Frank Oz, mies jonka ansiosta hahmot kuten Yoda tai Miss Piggy ovat niin ikimuistettavia, on ollut uransa aikana äärimmäisen epätasainen ohjaaja. Hetkittäin Dark Crystalin, In and Outin, Little Shop of Horrorsin tai jopa Bowfingerin tasoisia mini-helmiä luova Oz on onnistunut myös urallaan luomaan järkyttävän huonoja ja pliisuja sekasotkuja, joista ehkä vihatuin ja parjatuin lienee parin vuoden takainen Stepford Wives. Nicole Kidmanin tähdittämä elokuva, joka ei osannut päättää oliko musta komedia vai pikkutuhma slapstick farssi, sai lähestulkoon yksimielisen vihan niskoilleen julkaisun aikana eikä Oz ole sen jälkeen astunut kameran taakse. Olisi suorastaan herkullista todeta, että Ozin uutukainen on avokämmenen kokonoinen näpäytys kriitikoiden kasvoille ja Bowfingerin tasoinen komedian helmi josta voisi nauttia uudelleen ja uudelleen. Mutta ikävä kyllä Death at a Funeral ei onnistu ainoastaan olemaan huono, se onnistuu olemaan melkein huonompi kuin edellämainittu Stepford Wives.
Isänsä hautajaisiin kokoontunut seurakunta perheenjäseniä ja ystäviä ovat peri-brittiläisiä stereotyyppejä. Ulkoista kuvaa on vaalittava ja kaiken kuuluu olla paremmin kuin toisilla. Farssin repiminen hautajaisista on vaikeaa, vielä vaikeammaksi sen tekee tilannekomiikka hahmojen kansa, joista jokainen tuntuu toinen toistaan kuluneemmalta ja väsyneemmältä stereotypialta. Löytyy murtunut ja vihainen äiti, riitelevät veljekset, ylimieliset serkut, narkkari veljenpoika ja tietenkin vävypoika jota vaimon isä vihaa. Sitten sekoitetaan mukaan rahanahneita homoseksuaaleja kääpiöitä, ekstaasi pillereitä ja pissakakka-huumoria, niin johan putoaa pohja viimeisimmältäkin hymyltä joka salista saattaa löytyä.
Komediaa aiheesta on vaikea löytää. Noloista tilanteista ja tuskastuttavista paljastuksista voisi saada irti paljon herkullisen mustaa ja todellista huumoria, jota läheisen menettimisen tuska tukisi. Mutta Oz tai ensikertalainen käsikirjoittaja Dean Craig eivät tunnu itsekään tietävän mille tässä kuuluisi nauraa. Epätoivossaan he kääntyvät helpoimpien ja ala-arvoisimpien vitsien puoleen, aiheuttaen vanhalle papale ripulin, vävypojalle hallusinaatioita huumeista ja paljon rääkymistä muilta vierailta. Yksikään kommellus ei naurata, yksikään pieruvitsi ei hymyilytä. Puolitoistatuntinen komedia tuntuu yhtä masentavalta kuin oikeissa hautajaisissa käyminen.
On suorastaan ihme, että elokuva on näinkin pahasti epäonnistunut. Näyttelijäkaarti on tulvillaan brittiläisiä ammattilaisia, joiden käsissä luulisi heikommankin materiaalin tuntuvan luontevalta. Ryhmän ainoa amerikkalainen näyttelijä, lahjakas Alan Tudyk, jää ikävä kyllä umpisurkean hahmonsa vangiksi ja päätyy viettämään melkein koko elokuvan talon katolla alasti kuolaten. Ärsyttävät hahmot tuntuvat enemmänkin väkisin väännetyiltä muoteilta, joihin on ängetty eksentrisiä piirteitä vain sen vuoksi, että elokuva tuntuisi oudommalta. Huomattavasti paremmin kuolemaa, surua ja perheen sisäisiä pettymyksiä on kuvattu hirtehishuumorin turvin esimerkiksi Wes Andersonin upeassa Royal Tenenbaums-elokuvassa.
Arvoituksia Arkussa on vaikea elokuva suositella kenellekään. Se ei oikeastaan ole hauska, että se sopisi perjantai-illan viihteeksi. Se ei myöskään ole koskettava tai syvällinen, että siitä saisi vakavaa draamaa itri. Se on puolivillainen sekasotku jonka ideoista yksikään ei ole tarpeeksi pitkälle kehitetty, että niistä syntyisi yhtäkään toimivaa tai kokonaista ideaa.
Yhteenveto
Tavattoman masentava ja ärsyttävä farssi, joka on musta lammas viime vuosien loistavien brittikomedioiden keskellä.
Summary
Genret:
Kesto: 90 min
Ohjaaja: Frank Oz
Pääosissa: Matthew MacFadyen,Keeley Hawes,Alan Tudyk,Andy Newman,Ewen Bremmer,Peter Dinklage
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2007