Chernobyl

26. huhtikuuta 1986 kello 1.23.45 tapahtui ihmiskunnan historian vakavin ydinvoimalaonnettomuus, jonka kaikki ennen tuota päivää syntyneet muistavat loppuelämänsä. Näin 40-vuotis ”juhlavuonna” ajattelin kirjoittaa tästä tapahtumasta tehdystä tv-minisarjasta arvostelun, sillä se on ehkä tarkin ja parhaiten toteutettu kuvaus tästä maailmaa muuttaneesta onnettomuudesta. Vuonna 2019 valmistunut sarja on saanut suitsutusta autenttisuudestaan, eikä suotta. Jo näyttelijävalinnoista lähtien sarja noudattaa hämmästyttävän tarkasti historiallisia faktoja.

Jared Harris on lähes täydellinen valinta Valeri Legasovin rooliin. Hänen hieman naiivi, mutta samalla asiantunteva ja ”neuvostoliittolainen” olemuksensa on häkellyttävän uskottava. Stellan Skarsgård on myös loistava valinta Boris Štšerbinan rooliin. Skarsgård on aiemminkin muuntautunut ties minkälaisiin rooleihin, mutta tässä hänen olemuksensa taipuu upeasti turhautuneen ja järkähtämättömän virkamiehen rooliin.

Sarja alkaa onnettomuuden toisena vuosipäivänä, kun Legasov tallentaa ajatuksiaan nauhalle ja lopulta päätyy epätoivoiseen ratkaisuun. Tästä hypätään itse tapahtumaan, jonka kulku on kuvattu surullisen uskottavasti. Kukaan ei uskonut, että reaktori voisi räjähtää, koska niin ei ollut koskaan käynyt – ja ”teoriassa” niin ei pitänyt koskaan käydäkään. On suorastaan julmaa seurata tapahtumien kulkua, kun ensin etsitään syyllistä, minkä jälkeen tapahtuma kielletään ja miehiä lähetetään suoraan räjähtäneen reaktorin sydämeen ”korjaamaan” tilannetta. Kukaan ei tunnu aluksi tajuavan, mitä avoin reaktori oikeasti tekee ihmiselle. Jopa katsoja alkaa kyseenalaistaa näkemäänsä: miten tässä näin kävi? Ehkä surullisin hetki on se, kun röntgenmittari näyttää vain lukemaa 3,6, ja sekä pääinsinööri että hallinto uskovat tätä sokeasti. Kukaan ei täsmennä, ettei mittari yksinkertaisesti pysty näyttämään enempää – todellinen lukema räjähtäneen katon kohdalla oli 20 000 röntgeniä.

• Anatoly Dyatlov: What does the dosimeter say?
• Alexandr Akimov: 3.6 roentgen. But that’s as high as the meter…
• Anatoly Dyatlov: 3.6 – not great, not terrible.

• Sitnikov: I sent my dosimetrists into the reactor building. The large dosimeter from the safe, the one with the 1,000-roentgen capacity…
• Anatoly Dyatlov: What was the number?
• Sitnikov: There was none. The meter burned out the second it was turned on.

Sarjan alku on täyttä tykitystä ja selviytymistaistelua. Se kuljettaa katsojan tuon ajan neuvostokoneiston kulissien taakse, missä kasvojen säilyttäminen ja virkavaltaan uskominen olivat tärkeämpää kuin faktat tai ihmishenget. Asioita vähätellään ja kierretään, kunnes tuho nähdään omin silmin. Viisi osaa kuljettavat tarinan onnettomuushetkestä raivaustöihin ja lopulta siihen, mikä onnettomuuden todellisuudessa aiheutti. Käsikirjoittaja ja sarjan luoja Craig Mazin on rakentanut tarinan ja henkilöt niin, että katsoja oikeasti välittää heistä. Vaikka sarjassa on paljon henkilöitä, keskiössä ovat Harris ja Skarsgård sekä myöhemmin mukaan tuleva Emily Watson. Watsonin esittämä Ulana Khomyuk on sarjan harvoja fiktiivisiä hahmoja; hän edustaa sitä tiedemiesten joukkoa, joka todellisuudessa auttoi Legasovia.

Alku on todella ”räjähtävä”, ja vaikka traagisuus ei heti valkene neuvostoväelle, historia osoittaa onnettomuuden voineen muuttua monta kertaa vaarallisemmaksi ilman asiantuntevaa kriisinhallintaa. Ongelma ei ollut pelkästään voimalan läheisyydessä oleva säteily, vaan roihuava reaktori, joka kuljetti radioaktiivista laskeumaa Suomeen saakka. Lisäksi oli estettävä sulavan ytimen pääsy pohjaveteen. Tuntuu siltä, että kun yksi ongelma ratkeaa, seuraava on jo ovella. Sarjaan mahtuu loppua kohden myös todella karua kerrontaa saastuneiden alueiden puhdistamisesta ja eläinten lopettamisesta. Autioitunut Pripjat aiheuttaa katsojassa edelleen ahdistusta.

Chernobyl on kunnianosoitus ihmisille, jotka uhrasivat itsensä estääkseen globaalin katastrofin. Heidän toimintansa pelasti satoja tuhansia ihmisiä. Vaikka ”virallisten” tietojen mukaan onnettomuudessa kuoli vain 31 ihmistä, todellinen luku on kymmenissä tai sadoissa tuhansissa, kun lasketaan ennenaikaiset syöpäkuolemat. Sarja tuo erinomaisesti esille Neuvostoliiton aikaisen ilmapiirin. Lopulta syy RBMK-reaktorin räjähdykseen oli hyvin inhimillinen: ylennysten jahtaaminen sai ihmiset tekemään turvallisuustestin laitteilla, joita ei ollut siihen suunniteltu. Asiat menivät hirvittävällä tavalla pieleen, kun määräyksistä joustettiin ja rakentamisessa suosittiin halpaa turvallisuuden sijaan.

• Valery Legasov: Dyatlov broke every rule we have. He pushed a reactor to the brink of destruction. He did these things believing there was a failsafe: AZ-5, a simple button to shut it all down. But in the circumstances he created, there wasn’t. The shutdown system had a fatal flaw. At 1:23:40, Akimov engages AZ-5. The fully-withdrawn control rods begin moving back into the reactor. These rods are made of boron – which reduces reactivity – but not their tips. The tips are made of graphite, which accelerates reactivity.
• Judge Milan Kadnikov: Why?
• Valery Legasov: Why? For the same reason our reactors do not have containment buildings around them, like those in the West. For the same reason we don’t use properly enriched fuel in our cores. For the same reason we are the only nation that builds water-cooled, graphite-moderated reactors with a positive void coefficient.
• Valery Legasov: It’s cheaper.

Sarjan lopussa nähty Legasovin puhe menee paatuneemmankin insinöörin ihon alle. Jos historia kiinnostaa, arvostat väkevää tarinankerrontaa ja haluat nähdä autenttisen kuvauksen Tšernobylin onnettomuudesta, tämä on ehdoton suositus.