Mad Max: Fury Road

30v on pitkä aika odottaa jatkoa, mutta George Miller tiesi tämän ja piti huolen siitä että odotus ei ollut turha. Jo vuodesta 2003 tekeillä ollut jatko ehkäpä legendaarisimmalle post-apocalyptiselle elokuvasarjalle näkee vihdoin päivän valon armon vuonna 2015 ja herranjumala se räjäyttää katsojan tajunnan aina Australian aavoille lakeuksille asti. Ainoa kuka puuttuu tästä teoksesta on Mel Gibson, mutta totuuden nimissä miehen ikä alkaa olemaan jo este uskottavalle elokuvalle ja emmehän halua nähdä jälleen yhtä ”ikääntyvää” toimintasankaria viimeisellä retkellä. Alkuperäiset Mad Maxit kuvasivat aikansa pelkoja tulevaisuudesta, jossa öljy ja vesi loppuvat maailmasta ja ihmiskunta vajoaa evoluution puussa taaksepäin. Mel oli aikanaan täydellinen roolissaan ja elokuvatrilogian merkittävämmäksi teokseksi nousikin sarjan toinen osa ”Asfalttisoturi” joka kitetytti säälimättömyydellään koko Mad Maxin maailman. Mies jolla ei ole tulevaisuutta ja menneisyyden jonka haluaa vain unohtaa.

Mad Max: Fury Road oikeastaan jatkaakin siitä mihin Mad Max 2 aikanaan jäi tuoden jälleen katsojille sen saman sekopäisen ja karun maailman jossa mitään ei saa ilmaiseksi ja jokainen päivä on taistelu elämästä ja kuolemasta. Max:n hahmo on kokenut niin paljon kovia että miehen eloonjäämisvaistot ovat hioutuneet äärimmilleen. Mel:n jäätyä pois Millerin pitää löytää rooliin yhtä karu ja uskottava hahmo, ja voi pojat Tom Hardy on juuri oikea mies tehtävään. Mies hoitaa leiviskänsä niin hyvin kuin sen voi ylipäätään hoitaa. Aluksi hieman sivuosiin jäävä Max murahtelee koko elokuvan varmaan alle 30 vuorosanalla ja hyvä niin. Eleet ja ilmeet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Elokuvan toinen pääosa menee Etelä-Afrikan kaunottarelle Charlize Theronille joka todellakin laittaa itsensä likoon.

Theron esittää Pientä yhteiskuntaa hallitsevan Immortal Joen yhtä ”kapteenia” Furiosaa joka päättää kulkea kuitenkin omaa polkuaan. Furiosan ja Maxin yhteentörmääminen kuvaa hyvin tätä maailmaa missä mikään ei ole sitä miltä se aluksi näyttää. Ei voi kuin ihailla Theronin muuntautumiskykyä jälleen kerran. Nainen ajeli päänsä kaljuksi ja muuntautuu yksikätiseksi Furiosaksi sellaisella antaumuksella että harva naisnäyttelijä pystyy vastaavaan. Nainen on nimittäin täysin uskottava roolissaan, sillä Maxin maailmassa kaikkien pitää olla kovia. Elokuvan kolmanneksi pyöräksi kohoaa Immortal Joen sotapoikien yksi rivijäsen Nuxjoka kesken takaa-ajon tajuaa oman mitättömyytensä ja päättää tehdä asialle jotain. Sotapojat ovat lähes kaikki saman näköisiä geneettisen vian takia, mutta pian katsoja kyllä alkaa tunnistamaan tämän Nicholas Houltin esittämän Nuxin, ja mies tuokin osuvan sillan sotapoikien ja Maxin hahmon väliin.

Kaiken tämän päälle yksi asia kuitenkin nostaa tämän elokuvan aivan omille sfääreilleen. Nimittäin visuaalinen tykitys joka CGI:n puutteen takia tekee toiminnasta täysin uskottavaa. Koko elokuva on periaatteessa kahden tunnin mittainen takaa-ajo jonka sisälle mahtuu kaikki mahdollinen ja mahdoton mitä katsoja voi kuvitella. Millerin luoma post-apocalyptinen maailma näyttäytyy juuri niin hulluna kuin Miller on sen halunnut ilman studioiden väliintulemista ja meno on henkeäsalpaavan vauhdikasta aina ensimmäisestä kaasunpainalluksesta viimeiseen bensapisaraan asti. Furiosan ajama sotarekka jyrää läpi armottoman autiomaan perässään kaikkea mitä Mad Maxin maailma vain voi kehittää. Elokuva on välillä niin anteeksiantamaton että se iskee ilmat katsojan keuhkoista. Kukaan ei ole turvassa armottomuutta ja ihmiskunnan vääjäämätöntä degenaraatiota jonka seuraksena kaikki vastaavat loppupeleissä vain itsestään. Unelmat kuolevat ja ainoa mikä jää jäljelle on ihmisten sisäänrakennettu selviytymisvaisto yhdistettynä haluun seurata jotain suurempaa. Maailma kaipaa johtajia vaikka henki menisi.

Mad Max: Fury road on siis loistava elokuva. Se ei esitä mitään mitä se ei ole ja on täysin uskottava omassa maailmassaan. Se ei pyydä anteeksi olemassaoloaan, vaan tykittää sen armottoman kuvan itsestään suoraan katsojan sieluun. Tämä elokuva palauttaa jälleen kerran uskoni siihen että nykyaikana osataan edelleen tehdä elokuvia jotka ovat hyviä. George Miller osaa todellakin ottaa oman rakkaan lapsensa haltuunsa ja puristaa siitä timantinkovan tuotoksen meille faneille. Jos Mad Max kuuluu lempielokuviinne, tai muuten pidätte toimintaelokuvista tai post-apocalyptisistä elokuvista niin tämä elokuva on pakko nähdä. Jatko-osaa odotellessa pyyhin viimeiset touhutipat housuistani ja odotan tulevaa jatkoa sekä BD-julkaisua. Kiitos George Miller.