The Box

Kun huonoa onnea kokeneen Lewisin perheen (James Marsden, Cameron Diaz ja Sam Oz Stone) ovelle ilmestyy muotopuoli herrasmies Arlington Steward (Frank Langella) tarjoamaan vähintäänkin epäilyttävää diiliä, on vielä vaikea arvata, millaisen mittakaavan seuraukset yksinkertaisella valinnalla tulee olemaan.

Se diili The Boxissa on tämä: sinulla on laatikko, jossa on nappi. Jos et paina nappia, mitään ei tapahdu. Jos painat nappia, saat miljoona dollaria ja joku, jota et taatusti tunne, kuolee.

Vaikea päätös, mutta ei varmaankaan kovin pelottava, järjellä ajateltuna: perheen paras, lapsen tulevaisuus, maailmassa joka sekunti kuolevien ihmisten määrä… Luultavasti painaisit nappia. Noin. Mutta jotenkin kaamiva tuo laatikko on joka tapauksessa. Ei hätää – se viedään pois, jollekin sellaiselle henkilölle, jota et taatusti tunne. Lupaamme.

Joko alkoi pelottaa?

Richard Kellyn kolmas ohjaustyö ei ole oikeastaan moraalipohdinta, vaikka se oli alkuperäisteoksen ajatusleikki. Se on suhteellisen pessimistinen näkemys ihmiskunnan kehittymättömyydestä, näyttämönä 70-luvun puolivälin Amerikka, jonka keskiluokkaisessa lähiössä talojen lisäksi myös ihmiset ovat kopioita toisistaan. Teknologia avaruuden valloittamiseksi on jo NASA:n käsissä, mutta onko kukaan täällä todella sen arvoinen? Toisaalta lopputekstien rullatessa on syytä kysyä, kenellä on oikeus päättää siitä.

Epätasaiseksi The Boxia ei voi haukkua: 70-luvun ilmapiiri on onnistuneesti esitetty. ”Tunnelmallinen” kuvaa tällä kertaa lopputulosta hyvin. Muutamat viittaukset klassisiin tiedepelotteluihin, kuten Bodysnatchersiin, ovat hyvällä maulla tehtyjä. Marsden ja Diaz ovat asiaankuuluvasti kauniita ja melkoisen kujalla – oikeasti älykkäät näyttelijät eivät olisi edes sopineet tähän, koska tämän pariskunnan täytyykin olla hämmentynyt, jatkuvasti häviämässä taistelunsa käsikirjoitusta vastaan. Langellan tyyni ja sympaattinen piinaaja miellyttää.

Olemalla (muutamaa suhteellisen merkityksetöntä yksityiskohtaa lukuunottamatta) lopulta hyvinkin suoraviivainen ja yksiselitteinen, The Box voittaa todennäköisesti puolelleen erityisesti 50-luvun scifi-mysteerien henkeä kaipaavan yleisön, mutta on menettänyt samalla Kellyn aiempien töiden kunnianhimoisuuden ja ehkä jotakin ohjaajan egomaanisesta oman vision ehdottomuudesta. Southland Tales oli ainakin mielenkiintoinen epäonnistuminen.

Hinta tästä viihteellisen puolen korostamisesta on myös se, ettei elokuvan mukamas korkealentoinen sanoma tunnu kaiken melskeen ja pelottelun keskellä kovinkaan uskottavalta tai kuolemanvakavalta. Arlington Steward laukoo muutamaan otteeseen enigmaattisia totuuksia maailmankaikkeudesta, mutta mitenkään tosissaan elokuvassa ei oteta kantaa sen painaviin kysymyksiin. Tietysti juonen kannalta on tärkeämpää, että Diaz ja Marsden tekevät salapoliisityötä selvittäessään maailmansalaliittoa, mutta pelkän jännityksen varaan rakennettuna The Box jää päähenkilöidensä tapaan pinnalliseksi ja yksinkertaiseksi. Lewisien pöhköys vaatii myös veronsa erityisesti lopussa, jossa heidän ratkaisunsa eivät vain voi koskettaa samalla tavalla kuin esimerkiksi Donnie Darkon maailmoja ravisuttava uhraus.

No, ainakin Kellyn ajatus oli parempi kuin samoista lähtökohdista aikoinaan tehty Twilight Zone –jakso.