Pane mua

Suuren kohun saattelema vuonna 2000 valmistunut pornoelokuva, Pane mua (Baise-moi), on erittäin yliarvostettu ja mitäänsanomaton elokuva. Sensuurin hampaisiin joutunut, pornoa ja väkivaltaa yhdistelevä, ja aikoinaan Rakkautta & Anarkiaa -festareillakin käväissyt elokuva on katsojalleen kuin tabula rasa. Virginie Despentesin romaaniin perustuva elokuva käväiseekin hedonistisessa yliannostuksessaan ja putoaa alas kuin tyhjän päälle: syystäkin vittuuntuneiden naisprostutioitujen motiivi ei silti kohtaa tosimaailman kanssa, jossa he tappavat moraalittomasti miltei kaikki vastaan tulevat ihmiset sukupuolesta riippumatta.

Koska Baise-moin yhdentekevyyttä ei voi järjellä käsittää, on yritettävä muilla keinoilla. Ainoa ongelma vain on, ettei pornossa kannuksessa tienanneilla näyttelijöillä, saatika Despentesillä ole mitään sanottavaa. Nadinen ja Manun yhteinen matka onkin pelkkää naimista ja tappamista vuoron perään, jossa näyttelijöille ei edes anneta tilaa näytellä. Harmaita naamoja ja kaukaisuuteen tuijottavia kylmiä silmiä näytetään olan takaa kaiken muun ohella, mutta juuri mikään ei selitä satunnaisesti tapahtuvia murhia. Pääosanesittäjien, Karen Lancaumen ja Raffaela Andersonin tehtäväksi jääkin vain satunnainen sekoilu ja pornoilu sanan varsinaisessa merkityksessä. Meininki on kuin paljon brutaalimpi Levottomat 3 hard corella maustettuna.

Vaikka Baise-moi:ta yrittäisi tarkastella mistä kulmasta tahansa, on selvää, että elokuva on hieman isomman budjetin pornoelokuva. Se on kuin klassinen esimerkki juonellisesta pornoelokuvasta, jossa nainti-kohtauksesta siirrytään toiseen kömpelöiden siirtymävaiheiden kautta. Sellaisena se varmasti menisikin, mutta tarpeettoman tappamisen kautta elokuva on päässyt monien vuokraamojen kuin myös valitettavasti televisionkin ohjelmatarjontaan. Kohulla ja siitä seuranneella maineella onkin suhteellisen helppo ratsastaa, mutta totuus tulee väistämättä jossain vaiheessa ilmi. Tätä elokuvaa onkin syytä vältellä, sillä jokaisen katsojan päivään mahtuu varmasti muutakin kuin tunti ja vartti huonoa elokuvaa, sillä Despentesin sanomaa ei voi käsittää oikeastaan millään tasolla. Onpa kyse sitten päähenkilöiden hedonismista, rajojen rikkomisesta tai sitten puhtaasti nerokkaasta keinosta rahastaa tyhmiä katsojia, Pane mua on turhaakin turhempi elokuva ja miltei katsojan sekä näyttelijöiden hyväksikäyttö taiteellisessa mielessä; varsinkin kun Lancaume tappoi itsensä vuonna 2005.