Fair Game

Omaelämänkerralliset ja poliittiset jännärit ovat herkkä taiteenlaji, ja varsinkin Hollywoodin käsissä aihe saattaa lähteä niin sanotusti lapasesta ja muuttua patrioottiseksi paasaukseksi, jossa mielipiteet pakkosyötetään katsojalle. Salaliittoja ennenkin pyöritellyt ohjaaja Doug Liman on…

Erämaan armoille

Sean Penn on osoittanut kykynsä niin näyttelijänä kuin ohjaajanakin. Aikaisemmissa töissään lähinnä Jack Nicholsonia ohjannut Penn teki vuonna 2007 tähän astisen ohjaajan (ja käsikirjoittajan) uransa vakuuttavimman työnsä, jonka nimi on…

State of Grace

Martin Scorsesen ohjaama tahattomasti sekava säälipalkintojen jättisaavi, Departed, jätti happaman maun suuhun. Ei olisi osannut odottaa moista jälkimakua sellaisen miehen kokkailuista, joka on valmistanut mm. Goodfellasin, Casinon, Raging Bullin ja…

U-käännös helvettiin

Oliver Stone on eittämättä yksi Hollywoodin huippuohjaajista, ja onpa mies ohjannut keskinkertaisen tuotantonsa ohessa pari oikestikin hyvää elokuvaa, kuten esimerkiksi JFK:n ja Natural Born Killersin. U Turnin olen sivuuttanut ansiokkaasti…

The Weight of Water

Sukellusvene-elokuva K-19: The Widowmakerin ohjanneen Kathryn Bigelowin sitä edellinen elokuva, The Weight of Water, on eriskummallisen ahdistava paatos kielletystä rakkaudesta. Paljolti naisnäkökulmasta katsottu elokuva (ohjaaja, romaanin kirjan kirjoittaja, käsikirjoittaja) onkin…

Richard Nixonin salamurha

Niels Muellerin käsikirjoituksesta syntynyt, esikoisohjauksenakin toimiva Richard Nixonin salamurha (The Assassination of Richard Nixon) on kiinnostava luotaus ja matka yhden miehen psyykeeseen. Se on myös kannanotto 1970-luvun Yhdysvaltojen piilorasismiin, valehteluun…

Tulkki

Elokuvat käsittelevät harmillisen harvoin YK:ta ja sen mielenkiintoista toimintaa. Sydney Pollackin Tulkki koettaa parhaansa mukaan paikata tätä puutetta heittämällä sekaan omat annoksensa poliittista trilleriä ja ehkä pientä rakkaustarinankin tynkää. Mielenkiintoisesti…

Menneisyyden Ote

Mitä saadaan, kun laitetaan yli 70-vuotias rautapappa ohjaamaan tähtikaartia Brian Helgelandin kirjoittaman käsikirjoituksen turvin? -Kaksi oscaria voittanut mestariteos nimeltään Menneisyyden ote. Clint Eastwoodin, 73-vuotiaana ohjaama, Menneisyyden ote edustaa tyystin toisenlaista…

Tulkki

Nicole Kidman (Cold Mountain, Moulin Rouge) näyttelee YK-tulkkia Silvia Broomea, joka vahingossa kuulee erään afrikkalaisen valtiopäämiehen tappouhkauksen. Sean Penn (21 Grammaa, Menneisyyden ote) esittää Tobin Kelleriä, vaimonsa menettänyttä Salaisen palvelun agenttia,…

21 grammaa

Amores perrosin ohjanneen Alejandro González Iñárritun uusin ohjaus, 21 grammaa, ei elokuvana todellakaan petä. Sen teema käsittelee ihmiskohtaloita ja elokuvassa kysytäänkin avoimesti paljonko ihmishenki painaa. Paljonko kostonmielisyys painaa? Paljonko syyllisyys…