Kuokkavieraat

Enpä olisi uskonut, että tulen joskus nauramaan Owen Wilsonin tähdittämälle elokuvalle, mutta myönnettävä se on: David Dobkinin ohjaama elokuva, Kuokkavieraat (Wedding Crashers), onnistuu voittamaan katsojan puolelleen alun hervottomalla puolituntisella, jonka…

Night at the Museum

Ben Stiller: mies, koomikko ja näyttelijä monen ruttuisen (esim. Asuntoloukku ja Mystery Men) ja muutaman keskinkertaisen (mm. Polly tuli kuvioihin) elokuvan takaa on tullut taas. Tällä kertaa mies on (taas)…

Sinä, minä ja Dupree

Owen Wilsonin nimi on helposti rinnastettavissa suhteellisten huonoihin komedioihin, ellei sitten Wes Andersonin ohjaamia elokuvia lasketa mukaan. Tällä kertaa ärsyttävän oloinen näyttelijä tähdittää yhdessä Matt Dillonin (jonka tähtihetkiksi voitaneen laskea…

Autot

Animaatiostudioiden jättiläinen, Pixar, on kohta melkein kaksi vuosikymmentä ollut johtava tekijä koko perheen elokuvien saralla. Aina ensimmäisistä Toy Story-elokuvista, sellaisiin megahitteihin kuin Nemoa etsimässä, Pixar on tuottanut ja tehnyt laadukkaita…

Steve Zissoun Vedenalainen Maailma

Elokuva jonka näin jo keskikesällä, ja jonka arvosteluun meni näin pitkään monesta syystä. Yksi niistä oli se että minun piti antaa Zissoun oikeasti odottaa ja kasvaa. Kesti näin kauan ennenkuin…

Vihollisen keskellä

John Mooren näkemys serbien ja kroatian välisistä ristiriidoista on eriskummallinen. Jo ennen elokuvan alkua vapautta vaativat sotilaat leimataan katsojien silmissä ehdottomaksi pahaksi, jotka vain seisovat taistelutantereella odottamassa luodin vapauttavan heidät…

Starsky & Hutch

Parivaljakko Stiller-Wilsonin uusin elokuva, Starsky & Hutch, on eräänlainen väliinputoaja. Toisaalta se on muka hauskaa pelleilyä ja hyvä tekosyy kuluttaa kymmeniä miljoonia dollareita tälläisen elokuvan tekoon. Toisaalta elokuva on taas…

I Spy

Betty Thomas on tunnettu mm. 28 Days Later ja Dr. Dolittle. Mutta ennenkaikkea, Betty Thomas tunnettu siitä, että hän on nainen. Muista naisista en tiedä, mutta tämä nainen osaa asiansa…

Royal Tenenbaums

Mainoslause : Family isn’t a word, its a Sentence The Royal Tenenbaums on erilainen elokuva, mutta hyvällä tavalla. Itse ostin elokuvan hetken mielijohteesta luettuani kotelon takakannen, ja vielä sitä katsomaan…