Joint Security Area

Oldboyn ohjaajana kunnostautuneen Chan-wook Parkin hieman aiemmin ilmestynyt elokuva, Joint Security Area, oli ainakin omalta osaltani kauan odotettu tapaus. Elokuvaa kun haukuttiin niin muilla sivustoilla kuin puheissakin onnistuneeksi, mainioksi harjoitteluksi ennen nerokasta Oldboyta. Valitettavasti jouduin silti hieman pettymään: Joint Security Area sisälsi kaikki hyvän elokuvan elementit, mutta tunnelman puuttuessa elokuvasta jäi amatöörimäinen säheltämisen maku, joka söi tähtiä muuten onnistuneelta elokuvalta ratkaisevasti.

Eikä puhtaita papereita voi antaa näyttelijöillekään, sillä naispääosan Yeon-ae Lee jää täysin statistiksi ja samantekeväksi, joskin tapahtumat eheyttäväksi hahmoksi. Sitten mennäänkin pieleen lähinnä tarinan kerronnassa, sillä mm. Byung-hun Leen ja Kang-ho Songin roolihahmoilla olisi paljonkin sanottavaa ja annettavaa elokuvan katsojalle. Valitettavasti kahden erilaisen kulttuurin, mutta “saman kansan” sotilaiden yhteentörmäys on ratkaisevasti liian sekava ja oudon kömpelösti toteutettu paketti, etteivät henkilösuhteet ehdi kehittyä kunnolla paria juttutuokiota ja kisailua pidemmälle. Varsinkin kun taustalla vielä kummittelee väistämätön ja salaperäinen tragedia, niin hommasta menee miltei maku erilaisten totuuksien tullessa esiin kuin aurinko pilvien lomasta.

Joint Security Arean lopputulos onkin sitten sitä myöten jo miltei selvä: hyvästä ja uniikista ideasta koottu, mutta noviisimaisesti toteutettu tarina ei vain toimi järjen, saatika tunteen, tasolla. Roolihahmojen kohtalot, puheet, ilmeet ja teot eivät jostain syystä jaksa katsojaa vähempää kiinnostaa, eivätkä kohtauksien irtonaisuus kokonaisuudesta auta yhtään asiaa. Kuvaus silti on mainiota ja miljöö väliin jopa runollista. Länsimaisen Coca-Cola-kulttuurin kohtaaminen kommunismin kanssa näkyy väliin jopa mainiosti. Tunnelmakin on välillä sydämellisen veljellinen, jopa aito, mutta valitettavasti elokuvan kokonaiskuvasta ihmisen sydämen teot jäävät vastuun ja loppuunkuluneen nationalismin ikeen alle. Senpä takia Chan-wook Parkin elokuva ei puhuttelekaan halutulla tavalla: varsinkin Koreassa herkän aiheen tarkastelu heijastelee yhteiskuntakritiikkiä ja jopa jyrkän mielipiteen vihanpidon lopettamisen puolesta, mutta tälläiselle tavalliselle pullamössölle Suomesta elokuva ei sano muuta kuin kolme tähteä, peitto korville ja unta palloon.