Babylon 5: The Legend of the Rangers

J. Michael Straczynskin luoma sarja, Babylon 5, oli ja on itse asiassa edelleen scifi-sarjojen aatelia. Kahdeksan pitkää vuotta sitten päättynyt sarja poiki rinnakkaissarjan, Crusaderin, joka tosin jäi vain 10 episodin mittaiseksi tunaroinniksi teknomaageista ja muista mielenkiintoisista käänteistään huolimatta. Katsojien rakastama sarja poiki myös tv-elokuvia ja yhden uuden Babylon 5 -aiheisen tv-sarja-kyhäelmän, jonka pilottijaksosta, Babylon 5: The Legend of the Rangersista, on tehty oma “elokuvansa”. Babylon 5: The Legend of the Rangers onkin mainio sekä pikantti lisä Babylon 5-jatkumoon, mutta hyvällä syyllä sitä voi sanoa myös elokuvaksi, joka sopii ainoastaan alkuperäisen sarjan ystäville suhteellisen tökerösti näyttelevien näyttelijöiden ja ennenkaikkea naurettavien yksityiskohtiensa takia.

Silti elokuvan/tv-sarjan perussynopsis on suunnilleen kunnossa, vaikkakin se alkaakin olla jo totutun kliseinen paketti, sillä avaruudesta ilmestyy jälleen kerran uusi uhka. Kyseessä on tällä kertaa ikivanha ja tuntematon rotu (soiko kenelläkään kellot Varjojen…?), joka ilmiselvästi haluaa ampua ensin ja kysellä vasta sitten. Uhkan kohtaa ensimmäiseksi David Martellin (ontuvasti näyttelevä Dylan Neal) kipparoima 20 vuotta vanha alus, jota kuolleet henget asuttavat. Tuloksena on hilpeää ammuskelua, takaa-ajoa ja vähän sitä kuuluisaa B5-diplomatiaakin, kun nyt jo edesmennyt Andreas Katsulas pääsee G’Karin hahmossaan toteuttamaan itseään.

Muut näyttelijät ovatkin sitten pääasiassa kuutamolla, joka on sinänsä kummallista, sillä Michael Vejarilla on scifi-sarjojen ohjaamisesta (B5, DS9, Voyager) valtavasti kokemusta. Pääroolissa olevalla, ikälopun aluksen kapteenia näyttelevällä, Dylan Nealilla on kyllä vaadittavaa pilkettä silmäkulmassa, mutta uskottavuuden puutetta valitettavasti vielä sitäkin enemmän. Alex Zaharan näyttelemä Dulann taasen sekoilee aivan liikaa omissa maailmoissaan ja Myriam Sirois tekee ehkä kaikkien aikojen noloimman roolisuorituksen scifi-sarjojen maailmassa koskaan. Sirois näyttelee nimittäin aluksen aseupseeria, joka ammuskelee vihollisaluksia tyhjiömäisessä tilassa käsistään ja jaloistaan lähtevillä (energia)latauksilla. Kun Vejar vielä haluaa uhrata tälle surkuhupaisalle toiminnalle useampia minuutteja, on pakolliset ja miksei pilkallisetkin naurut naurettava lähes vedet silmissä.

Puutteistaan huolimatta Babylon 5: The Legend of the Rangers on fanipojille keskinkertaiseksi asti yltävää nannaa. Elokuva ei todellakaan sovi satunnaisille katsojille ja ko. henkilöiden silmissä elokuva on puhdasta alkulimaa, mutta ainakin alkuperäisen tv-sarjan vannoutuneena fanina sain pitkästä aikaa balsamia tulehtuneille haavoille. Babylon 5: The Legend of the Rangers tarjoaakin tuttua ja turvallista Babylon 5 -höttöä, jossa erilaiset rodut kohtaavat omat ongelmansa jo pelkässä yhteenkuuluvuuden tunteessa. Kun naurettavat lasten lorut, uhot ja kertakaikkisen typerä avaruusammuskelu unohdetaan, jää jäljelle kelpo pilotti. Valitettavasti rahoittajat eivät olleet samaa mieltä ja tämäkin sarja jäi tekemättä. Sekin melkeinpä onneksi, sillä jo Crusaderkin oli kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta täynnä mustia aukkoja.

  • 50%
    Babylon 5: The Legend of the Rangers - 50%
50%

Poiminta

Genret: sci-fi
Kesto: 90 min
Ohjaaja: Michael Vejar
Pääosissa: Dylan Neal,Andreas Katsulas,Alex Zahara,Myriam Sirois,Dean Marshall,Warren Takeuchi,Jennie Rebecca Hogan
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2002

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments