Suspect Zero

Onko sinulla kyky nähdä asioita ja tapahtumia pitkien välimatkojen päästä, käyttämällä yksinkertaisesti FBIn erikoiskoulutuksen opettamia, pään sisällä piileviä kykyjä? Harvalla on.

Ja yhtä realistisella linjalla jatketaan. Entinen telepaattiagentti Benjamin O’Ryan on eläkepäiviensä ratoksi ryhtynyt tappamaan ihmisiä, ja faksaamaan hermoheikolle FBI-agentti Mackelwaylle sekopäisiä “johtolankoja”. Näitä ja muita joutavanpäiväisyyksiä tulkitsemassa Mackelwaylla on apuna Carrie-Anne Mossin esittämä naisagentti Fran Kulok.

Sitten 90-luvun lopulla debytoineen Millennium-sarjan ovat sekä TV että popcornteatterit olleet täynnä kaikenlaisia viritelmiä agenteista joilla on telepaattisia kykyjä nähdä sarjamurhaajan pään sisään. Suspect Zero ruopii saman kaivon pohjamutia, mutta huomattavasti vähemmällä menestyksellä. Mackelwayn ja O’Ryanin kissahiirileikki on lähinnä puuduttavaa katseltavaa. Elokuva on kuin matkustajajuna; pääteasema on jo tiedossa, raiteet eivät anna paljon liikkumavaraa, eikä meteliltä saa edes unen päästä kiinni.

Suspect Zeron pahin vika on kenties heikon juonen lisäksi sen ylettömässä epärealistisuudessa. Elokuva rypee omassa pohjattomassa merkityksettömyydessään; uhrit ovat satunnaisia, johtolangat eivät johda mihinkään ilman ylettömiä aasinsiltoja, ja mutruhuulisen Mackelwayn tuskaiset irvistelyt käyvät nopeasti hermoille.

Jonkinlainen Seitsemän-elokuvan karvalakkiversio, vailla mausteita saati taidearvoa.