Noniin, kuten Ismo Leikolakin totesi. Taisin ensimmäisen Sisu elokuvan arvostelussa mehustella, kuinka käsissämme oli ehkä paras toimintaelokuva mitä suomesta on koskaan tullut maailmalle, mutta nyt täytyy perua puheet, ja todeta että Sisu 2 on paras toimintaelokuva mitä suomesta on koskaan maailmalle mennyt. On jotenkin jopa hämmentävää huomata, että Helander on saanut sorvattua sellaisen käsikirjoituksen, että Aatami Korven hahmolla on vielä lisää annettavaa katsojille. Ja kuten ensimmäinenkin elokuva, niin tämäkin pureutuu elokuvan nimen mukaisesti siihen tinkimättömään periksiantamattomuuteen, jota me sisuksi kutsumme. Jos tämän jälkeen ei maailma tiedä, mitä on suomalainen sisu niin, jo on kumma. Kun Jorma Tommilan näyttelemä Aatami Korpi jälleen ärsytetään sinne sietokyvyn rajoille, niin helvetti repeää ja maailma räjähtää kirjaimellisesti.
”Sisu on jotain, mikä syttyy, kun viimeinen toivonkipinä on mennyt.”
Koska ensimmäinen elokuva keskittyi kultasaaliin ympärille ja sotaa pakeneviin natseihin, niin nyt oli hyvä hetki viedä tarina itse Aatamin kotikonnuille karjalaan, ja kertoa katsojille mitä hänen perheelleen oikein kävi ja kuka tästä oli vastuussa. Vastustajaksi sopiikin siis täydellisesti Neuvostoliiton puna-armeija ja heidän häikäilemätön komentajansa Igor Draganov jota Stephen Lang loisteliaasti esittää. En olisi keksinyt kyllä parempaa pahista kuin Lang, sillä hänen esityksensä lukemattomissa hollywood tuotannoissa on koulinut hänestä kyllä todellisen pahiksen esittäjän ja täytyy nostaa hattua miehelle, joka näytteli hetki sitten vielä miljardin dollarin Avatar elokuvissa, tulee suomeen vetämään kengännauhan budjetilla venäläisaksenttia puhuvat venäläisupseerin roolin.
Aatami on siis päättänyt lähteä takaisin Neuvostoliiton miehittämään karjalaan hakemaan kotitaloaan takaisin koska se valitettavasti jäi väärälle puolelle rajaa. Neuvostoarmeija saa tietenkin vihiä tästä rajanylityksestä, ja Aatamin perheen aikanaan teurastanut Draganov lähetetään Aatamin perään hoitamaan homma loppuun, ja tappamaan miehen lisäksi tämän legendaksi muodostunut maine armottomana sotilaana. Kun Aatami saa vanhan talonsa hirret vanhan KrAz-kuorma-auton (tarkoituksena ehkä oli käyttää Sisu kuorma-autoa) kyytiin, ja törmää matkalla kotiin Draganoviin, alkaa loppuelokuvan kestävä kissa- ja hiirileikki näiden kahden parran välillä ja siinä ei verta eikä suolenpätkiä säästellä. Meno yltyy loppua kohti jo sellaisiin sfääreihin, että heikompaa hirvittää. Itse käsikirjoitus on pidetty yksinkertaisena mutta juuri tällainen hyvän toimintaelokuvan pitääkin olla.
Jorma Tommila on kyllä edelleen aivan jäätävän hyvä roolissaan, ja karkit meinaavat mennä useammin kuin kerran väärään sieraimeen. Toiminta on aivan Hollywood tasolla ja meno on jälleen kerran kuin suoraan 90-lukujen parhaista toimintapätkistä. Muutama todella nokkela oivallus on saatu mukaan, ja toiminta pysyy juuri ja juuri siinä rajoilla, että se ei muutu koomiseksi. Jormalla ei ole tällä kertaa ollenkaan vuorosanoja, mutta ei tämä niitä kaipaa. Myös Helanderin portit isoille markkinoille aukesivat jo edellisellä sisu elokuvalla, ja tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä mitä mies saa isolla rahalla aikaseksi seuraavaan Rambo elokuvaan.
-
Elokuva
Summary
Genret: Toiminta, Sota
Kesto: 88
Ohjaaja: Jalmari Helander
Pääosissa: Jorma Tommila, Stephen Lang, Richard Brake
Valmistusmaa: Suomi, USA
Valmistusvuosi: 2025