Myönnän heti aluksi häpeäkseni, että nukahdin vähäksi aikaa elokuvan aikana. En nukahtanut siksi, että se olisin ollut väsynyt tai kello olisi ollut paljon, vaan nukahdin silkasta suuresta haukotuksesta katsellessani tätä urheaa elokuvaa, joka yritti sankarillisesti sekoittaa Godzillan ja Independence Dayn… siinä kuitenkaan onnistumatta.
Se oli oikeastaan sääli, sillä Reptilianissa (Yonggary) oli yritystä ja pientä juonen tynkää, joka tosin sortuu hyvin nopeasti omaan hyytelöönsä hellymään. Toteutus oli vain sössitty niin pahasti -joka tosin johtui ilmiselvästi rahan puutteesta-, ettei sitä voi anteeksi antaa. No joka tapauksessa se juoni on tälläinen. Muukalaiset tulevat jostain ulkoavaruudesta valloittamaan maailman. Tämä onnistuu vain ylivoimaisen aseen, Yonggaryn, avulla. Hämmenttävää tosin on, että Yonggary on saatanan iso lisko. (Luulisi, että muukalaiset osaisivat maan sotavoimat hoitaa vähän… err… älykkäämmin, kuin lähettää aivottoman liskon asialle). No joka tapauksessa maailma lepää jälleen kerran pienen ihmisryhmän käsissä: kolmen kenraalin ja kahden siviilitutkijan harteilla…
Näyttelijät olivat Reptilianissa aivan kauheita. Siis voi jumalauta! Mieleeni tuli ala-asteen kevätjuhlat tai jotkin vastaavat kun seurasin heidän räpellystään epätoivoisin ilmein. Minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa kenestäkään näyttelijästä, sillä a) he ylinäyttelivät pahasti: homma meni väkinäiseksi paskan puristamiseksi b) heidät oli varmaan otettu jostain Valintatalon kassajonosta. Toisaalta sen ymmärtää, että tälläisiin elokuviin on otettava jonkin sortin amatöörejä budjetin ollessa tiukilla, mutta rajansa kaikella: viimeinenkin inhimillisyyden henkäys katoaa tästä rainasta.
Edes erikoistehosteet eivät pelasta Reptiliania. Tehosteet ovat luokkaa nyt ollaan “70-luvun ja 80-luvun vaihteessa”, ja voin melkein vannoa nähneeni narut helikoptereista roikkumassa. Jos nyt vielä kokoan itseni viimeiseen kaiken puhdistavaan lauseeseen: kaikki, jotka pitävät roska-elokuvista, tämä on teille!
-
10%
Tiedot
Genret: sci-fi
Kesto: 99 min
Ohjaaja: Hyung-rae Shim
Pääosissa: Bruce Cornwell, Dan Cashman, Dennis Howard, Donna Philipson, Matt Landers, Richard B. Livingston
Valmistusmaa: Etelä-Korea
Valmistusvuosi: 1999