Apex

On jälleen yhden Netflixin tuottaman elokuvan aika, ja tällä kertaa käsissämme on ehkä jotain muuta kuin ehta kalkkuna. Elokuvan tarina tuo tuulahduksen jostain 90-luvulta ja kaikkien scifi eepoksien jälkeen pääsemme tässä perusasioiden äärelle. Toki jos ihan rehellisiä ollaan, niin tämä elokuva olisi hukkunut johonkin B-elokuvien suohon, ellei pääosissa olisi iki-ihana Charlize Theron ja Britannian uusi kultapoika Taron Egerton. Ja hämmentävintä tässä onkin se että muita näyttelijöitä tässä ei oikeastaan edes nähdä. Kyseessä on nimittäin klassinen kissa & hiiri leikki pitkin Australian erämaita, kun Theronin esittämä Sasha päätyy eräilemään tänne monien sattumusten jälkeen.

Elokuvan alku ei sovellu korkeanpaikan kammosta kärsiville, sillä Sasha ja hänen miehensä Tommy retkeilevät Norjan Trollveggenissä, jossa ihan oikeasti on euroopan suurin pystysuora kallioseinä. Pariskunta joutuu jopa yöpymään tässä seinämällä, tarkoittaen sitä että teltta roikkuu ilmassa. Norjan armoton luonto, ja Sashan periksiantamaton luonne kuitenkin kostautuvat ja hommat menevät pahemmin vihkoon. Tämän seurauksena nainen jättää kiipeilyn ja lähtee edesmenneen miehensä syntysijoille Australiaan Wandarran kansallispuistoon “vähän” koskimelomaan, ja voi pojat millaisissa maisemissa pääsemme seikkailemaan.

Elokuvan rytmitys on todella onnistunut. Alun jännityksen jälkeen hieman lasketaan tempoa ja kun päästään Australiaan, aletaan luomaan painostavaa jännitystä Sahsan ja paikallisen väestön kanssa. Sasha törmääkin ensin paikalliseen avuliaaseen aatuun Beniin, jota Egerton esittää. Mies vaikuttaa mukavalta paikalliselta oppaalta, joka toimittaa kuivalihaa paikalliseen huolttikseen. Miehessä on kuitenkin jotain vähän outoa, joka on omiaan luomaan sopivan jännitteen nyt kahden päähenkilön välille. Välillä toki vihjeet lyödään niin selkeästi katsojalle, että tyhmempikin tajuaa mistä on kyse. Egertonin esittämä Ben on kuin villi joki elokuvan Kavin Bacon. Ja kun tarkemmin miettii niin Theronissa on kyllä ripaus Meryl Streepiä.

Kun alku lätinöistä on päästy ja Sasha tajuaa Benin oikean luonteen, alkaa villi takaa-ajo pitkin Wandarrassa ja voi pojat kuinka ohjaaja Baltasar osaa viedä katsojat keskelle tätä toimintaa. Meno on välillä niin villiä että sitä unohtaa hengittää välissä. Theron tekee suurimman osan omista stunteista, ja se tuo elokuvaan sen extra latauksen uskottavuutta. Samoin Theronin fyysinen olemus muutenkin on jotain ihan muutakuin ”nainen hädässä”. Benin ja Sahsan kemiat sopivat hyvin yhteen ja vaikka juoni on sinällään aika simppeli, tarjoaa se muutaman herkullisen yllätyksen.

Elokuvassa on siis periaatteessa kaikki palaset kohdillaan, mutta jostain katsojan mieleen hiipii että ihan kuin tämän olisi nähnyt aikaisemmin. Juoni kun on loppupeleissä aika ohut, ja kuten sanoin tietyt viitteet niin Villi Joki elokuvaan, kuin ranskalaiseen ”Revenge” elokuvaan ovat silmiin pistäviä. Tämä elokuva olisi sopinut hyvin esim NightVisioniin, mutta Netflixin ”ison markkinan” ykköelokuvaksi tästä ei kyllä valitettavasti ole. Theron kannattelee tätä kirjaimellisesti yksin harteillaan, ja vaikka Egerton tekee todella hyvän ja maanisen suorituksen, niin hieman yksiulotteinen on hänen roolinsa. Mutta Apex on toimiva ja sopivan mittainen kertakatsottava toimintajännäri joka tuo tuulahduksen menneistä kosto ja selviytymistarinoista.