Striking Distance

Vuonna 1993, eli tuttavallisemmin ysärillä, valmistunut rikostoiminta, Striking Distance (jonka suomennos on varmaan lähes kaikkien ikäisteni tuntema Jokikyttä) on kuin omanlaisensa aikamatka suoraan ysärille. Miksi? Siksi, että tällaisia ysärin elokuvat pääosin olivat. Kohtalaisen isolla tähdellä varustettuja toiminta”draamoja”, jossa päähenkilö on riidoissa koko ympäröivää maailmaa vastaan asuen asuntolaivassa ja jonka syliin naispääosan esittäjä (Sarah Jessica Parker) jossain sopivassa välissä vähissä vaatteissa heittäytyy samalla kun viskit vedetään joko kurkusta tai viemäristä alas kohtauksesta riippuen. Kyllä: näiden elokuvien parissa minä kasvoin lapsuuttani ja teinivuosiani ja siksi ysäri-leffoilla on oma synkkä viehätyksensä minun sydämessäni, vaikkakin teknisesti ja muutoin kyseessä ei ole kuin keskinkertainen revittely siitä, että kuka ajaa liikenteen seassa täysillä aiheuttamatta kolareita.

Elokuvan juoni on yksinkertainen sankaritarina, jossa Bruce Williksen näyttelemä murhatutkija Tom Hardy ilmiantaa parinsa liiallisesta voimankäytöstä ja joutuu sitä kautta Pittsburghin poliisien silmätikuksi. Kun kaupunkia vaanii myös nuorten naisten murhaaja vapaalla jalalla ja Hardy syyttää rikoksista mysteeristä poliisia on selvää, että kaikki eivät ole kohdallaan. Apinan selkä katkeaa puolen kaupungin autot tuhoavassa takaa-ajossa, kun Tomin isä kuolee ja Tom loukkaantuu jalastaan vakavasti. Niinpä pullon ja omien ongelmiensa kautta Hardy löytää itsensä jokipoliisista, jossa työkaverit eivät ole välttämättä parhaasta päästä. Hommat tietenkin saavat liukkaampaa toimintaa, kun pariksi ilmestyy Sarah Jessica Parkerin näyttelemä Jo ja joella tapahtuu mitä erikoisempia rikoksia lähinnä jatkuvana aaltona uudestaan alkavien murhien lisäksi. Elokuvassa on myös nähtävissä kotiseuturakkautta, sillä elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Rowdy Herrington on kotoisin Pittsburghista, joten monet elokuvan kohtauksista sijoittuvat itse kaupungin joille tai lähialueille ja kaupungin silhuettia kuvataan myös antaumuksella.

Elokuvan näyttelijät ovat ihan ok-vedossa: Bruce Willis on pääroolissa juuri oikeanlainen näyttelijä esittämään osittain päähänpotkittua ja alkoholiin kallellaan olevaa poliisia. Sarah Jessica Parker on vielä muutaman vuoden päässä omasta läpimurrostaan Sex in the Cityn kanssa ja vetää roolinsa läpi melko tottuneella otteella. Aina karismaattiset Dennis Farina ja Tom Sizemore tuovat elokuvaan selkeästi särmää ja tiukkuutta, kun Brion James puolestaan esittää elokuvan ajan naama väärinpäin olevaa poliisia. Kun mukaan lyödää vielä kokenut kettu John Mahoney ja kun sivuroolissa nähdään vielä Andre Braugher, niin elokuvan näyttelijäkaartissa ei ole oikeastaan mitään valittamista.

Tekniseltä tasoltaan Striking Distance edustaa hyvin aikakauttaan eli se on kyllä leikattu täysin päin helvettiä ja juonta viedään eteenpäin huonommin kuin harrastelijateatterissa. Katsojalle näytetään tapahtumia Pittsburghin joilla tai niiden välittömässä läheisyydessä; päivä vaihtuu seuraavassa kohtauksessa yöhön ja yö vaihtuu päivään aivan samalla tavalla kuin Bruce Williksen näyttelemän Tom Hardy napittaa itsensä leikkausten välissä. Klaffivirheiden hakijalle tässä elokuvassa löytyy etsittävää, sillä kaikenlaista sattuu ja tapahtuu aina itsensä korjaavista ja räjähtelevistä autoista lähtien. Ehkä suurinta huvittuneisuutta itselleni aiheutti se, kun poliisiauto räjähtää tunnelissa ja koko auto vaikuttaa hävinneen liekkimeren keskelle samalla kun Tom Hardyn isä (Frasierista tuttu John Mahoney) sanoo vain radioon, että lähettäkää ambulanssi. Minulle ambulanssia ei onneksi tarvitse lähettää, sillä Striking Distanceo on minunkaltaisilleni elokuvien ystäväville tehty hulluttelu, jonka virheistä en piittaa tuon taivaallista. Willis räjäyttää auton valoammuksella kuin kranaatilla ja tarttuu krapulapäissään pulloon niin hanakasti, että valoisan cameon tekevä kissa, Bob, naukuu suutuspäissään sekoilun puolesta. Ja sekoilun siksi, että Herrington oikeasti yritti kirjoittaa elokuvasta omanlaista mysteeritoimintaa, mutta sitten ohjasi sen enemmän tyypilliseen ammuskeluun ja lopun tappeluun juna- ja jokiväylällä. Ja en tiedä, että tekikö Herrington sen osaamattomuuttaan vai esimerkiksi studion painostuksesta.