War Machine

Netflix tuottaa tasaisin väliajoin elokuvia, joista yllättävän moni on scifiä, ja mukaan on mahtunut vuosien varrella myös onnistuneita tuotoksia. Elokuvia tulee kuitenkin sellaisella tahdilla, että mukaan on mahtunut sutta ja sekundaa. Tuore, tänä vuonna valmistunut War Machine on tässä joukossa hieman hämmentävä elokuva. Sen tuotantoarvot ovat kohdillaan, ja mukaan on saatu muutama laatu näyttelijä, mutta jokin tässä elokuvassa tökkii enkä oikein saa sormea sen päälle mihin kategoriaan tämä leffa menee.

Alan Ritchson, tuo aikamme uusi Arnold on tehnyt pitkän uran tutkan alla, mutta Reacher sarja nosti hänet koko kansan tietoisuuteen, ja tämän jälkeen miehen ura on ainakin osittain saanut mukavaa myötätuulta alleen. Mies on lähes 190cm järkäle, jonka fyysinen olemus tukee toki esim Jack Reacherin hahmoa kirjoista, mutta muuten miehelle ei välttämättä löydy käyttöä jokaiseen rooliin. Mutta War Machine on kuin elokuva, jota on lähdetty tekemään se kulma edellä, että saadaan Ritchson pääosaan, ja mietitään juoni sitten sen mukaan. Se ei kuitenkaan ole ehkä hyvä idea, vaikka aikanaan Conan elokuvassa käytettiin samaa sapluunaa, eli jos Arnoldia ei olisi ollut olemassa, sellainen olisi pitänyt rakentaa.’

Elokuva alkaa jonkinlaisena sotaelokuvan ja treenielokuvan välimuotona. Ritchson näyttelee siis ”Ylikersanttia” tai ehkä tarkemmin huoltojoukkojen kersanttia, joka auttaa pioneereja, kun heidän välineensä hajoavat. Eli mies osaa isojen lihaksien lisäksi korjailla asioita. Hänen asemapaikkanansa toimii Afganistan, ja jouduttuaan korjaamaan veljensä rikkoman Humween, Taliban hyökkää heidän kimppuunsa tappaen kaikki paitsi Ritchsonin hahmon. Tässä vaiheessa elokuva vaikuttaa vielä perinteiseltä sotilaselokuvalta missä päähenkilö kokee vakavan trauman, ja selkeässä ”PTSD” oireissa suuntaa vielä kerran armeijan koulutusleirille tullakseen Rangeriksi, eli eliittisotilaaksi koska hänen veljensä olisi halunnut tätä. Elokuva seuraa hyvän tovin tätä koulutusta käyden kaikki kliseet läpi mitä tällaisissa koulutuksissa eteen tulee, ja taustalle on saatu hääräämään niin Dennis Quaid murisemaan itsestään selvyyksiä, ja Esai Morales myötäilemään murahduksia.

Mutta noin puolen välin jälkeen elokuva tekee kuitenkin ratkaisevan käännöksen muuttuen ”Maailmojen sodan” ja ”Battle Los Angeles” elokuvien kadonneeksi velipuoleksi. Eliittisotilaiden harjoituskauden viimeinen tehtävä vie heidät maahan pudonneen alien aluksen äärelle, jossa he pian huomaavat, että maahan pudonnut alus ei todellakaan ole kiinalaisten ja venäläisten tekemä vakoilualus, vaan ehta tripodien aikainen kuolonkone ”War Machine” joka skannauksen jälkeen tuhoaa kohteensa lähes vaivatta. Tästä alkaakin lopun elokuvaa kestävä kissa ja hiirileikki missä elokuvan henkilöstömäärä kokee jatkuvan YT neuvottelun vaaran, ja väkeä kirjaimellisesti haihtuu ilmaan matkan jatkuessa kohti kotipesää.

War Machine etenee viimeisen puolen tuntia kuin juna, ja katsoja ehtii hädin tuskin hengittämään, kun kersantti ”körmy” eli Ritchson yrittää pitää kaikki hengissä. Elokuvan aihe lupaa isompaakin jatkumoa, mutta ehkä olisi parempi jättää tämä vain tähän. En tiedä oliko tämä elokuva tilattu jotenkin kohottamaan Yhdysvaltojen armeijan uskottavuutta näinä aikoina, tai oliko tällä joku muu motiivi, sillä USA lipun heiluttaminen ja Rangersien ylistäminen menee välillä hyvän maun tuolle puolen. Muutenkin juonessa on enemmän aukkoja kuin Alien koneen ampumassa henkilökuljetusvaunussa. War Machine on kerta katsottava rytinä, jossa Alan Ritchson tekee itsensä näköisen suorituksen, mutta ei tästä uraa edistäväksi teokseksi kyllä ole.