Car Masters: Rust to Riches Season 1-5

Olen aina ollut erilaisten tuunausohjelmien ystävä, sillä matkan varrelta löytyy niin Pimp My Ride kuin Extreme Makeover: Home Edition. Tuoreimpia (tai no, tuore ja tuore…) löydöksiäni on Netflixiltä löytyvä Car Masters: Rust to Riches (Mestarimekaanikot: Ruosteesta rikkauksiin), jossa Mark Towlen vetämä paja tekee ruosteisista autoista taideteoksia, jotka joskus osuvat kohdilleen ja joskus eivät. Oli miten oli, Gotham Garagen pajan seikkailuja on hauska seurata sohvalta varsinkin siksi, että en tiedä autojen tuunaamisesta tuon taivaallista.

On lähes mahdotonta arvioida, että kuinka paljon sarjan tapahtumista on itseasiassa totta ja kuinka paljon sarjaa on käsikirjoitettu tai väritetty. Oma veikkaukseni on, että sarjaa on väritetty ainakin jonkinverran sillä jotkin tapahtumat eivät vain kertakaikkiaan mätsää. Shawn tai Mark löytävät aina jostain jonkun innostuneen maksamaan hirveää ylihintaa rumiksi (ja joskus hienoiksi) tuunatuista koslista ja silloinkin puhutaan viisi- joskus kuusinumeroisista luvuista.

Tämän lisäksi talousasiat eivät oikein jaksa mielestäni mätsätä; varsinkin Tony valittaa usein rahapulaa ja tiimi treidaa autoja toisiin (eli eivät saa juurikaan palkkaa). Sitten kun “payday” tulee viikkojen, joskus kuukausienkin jälkeen, ei tiimi voi kovinkaan suurille ansioille hommasta jäädä. Sarjassa puhutaan jatkuvasti kuusinumeroisista luvuista, mutta kun sen jakaa kulujen jälkeen viiden henkilön kesken, niin summat eivät voi olla kovinkaan kummoisia jos asiaa ajattelee laajemmalla perspektiivillä.

Sen vuoksi sanon Car Masters: Rust to Riches on reilusti dramatisoitu sarja, jossa jos alkaa oikein miettimään, alkaa kysymään itseltään myös siitä, että kuinka paljon tiimi tekee työtä itse. Sarjassa kyllä tehdään välillä töitä kellon ympäri ja suurin piirtein sunnuntaisinkin, mutta on vaikea uskoa, etteikö tiimin jäsenillä olisi omaakin elämää. Lisäksi, kuten sanottua, sarjan täytyy olla käsikirjoitettua sen puolesta, että sopivia auton romuja (joskus moottoripyöriä ja veneitäkin) tulee Shawnille ja Markille vastaan ties miltä romuttamoilta jatkuvalla rytmillä. Yksi kerta voi olla sattumaa, mutta kun siitä tulee sääntö, ei voida puhua enää sattumista, vaan käsikirjoitetusta viihteestä.

Joka tapauksessa sarjaa on mukavaa katsella ja se viihdyttää ainakin minua: joskus Mark ja hänen tiiminsä onnistuu, joskus mennään minun maullani vahvasti metsikköön, että rytisee. Pääosaa näyttelee kuitenkin harmiton viihde, jota on hauska katsella televisiosta, kun mihinkään vakavaan draamaan ei jaksa keskittyä. Suosittelen!

Sarjan hienoimpia autoja tähän saakka omasta mielestäni:

  • 1960s Plymouth XNR Concept Car
    • Törkeän hieno yksipaikkainen konseptiauto, jossa Gotham Garage näytti parasta osaamistaan.
  • Batmobile Replica
    • Jos on nähnyt Adam Westin ajavan tällä autolla, voi kuvitella, miltä tämä replica näyttää… Se näyttää hyvältä!
  • Splittin’Image
    • Hot Wheels auto näyttää kuin isolta lelulta. Se on upea auto!
  • Dodge Power Wagon
    • Tällä kuormurilla olisi mukava ajella pitkin kylän raittia täälläkin.
  • Chevy Bel Air
    • Autoksi sanoisin, että tämä näyttää silmääni aika lähelle täydellistä autoa. Upea kori, upea väri, upea auto.
  • Corvette Mako Shark
    • Upea kori, jossa on upea väri ja seksikäs muoto. Tällä kelpaisi ajella.

Sarjan “pääosissa” nähdään seuraavat jännittävät automaailman arjen sankarit:

Mark Towle

Tyylikkäästi pukeutuva Mark Towle on Gotham Garagen omistaja, taiteellinen johtaja ja omituisten autojen luoja. Hän on joko nero tai hullu tai ihan mitä tahansa siltä väliltä, sillä aina pipoon pukeutuva (olipa sitten kuuma tai kylmä, juhlat, liikeneuvottelu tai auton rukkaus verstaassa) saa välillä kerrassaan upeita ideoita autoille. Toisaalta välillä hän saa subjektiivisesti ajatellen myös todella huonoja ideoita, joita tiimi toteuttaa tehden klassikoista hirvittävän näköisiä luomuksia (esim. viidennen kauden Ferrari). Tuloksena on spontaanin kaaosmainen eteenpäin työntyminen, jossa Mark saattaa Shawnin kanssa löytää romuttamolta aivan käsittämättömiä löytöjä yllättäen Shawnin perusteellisesti kerta toisensa jälkeen.

