttelijät ovat pääosin melko hyvin kartalla; Ravenia näyttelevä Teagan Croft on hahmonsa kanssa ehkä vielä aavistuksen hukassa, eikä täyttä potentiaalia saa kukaan ensimmäisen tuotantokauden ohjaajista hallintaansa. Yhdessä “piraattiseikkailussa” nähty Brenton Thwaites onnistuu omassa hahmossaan luomaan jo veteen piirretyn viivan Robin ja myöhemmin hänestä tulevan Nightwingin välille, eikä Tähtitulea näyttelevä tv-sarjojen veteraani Anna Diop ole myöskään roolissaan erityisen huono. Kun mukaan lyödään vielä hieman huonosti roolistaan kiinni saava Ryan Potter ja sopivan salaperäinen Conor Leslie on tuloksena ihan hyvin kasassa pidetty casting.

Minulle Titans tuli ikäänkuin yllättäen ja pyytämättä Netflixin ruutuun. Päätin antaa sarjalle mahdollisuuden ja yhtäkkiä huomasin katsoneeni suhteellisen hyvin käsikirjoitettua ja kohtalaisesti näyteltyä sarjaa sellaisella mielenkiinnolla, että olin katsonut sarjaa yhden episodin päivätahdilla. Se tarkoittaa omissa kirjoissani sitä, ettei sarja ole mikään maailman kiinnostavin tapaus, mutta kuitenkin sellainen, jonka parissa satunnainen katsoja voi ennen nukkumaanmenoa rentoutua. Tuttua huttua Titans muuten on ja koko supersankari-genre pitäisi ehdottomasti pistää muutaman vuoden tauolle. Sitä ei ainakaan vielä ole kuitenkaan tulossa.