Rogue Assassin

Jason Statham ja Jet Li ovat ehkäpä kovimmat toimintakarjut, mitä Hollywoodista tällä hetkellä löytyy. Eipä ole siis suuri yllätys, että jossain vaiheessa nämä kaverukset päätyvät samaan elokuvaan. Kaava on ehkä vanhempi kuin Suomen valtio ja kliseiden määrä ylittää lääkärin määräämät annokset, mutta jokin näissä rymistelyissä vain toimii. Vastaavia toimintarypistyksiä tehtiin “kultaisella” 80-luvulla varmaan satoja, joissa tähtinä heiluivat aikamme toimintasankarit Damme, Seagal, Stallone, Arnold ja Willis.

War on kuin päivitetty versio näistä vanhoista toimintaelokuvista, joissa jonkin kolmikirjaimisen viraston edustaja jahtaa saavuttamatonta pahista menettäen parinsa prosessissa ja vannoo loppuelokuvan kostoa ja verta viholliseltaan. Juuri tästä syystä tämän lajityypin elokuvalta vaaditaan jo tosi paljon, jotta se erottuisi edukseen siitä loputtomasta suosta, missä nämä elokuvat yleensä rämpivät. Onkin positiivista huomata, että vaikka ohjaaja Philip G. Atwell ja käsikirjoittajat Lee Anthony Smith ja Gregory J. Bradley ovat ensikertalaisia elokuvatuotannossa, niin he hoitavat leiviskänsä lähes kunnialla.

Elokuvan nimi viittaa kahteen eri sotaan. Ensimmäinen on idän suurimpien rikollisjärjestöjen keskinäinen sota, joissa osapuolina ovat Changin suvun johtamat Triadit ja Shiron johtamat Yakuzat. Kummatkin järjestöt tavoittelevat hallitsijan roolia Amerikan rikollismarkkinoilla. Toinen sota käydään päähenkilön, FBI-agentti Crawfordin, ja hänen Nemesiksensä, palkkamurhaaja Roguen, välillä. Elokuvan tarina keskittyykin siihen, kuinka päähenkilöiden keskinäinen sota vaikuttaa koko rikollisjärjestöjen sotaan.

Jason Statham on kuin kotonaan agentti Crawfordin kengissä. Jo Transportereista tutut manooverit johdattavat miestä läpi elokuvan, mutta tuntuu kuin Statham olisi jossain välissä oppinut jopa hieman näyttelemään, sillä miehestä löytyy aivan uusia piirteitä. Jet Li on myös elementissään Roguen roolissa: hän näyttelee kylmää ja tarvittaessa raivoisaa palkkamurhaajaa, jonka kätkemät tunteet ovat osa Li:n repertuaaria, missä hän pääsee näyttämään kyntensä.

Sota vaatii aina uhrinsa ja niin käy myös tässä elokuvassa. Kun elokuvan alussa Crawford ja hänen partnerinsa agentti Wynne yrittävät ottaa kiinni Rogueta, aloittavat he ketjureaktion, joka johtaa Wynnen sekä hänen vaimonsa ja lapsensa kuolemaan. Tämän jälkeen Rogue katoaa maan päältä, mutta kun hän ilmestyy kolmen vuoden jälkeen, on agentti Crawfordilla taas päämäärä johon tähdätä. On suorastaan hämmästyttävää huomata kuinka Statham ja Li saavat kohtauksiin sellaista potkua, jota on kaivattu pitkään. Ainoastaan muodikas musiikkivideomainen leikkaus häiritsee joissain määrin, mutta kuvaustyyli noudattaa jo Transporterista tuttua hieman ylilyövää tyyliä ja se sopii tähän elokuvaan kuin nyrkki silmään. On lähes mahdotonta kuvitella, että Li otti itse Mel Gibsonia vastaan matsia kymmenen vuotta sitten ja silti mies heiluu samalla intensiteetillä kuin silloinkin. Koreografina on toiminut sama mies kuin Transporterissa ja se näkyy: näyttelijöiden atleettisuus ja fyysinen osaaminen on tuotu suorastaan loistavasti esille ja näyttelijät pääsevätkin lähes brassailemaan erinäisillä taidoillaan.

Voisi kuvitella, että elokuva on yhtä verilöylyä alusta loppuun, mutta ohjaaja Atwell on rytmittänyt Warin taidokkaasti niin, että toiminta ei missään vaiheessa puuduta tai tunnu edellisen toistolta. Elokuvassa nähdäänkin loistavasti koreografioituja ammuntakohtauksia, tappeluita, miekkataisteluita ja takaa-ajoja, jotka vievät itsessään tarinaa eteenpäin eivätkä näin tunnu vain väkivallan ihannoinnilta. Myös elokuvan lopussa nähtävä käänne pääsi tulemaan niin puskista, että ainakin itse putosin lähes penkiltä. Kaiken kaikkiaan tässä on ehkäpä yksi parhaista vakavasti otettavista toimintapätkistä, mitä on pitkään aikaan tehty. Statham osoittaakin jälleen kerran kuuluvansa tämän genren valioliigaan ja Li osoittaa epäilijöille, että ikä on vain numero, sillä mies on todellakin elämänsä vedossa.