Jackass Forever

2000-luvun alussa alkoi tapahtua, kun televisioon tuli Jackass, josta puhuivat ainakin IRC-keskusteluissa oikeastaan “kaikki”. Itse olin niihin aikoihin parikymppinen, joten en voinut välttyä näiltä typeriltä stunteilta, joissa muun muassa Johnny Knoxville, Steve-O, Bam Margera (oli mukana tässäkin produktiossa, mutta erotettiin alkoholin ja huumeiden käytön vuoksi), Chris Pontius, Ryan Dunn, Dave England, Jason Acuna, Ehren McGhehey ja Preston Lacy tekivät itselleen pahaa jälkeä typerillä tempuilla. Se nauratti parikymppisenä ja muistan nauraneeni myös Margeran CKY-videoille (Camp Kill Yourself), mutta nyt näin miehen iässä en voi olla ihmettelemättä, että miksi noin 50-vuotiaat miehet satuttavat edelleen itseään vieläpä tavoilla, joka ei ole enää ainakaan itseni mielestä järin hauskaa.

Ehkäpä kyse on siitä, että he eivät keksi parempaakaan tekemistä tai haluavat pysyä tavalla tai toisella julkisuudessa tai ehkäpä kysymys on vain yksinkertaisesti rahasta. Kuningas-sekoilun ohjaajan, Jeff Tremainen, ohjaamana tutut kasvot rynnistävät ruutuun vielä tyhmemmillä ajatuksilla kuin ennen. Ikä sentään on alkanut tulemaan siinä vastaan, että nyt pääasiassa ei tule (juurikaan, paitsi Knoxvillelle) aivotärähdyksiä, blackoutteja tai luunmurtumia ja se on positiivinen asia. Negatiivisena asiana voidaan pitää, että senkin edestä rääkätään palleja ja peniksiä ihah “elokuvan” ensimmäisistä hetkistä alkaen. Pahinta jälkeä palleilleen tekee Ehren McGhehey, jonka palleja pahoinpidellään kuin haastajaksi nyrkkeilykehään noussutta amatööriä. Siinä vaiheessa, kun raskaan sarjan UFC-ottelija Francis Ngannou tykittää lyönnin McGhehey munille, ottaa lukua McGheheyn lisäksi myös katsoja. Eikä palleja muutenkaan säästellä, kun esimerkiksi Steve-O kiinnittää penikseensä mehiläiskuningattaren muiden nauraessa vieressä kuin sekopäiset lampaat.

On vaikea ymmärtää, että kun kaverit ovat todella noin 50-vuotiaita, että miksi he tulevat vielä esiin tekemään näitä tyhmiä temppuja? Ymmärrän, että jotkut mukana olevat hehkuttavat asiaa sillä, että he “kasvoivat näiden parissa”, mutta miksi siitä pitää tehdä Netflixiin asti eksyvä elokuva? Ei varmaan ole sattumaa, että ainakin kerran (ellei useamman) kuullaan jonkun kyseenalaistavan itseään, että miksi he ovat tekemässä tällaista skeidaa, joka ei ainakaan minua enää puhuttele millään tasolla edes nostalgiamielessä. Muutenkin tätä roisketta on vaikea katsoa, kun aikuiset miehet leikkivät teini-ikäisiä, vaikkakin on myönnettävä, että Tyler the Creatorin mukanaolo yhdessä tempussa oli oikeasti jopa viihdyttävää. Muuten tästä “elokuvasta” ei saa kuin rauhattoman mielen ja rakkoja varpaisiin. Ehkä myös 15 minuutin pohdinnan, että miksi vaivautui puolitoista tuntia uhraamaan tälle sekoilulle.