State of Grace

Martin Scorsesen ohjaama tahattomasti sekava säälipalkintojen jättisaavi, Departed, jätti happaman maun suuhun. Ei olisi osannut odottaa moista jälkimakua sellaisen miehen kokkailuista, joka on valmistanut mm. Goodfellasin, Casinon, Raging Bullin ja Taxi Driverin kaltaiset herkut. Silti yleisö ja kriitikot (itseäni lukuun ottamatta) arvostavat, ylistävät sekä ulvovat tätä hämärää ja pahanmakuista Etelä-Bostonkeitosta kuin hemulit täysikuuta.

Ehkä suurin osa tuntemistani epämääräisten tuntemusten kirjosta Departedia kohtaan johtuu vuoden 1990 valmistuneesta erinomaisesta, mutta harvinaisen vähälle huomiolle jääneestä elokuvatapauksesta nimeltään State of Grace.

State of Grace on eräs loistokkaimmista amerikkalaisista rikoselokuvista mitä on koskaan tehty. Se kertoo tarinan Terry Noonanista (loistava Sean Penn), miehestä, joka palaa pieleenmenneen huumekaupan jälkeen synnyinseuduilleen New Yorkin Hell’s Kitcheniin. Hän törmää sielä välittömästi vanhaan kaveriinsa Jackie Flanneryyn (energinen Gary Oldman), jonka kautta hän pääsee Jackien veljen Frankie Flanneryn (tyly Ed Harris) johtamaan rikollisorganisaatioon mukaan.

Rikospiireissä tuulahtelee muutoksen ajat kun suuri yhdistyminen paikallisten mafiosojen kanssa on lähellä. Pakkaa sekoittaa se että Terry onkin oikeasti menneisyyttään New Yorkista pakoon lähtenyt ja sinne takaisin palannut poliisi. Hänen tehtävänsä on soluttautua ja paljastaa Flannerryn organisaatio ja saada asianomaiset kaltereiden taakse. yllättäen omien kavereiden kiinniottaminen ei suju odotetulla tavalla. Pakkaa on sekoittamassa myös Terryn lemppaama tyttöystävä, Jackien ja Frankien sisko Kate (Robin Wright Penn).

Ensituntemukset State of Gracesta ovat hyvin paljon samankaltaisia kuin mainioiden King of New Yorkin sekä Mystic Riverin jälkeen. State of Grace on näiden edellä mainittujen pikkuklassikosisarusten toisella paikkakunnalla asuva veli. Samoja teemoja ja maisemia nähdään edellä mainitussa kolmikossa tiuhaan.

Aluksi mainitsemani tunteet Departedia kohtaan ovat tätä elokuvaa katsoessa todella pinnalla. Johtuuko tämä hitusen samantyylisistä juonista, tyylistä vai peräti Departedin irkkurikollisten ylivedetystä aksentista mikä on State of Gracessa huomattavan paljon sujuvampaa ja pehmeämpää. Tuntuu myös siltä että State of Gracen tuntematon ohjaaja Phil Joanou on ohjannut huikeata näyttelijäkaartiaan paremmin kuin mestarillisten elokuvien veteraani Martin Scorsese on ohjannut omaa taivascastingiaan. Tuntuu toki älyttömältä väittämältä, mutta mielestäni se ei tunnu lainkaan väärältä.

Tämän todella hyvin kirjoitetun pikkurikollisista kertovan tarinan on raapustanut Dennis McIntyre, mies joka ei ole ohjaajansa lisäksi tehnyt juuri yhtään mitään mainittavaa. Näyttelijäkaarti on vertaansa vailla. Jokainen vielä 1990 suurta läpimurtoaan odottanut lahjakkuus tarjoavat huikeinta katsottavaa rikoselokuvassa pitkään aikaan.

Elokuvan on pukenut kuviksi mm. Blade Runnerin ohjannut Jordan S. Cronenweth. (Fight Clubin kuvaaja Jeff Cronenwethin parkinsonin tautiin 1996 kuollut isä). Kuvat on leikannut yhteen Oliver Stonen Platoonin leikkauksesta Oscar-palkinnon voittanut Claire Simpson (Salvador, Wall Street).

Upeaa kuvausta, mahtavaa ohjausta, mielenkiintoista ja kerroksellista käsikirjoitusta ja taidokasta leikkausta sekä huikeita näyttelijöitä tukee parhaalla mahdollisella tavalla riitasointuja sisältävä score, jonka on säveltänyt maailman legendaarisin elokuvasäveltäjä Ennio Morricone.