Samalla kun Mark on sarjan moottori, on hän aikeissaan ja kauppaehdoissaan varsin ehdoton, sillä hän ei esimerkiksi myy kaudella kolme olevaa konseptiautoaan (joka oli kyllä rehellisesti aika ruma) ostajaehdokkaan tarjoamaan hintaan, vaikka tiimi niin toivoo. Mark tekeekin sarjassa monia rohkeita valintoja kuitenkin melko usein jänistäen isomman valinnan edessä. Sarjakuva- ja leluautoissa Mark on elementissään; Hot Wheels auto ja Speed Racer Mach 5 Replica autot ovat lähes täydellisen upeita autoja.

Shawn Pilot

Shawnista on tehty sarjassa selvästi luokan humoristi tai oikeastaan enemmänkin eräänlainen keikari ja huumorihahmo. Aina buutseihin ja joskus jonkinlaiseen cowboy-hattuun pukeutuva Shawn vetelee toimistossaan naruja erilaisten auton kuvien päälle. Todennäköisesti hän tuntee olevansa autoalan Derrick, joka selvittää autojen ja niihin liittyvien tarjousten hallinnan nopeammin kuin kukaan muu. Tämän lisäksi hän on Gotham Garagen yleismies Jantunen: hän hakee osia, soittelee ympäriinsä kuin puhelinmyyjä ja suurin piirtein vahaa autoja aina kun Mark siihen häntä pyytää. Realitista tai sitten ei (minusta ei), “Markin jarruttelija”-Shawn myös hyvin usein löytää asiakkaan Markin tekemälle autolle, vaikken jaksa ihan näin usein uskoa ihmeisiin.

Tony Quinones

Ehkä sarjan todellisena tekijämiehenä nähtävä Tony Quinones on mielenkiintoinen mies; hän sanoo usein tarvitsevansa rahaa ja näyttää tekevän töitä ehkä eniten porukasta. Tony onkin sarjassa jatkuvasti vesileikkurilla, mittailemassa ja vetämässä johtoja. Myöhemmillä kausilla myös maalaamassa, sekä laittamassa moottoripyöriä uuteen kuosiin. Tonyn projektit usein ovat kyllä sarjan hienoimmista päästä, sillä varsinkin moottoripyörien kanssa hän pääsee jotenkin vauhtiin samalla kun kyseenalaistaa välillä Markin taloudellisia päätöksiä ymmärrettävistä syistä.

Caveman

Miltei luolamieheltä näyttävä Michael “Caveman” Pylen rooli on sarjassa tehdä koulubussi ja huutaa melkein joka jaksossa siitä, että hän haluaa purkaa jotain. Ja purkajalta hän näyttääkin, kun autojen palastelu näyttää sopivan tälle luolamiehelle enemmän kuin paremmin. Hän raataa sarjassa peräsuoli pitkällä ja pitää tiimin huumorin kunnossa. Kun välillä tallille ilmestyy Cavemanin brittiläinen äiti, tuo sekin sarjaan omaa rentouttaan.

Constance Nunes

Onko Constance Nunes tiimin jäsen? Kyllä, ilmiselvästi on ja hän osaa selkeästi jotain tehdäkin, vaikka internetin keskustelupalstoilla väitellään varmaan vielä 10 vuodenkin päästä siitä, että osaako Constance oikeasti tehdä mitään. Miksi siitä väitellään? Varmaankin osaksi siksi, että autonrassaajan taitojen lisäksi hän on malli. Todellisuus kuitenkin on se, että Constance tuo hyvää variaatiota ja kontrastia tähän sarjaan ja tiimiin, eikä hänen työmoraalissaan vaikuta olevan mikään vialla: näyttävä malli näyttää olevan kädet rasvassa ja huhkii siinä, missä muutkin. Todellisuudessa Constance on samantyyppinen kuin Tony siinä mielessä, että hän on usein kiinnostunut palkasta, mutta väistämättä, kun hänen roolinsa on “moottorispesialisti”, väitteet todellisesta asiantuntijuudesta lyövät liekkiä. Itse veikkaan, että hän on todellinen ammattilainen, mutta monessa asiassa hän saa muilta tallin jäseniltä apuja enemmän tai vähemmän.

4

Poiminta

Car Masters: Rust to Riches Season 1-5
Vuosi: 2018 – 2023
Rooleissa: Constance Nunes, Shawn Pilot, Tony Quinones, Mark Towle, Michael “Caveman” Pyle
Kesto: 8 episodia per tuotantokausi

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments