Lucifer -Season 1 & Season 2

Season 1

Alkujaan kun sain tietää, että Luciferista tehdään oma tv-sarja, olin innoissani. Sitten olin taas vähemmän innoissani, kun sarjan tekijäksi paljastui Fox, mutta silti odotin innolla sarjakuvien Luciferin lihallistuvan hahmoineen päivineen televisioruutuun. Jossain asioissa sain innostukselleni katetta, mutta monissa muissa asioissa petyin; Luciferista olikin tehty omalla tavallaan heikko, enemmän tai vähemmän ”ihmismäisempi” versio, joka elosteli baarissa soittaen laulaen pianoa.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi luonnollisesti esittelee sarjan hahmot, sekä kertoo hyvin ylimalkaisesti sen, miksi Lucifer on maan päällä pitämässä hauskaa omassa yökerhossaan. Hän on yksinkertaisesti lopettanut hommat pitäen iäti jatkuvasta työstään lomaa raahaten mukaansa baarimikkona työskentelevän demoninsa, Mazekeenin (Lesley-Ann Brandt). Ulkoisesti Lucifer sarjana onkin loputonta pintaliitoa ja juhlimista koko ajan näyttävimpien ihmisten keskellä. Välillä käydään ratkomassa murhia, mutta pääosin sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella katsojan huomio keskitetään elostelevaan Luciferiin (Tom Ellis) ja häntä sietämään joutuvaan etsivä Deckeriin (Lauren German). Yhdessä he muodostavatkin varsin tehokkaan taisteluparin, jonka ansiosta rikolliset saavat ansionsa mukaan jatkuvalla syötöllä samalla kun Lucifer ihmettelee omia katoavia, jumalallisia kykyjään.

Mitään suurta, jumalallista, punaista lankaa ei ensimmäiseltä kaudelta oikeastaan voi löytää. Jokainen jakso on kuin oma pieni maailmansa, jota mukaan lyöty punainen lanka sitoo yhteen varsin löyhästi. Välillä D.B. Woodsiden hahmo, Amenadiel, käy kutsumassa Luciferia takaisin helvettiin, mutta huonolla menestyksellä, sillä sarja elää ja voi hyvin ainoastaan Tom Ellisin ympärillä, joka ei kuitenkaan onnistu roolissaan täydellisesti. Välillä ihmetellään jumalallisia kykyjä, tuijotetaan bikini-misuja ja moiskautetaan kaksimielisyyksiä varsin vaihtelevalla menestyksellä, mutta alun hohto alkaa olla menetetty jo kauden puolivälissä. Jäljelle jää vain Ellisin ja Germanin välillä toimiva ja ajoittain katoava kemia, jossa ihastumisen ympärillä kierrellään kuin kissa kuumaa puuroa.

Näyttelijät ovat pääosin hyvin kartalla tai ainakin niin hyvin kuin Jerry Bruckheimerin tuottamassa sarjassa voidaan olla. Tom Ellis on pääroolissa Luciferina välillä vakuuttava, mutta välillä niin hellyyttävästi pihalla, etten tiedä, että pitäisikö itkeä vai nauraa. Pääosin mies kuitenkin hoitaa leiviskänsä näyttävästi välillä väläytellen osaamistaan muussakin kuin imartelevasti puhuen ja leveästi hymyillen. Naispääosassa oleva Lauren German keskittyy lähinnä siristelemään silmiään ja ihmettelemään ympärillä tapahtuvia asioita kuin peura ajovaloissa. Toisella tavalla asioihin reagoi Lesley-Ann Brandtin hahmo Mazekeen, jonka itsevarmuus ja kaikkitietävyys lähentelee jo hallituksen määrätietoisia toimia. Kun mukaan laitetaan sivurooleihin kömpelösti näyttelevä Kevin Alejandro ja ehkä mielenkiintoisin hahmo, psykiatria näyttelevä, Rachael Harris, on käsissä casting, joka tämänkaltaisessa, hieman muoviselta sarjalta haiskahtavassa, sarjassa on ihan paikallaan.

Muuten Luciferin ykköskausi menee kuin siivillä; se on sopivaa ”aivot narikkaan”-viihdettä, jolta ei voi toivoa, saati odottaa mitään ihmeellistä. Sen sijaan saa mukavan episodin, missä hömpötellään asioista toiseen ja tehdään välillä tikusta asiaa, kun sarjan päähenkilöt käyvät keskinäistä  dialogiaan kuolemattomuudesta, valehtelusta ja rankaisusta. Minä annan kuitenkin tälle tuotantokaudelle paljon anteeksi, sillä jokin Luciferissa viehättää; onko se sitten pinnallisuus hyvin syvälle menevästä lähdemateriaalista vai se, että enkelten kaupungissa tapahtuu kummallisia asioita, sitä en tiedä. Joka tapauksessa onnistuin nauttimaan ensimmäisestä tuotantokaudesta ainakin jollain tasolla.

