End of Days

90-luvun väsynyt toimintakauhu tuo televisioon Gabriel Byrnen, Arnold Schwarzeneggerin ja paljon tulisia räjähdyksiä.

Deuce Bigalow – kymmenen dollarin gigolo

Rob Schneider on siitä kummallinen tapaus, että mies näyttelee usein, ellei aina, komediallisissa rooleissa ja on hyvin usein myös osallistunut roolittamansa elokuvan käsikirjoitukseen. Siinä mielessä Deuce Bigalown ensimmäinen osa, vuonna…

Holy smoke

Jane Campionin ohjaama elokuva Piano oli menestys, eikä syyttä. Holly Hunterin ja Harvey Keitelin hiljaa syntyvä rakkaustarina soi pianon säestyksellä monissa kodeissa, myös meidän kodissamme tuoden ruutuun Campionin huimat sävyt,…

Star wars episodi I: Pimeä uhka

George Lucasilta kesti 22 vuotta ennen kuin hän lähti toteuttamaan kauan odotettua haavettaan: tehdäkseen loput kolme osaa massiivisesta elokuvasarjasta, jotka olivat miehen mukaan olleet liian haastavia kuvattavaksi 70-luvulla ja luultavasti…

Kolme kuningasta

Sotaelokuvat ovat sinänsä vaikea genre, sillä niistä tuppaa tulemaan aiheensa vuoksi hyvin vakavia teoksia, jossa sotilaat kokevat varsin traumaattisia asioita. Toisena puolena kolikossa ovat sitten vakavasti ja puolivakavasti tehdyt toimintapläjäykset,…

Aftershock -Maanjäristys New Yorkissa

Välillä katsojasta tuntuu siltä, että katastrofielokuvat olisivat vain amerikkalaisten ruokkima yksinoikeus. Mikael Salomonin ohjaama tv-elokuva, Aftershock -Maanjäristys New Yorkissa (Aftershock: Earthquake in New York), ei näistä stereotypioista hirveästi poikkea, sillä…

Bridge of Dragons -Lohikäärmeiden silta

Ylpeiden suomalaisten todellinen tunteiden kivi ja iltapäivälehtien kestosuosikki on ollut Hollywoodin osalta Renny Harlin, joka on tuonut suomalaisuutta esille omien elokuviensa kautta. Amerikassa on myös menestyneitä, Ruotsista lähtöisin olevia, ohjaajia,…

Knock Out – Kehäketut

Kun mainitaan sana nyrkkeilyelokuva, on melko varmaa, että ensimmäinen mieleen putkahtava asia on Rocky-elokuvien legendaarinen sarja. Rocky-elokuva jatko-osineen ei kuitenkaan edusta kaikille sitä parasta mahdollista nyrkkeilyelokuvaa mitä on olemassa. Sitä…

Twister

Elokuva Vuonna 1996 Jan De Bont oli niin hirveässä vedossa, että lähes kaikki tuntui natsaavan kohdalleen. Lähinnä kuvaajana tunnetuksi tullut De Bont oli vauhdikkaan toimintaelokuvan, Speedin, jälkimainingeissa noussut Hollywoodin a-listalle,…

Kauneushoitola Venus

SubTV tarjosi keskiviikkoillan ratoksi hieman erilaisen romanttisen draamaelokuvan Ranskasta. Kauneushoitola Venus kertoo tarinaa kolmesta salongissa työskentelevästä naisesta ja heidän rakkauselämästään. Samantha(Seigner) ja Marie(Tautou) juoruilevat omista miessuhteistaan, nämä hahmot jäävät kuitenkin…