Taru sormusten herrasta -Sormuksen ritarit

Uusi-seelantilainen ohjaaja Peter Jackson kuului ennen maansa vihatuimpiin henkilöihin splatterelokuviensa maalleen tuoman huonon maineen takia. LOTR-trilogian aloitusosan jälkeen tuli toinen ääni kelloon ja nykyään Jackson nauttii kansainvälistä suosiota.

Koko trilogia on lähtöisin kuuluisan fantasiakirjailija J. R. R. Tolkienin kynästä, jonka Jackson päätti filmatisoida vajaa 30 vuotta Tolkienin kuoleman jälkeen.

Elokuva lähtee liikkeelle vauhdikkaalla mahtisormuksesta kertovalla introlla. Seuraavaksi siirrytään Kontuun, jossa asuvat pienet ja ystävällismieliset hobitit. Velho Gandalf (Ian McKellen) saapuu kylään ystävänsä Bilbon (Ian Holm) syntymäpäiväjuhlille ja pian selviää, että Bilbo on saanut käsiinsä mahtisormuksen. Päätetään, että sormus pitää viedä tuhottavaksi etteivät pahat voimat pääse siihen käsiksi. Ainoa paikka missä sormuksen voi tuhota on itse pahuuden tyyssija Mordor, josta on jo lähtenyt pahiksia etsimään sormusta.

Bilbo on jo turhan vanha ja päätetään, että hänen huollettavansa Frodo (Elijah Wood) saa tehtävän hoidettavakseen puutarhurinsa Samin (Sean Astin) avustuksella. Myöhemmin kaksikko saa seurakseen lisää henkilöitä ja syntyy \\’Sormuksen Ritarit\\’. Myöhemmin he kohtaavat monia taisteluita ja vastoinkäymisiä.

Tolkienin kirjaa en ole lukenut mutta elokuvana Sormuksen Ritarit oli todellinen pettymys. Alku lähti aivan liian hitaasti liikkeelle ja juoni eteni kokoajan saman kaavan mukaisesti. Matkan edetessä tuli lisää sivuhenkilöitä, lisää pahiksia ja lisää taisteluita ja tämä alkoi pakostakin puuduttamaan.

Pääjuonen lisäksi oli mukaan yritetty ahtaa jokunen sivujuoni mutta näistä onnistui vain Arwenin (Liv Tyler) ja Aragornin (Viggo Mortensen) välinen rakkaussuhde. Sisällöllisesti elokuva on todelllista huttua mutta McKellenin ja pahaa velhoa Sarumania esittävän brittinäyttelijä Christopher Leen roolisuoritukset häikäisevät.

Elokuvan myötä kuuluisuuteen nousseen Elijah Woodin näyttelemä Frodo on hyväsydäminen hobitti ja Jacksonin ideana oli varmaankin saada katsoja tuntemaan sääliä tätä totaalisesti elämäänsä muuttanutta reppanaa kohtaa. Minuun tämä ei iskenyt muuten kuin turhautumisen tunteena. Sama koskee velvollisuudentuntoista puutarhuri-Samia.

Ulkoisesti elokuvasta ei oikein keksi muuta kuin hyvää sanottavaa. Tehosteet ovat hienoja, varsinkin tulimörkö Balrog on näyttävä. Taistelut ovat visuaalisesti ihan hienoja mutta liian pitkiä eikä niihin ole saatu tunneta mukaan. Howard Shoren musiikki on erittäin komeaa ja elokuvaan sopivaa. Itse pidin erityisesti Enyan laulamasta kappaleesta May it be. Uuden-Seelannin kauniit maisemat ovat henkeäsalpaavia varsinkin leffateatterissa katsottuna.

Kokonaisuutena Sormuksen Ritarit on liian mahtipontinen ja sensaatiohakuinen fantasiaelokuva, joka on aivan liian pitkä sisältöönsä nähden. En voi enkä halua suositella elokuvaa mutta Soundtrackin ostamista kannattaa harkita. Yhdistelmä elokuvan Soundtrack ja Avara Luonto voi toimia paljon paremmin kuin Sormuksen Ritarit

Hyvää:
– tehosteet
– musiikki
– McKellenin ja Leen näytteleminen
– muutama hieno kohtaus

Huonoa:
– juoni
– useat henkilöt sarjakuvamaisia
– hidas alku
– taisteluista puuttui tunne