Royal Tenenbaums

Mainoslause : Family isn’t a word, its a Sentence

The Royal Tenenbaums on erilainen elokuva, mutta hyvällä tavalla. Itse ostin elokuvan hetken mielijohteesta luettuani kotelon takakannen, ja vielä sitä katsomaan aloitellessani luulin Tenenbaumsin olevan jonkinlainen Ben Stiller ”kreisikomedia”. Ja tässä vaiheessa voinkin siis rehellisin mielin ilmoittaa, että sitä tämä elokuva ei ole.

Royal Tenenbaums on kuvitteellisen Tenenbaumsin perheen tarina. Tenenbaumsit olivat aikoinaan kuuluisia kolmesta lapsestaan, jotka kaikki olivat jonkinlaisia lapsineroja : Chas (Ben Stiller) oli jo erittäin varhaisessa iässä finanssinero, Richie (Luke Wilson)puolestaan oli erittäin lahjakas tennispelaaja ja Margot (Gwyneth Paltrow) erittäin lupaava näytelmäkirjailija. Vuosien varrella Tenenbaumsien perheen maine ja loisto on kuitenkin karissut pois. Royal (Gene Hackman) joka on siis Chasin, ja Richien isä (Margot on adoptoitu) mm. kavalsi Chasin omaisuuden ja erosi Ethelistä (Anjelica huston) joka on tietenkin lasten äiti.

Elokuva alkaa siitä kun Royal saa kuulla Ethelin harkitsevan naimisiinmenoa assistenttinsa Henryn (Danny Glover) kanssa. Royal päättää hankkia kauan kadotetun perheensä takaisin keinoja kaihtamatta, ja kertookin kaikille olevansa kuolemansairas, jolla on enää muutama viikko elinaikaa. Perhe ottaa Royalin pienen niskuroinnin jälkeen takaisin ja tällä tavalla hän onnistuukin ”soluttautumaan” takaisin perheen pariin, ikään kuin käärme Edenin puutarhaan. Tenenbaums on kuitenkin uskomattoman paljon pieniä sivutarinoita ja pieniä yksityiskohtia sisältävä elokuva, joten jätän kertomatta itse tarinasta sen enempää.

Tenenbaumsin näyttelijäkaarti on uskomattoman nimekäs, ja käytännössä katsoen kaikki näyttelijät tekevät epätavallisen hyvää työtä. Erityisesti täytyy mainita sivuosassa oleva Bill Murray sekä yleensä kreisi-komedioista tuttu Ben Stiller joka todistaa osaavansa tehdä edes hieman vakavampia rooleja. Owen Wilson (joka on myös osittain käsikirjoittanut elokuva) tekee myös mainitsemisen arvoisen työn.

Elokuvan musiikki on erinomaisen retro-tyylistä ja se sopiikin Tenenbaumsiin kuin nyrkki silmään. Useassa kohdassa musiikin ja kauniin kuvauksen avulla on saatu aikaiseksi jotakin niin kaunista ettei sitä voi oikeastaan sanoin lähte kuvailemaan (esim. Luke Wilsonin kohtaus vessassa). Ja kuten jo edellä mainitsinkin kuvaukseen on saatu myös tietynlaista retro-henkistä pontta, ja tästä voikin antaa täydet plussat kameramies Robert D. Yeomanille.

The Royal Tenenbaums on todellakin hieman raskas soutuisempi elokuva kuin moni muu, ja älä missään nimessä odota elokuvalta mitään ”huikeita nauruja” vaikka se ajoittain onkin komediallinen. Ajoittain elokuva myös sortuu hieman omaan nokkeluuteensa, mutta pääasiallisesti Tenenbaums on kuitenkin erittäin toimiva elokuva.