Season 2

Luciferin ensimmäinen kausi päättyi siihen, kun langenneen enkelin, Luciferin, isä näytti tälle, että hänen äitinsä on paennut helvetistä, joka on tietysti kosmoksen räjäyttävä taivaallinen katastrofi. Niinpä Lucifer ja Amenadiel aloittavat etsinnän rakkaan äidin etsimiseksi, sekä tämän vangitsemiseksi. Valitettavasti äidillä, jota Tricia Helfer näyttelee, on toisenlaiset ajatukset helvettiin palaamisesta. Lisää liekkiä soppaan laittaa Mazekeen, joka on toiminut ”äidin” pääkiduttajana helvetissä ja joka nyt pelkää janottua kostoa. Äidillisen etsinnän ja siitä seuraavan eettisen ongelman kanssa Luciferilla on myös käsissään omanlaisensa suhdekriisi, jossa hän yrittää suhteellisen pinnallisesti määritellä suhdettaan Lauren Germanin näyttelemään etsivä Deckeriin. Tuloksena on 18 episodia kiusallisia tilanteita ja turhaa sarjan venyttämistä kohti toisen kauden huipentumaa, joka loppujen lopuksi jää varsin vaisuksi ja liian helpoksi tapahtumaksi.

Näyttelijät ovat samoja kuin sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella, joskin sarjaan tuodaan Helferin lisäksi mukaan sivuhahmoksi ristiä kaulassaan kantava Aimee Garcia, joka tuntuu juuri sopivalta ja energiseltä hahmolta Luciferin ihmeelliseen maailmaan. Pääosin toisen tuotantokauden polut kulkevat jälleen murhien ja seksin maailmassa, joskin mitään paljastavaa ei taaskaan sarjassa nähdä; onhan se selvästi tuotettu ikärajoja silmällä pitäen. Näyttelijöistäkään ei oteta oikeastaan mitään irti: Kevin Alejandrolta ei vaadita muuta kuin paikalla oleminen, Lauren German keskittyy siristelemään pääosin silmiään ja Tom Ellis hymyilee ehkä ensimmäistä tuotantokautta vähemmän. Suuria tapahtumia ja sitä kautta suuria tunteita viritellään pitkin tuotantokautta, mutta erinäisistä tapahtumista huolimatta katsojaa ei ravistella mihinkään suuntaan; kunhan pinnalliselta haiskahtavaan donitsiin ei tule kauneusvirheitä. Välillä niitä tosissaan yritetään, mutta ilmeisesti sarjan tuottajilla ja ohjaajilla on kriittisissä paikoissa mennyt pupu pöksyyn ja mitään temppelin verhot repäisevää tapahtumaa ei katsojalle anneta käsiteltäväksi.

Tuloksena on turvallinen sarja, jonka toisen tuotantokauden 18 episodia tuntuvat täysin turhilta ja ylipitkiltä. Saman asian eli anti-Oidipus-ongelmat, liekehtivän miekan ja muut potentiaaliset ongelmat olisi hyvin voitu tiivistää ensimmäisen tuotantokauden 13 episodiin, mutta tällä kertaa lypsävää lehmää ilmeisesti haluttiin lypsää aavistuksen liikaa. Minä en täysin kykene antamaan anteeksi sarjakuvan raamit keveästi alittavaa sarjaa, mutta jollain kierolla tasolla pidin myös toista tuotantokautta ilmeisen viihdyttävänä palana, koska katsoin sen innokkaasti läpi. Ei sen takia, että sarja olisi erityisen hyvä, vaan sen takia, että se onnistui viihdyttämään minun iltaan tavalla, jota en itse vieläkään täysin ymmärrä. En ole ikinä ollut muoviselta vaikuttavan sarjan ystävä ainakaan oman pääni sisällä, mutta ilmeisesti olen sitä kuitenkin.

Kaikkinensa minusta on harmillista, että mm. Neil Gaimanin kädenjälkeä kohdellaan näin, mutta toisaalta ymmärrän, etteivät Gaimanin tuotokset avaudu kaikille halukkaille katsojille. Tilalle on tullut muoviselta ja pinnalliselta vaikuttavaa televisioviihdettä, joka jollain tasolla onnistuu viihdyttämään ainakin minua. On myönnettävä, että sarjassa on omat isot ongelmansa, mutta ehkä olen vain niin kauan jättänyt katsomatta CSI:t ja muut vastaavat sarjat, ettei tämänkaltainen muovisuus haittaa tätä enempää.

  • 65%
    Season 1 - 65%
  • 63%
    Season 2 - 63%
64%

Poiminta

Genret: toiminta, rikos, draama
Kesto: 13 episodia (kausi 1), 18 episodia (kausi 2)
Ohjaajat: Nathan Hope, Greg Beeman, Karen Gaviola, Louis Shaw Milito, Tara Nicole Weyr, Mairzee Almas, Eagle Egilsson, Len Wiseman, Matt Earl Beesley, Ben Hernandez Bray, David Frazee, Eriq La Salle, Tim Matheson, David Paymer
Pääosissa: Tom Ellis, Lauren German, Kevin Alejandro, D.B. Woodside, Lesley-Ann Brandt, Scarlett Estevez, Rachael Harris, Aimee Garcia, Tricia Helfer
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2016, 2017

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments