Klassikko

Monet sanovat, että Laineen Tuntematon soltias olisi kaikkien aikojen paras kotimainen elokuva. Samaa mieltä olin minäkin, mutta nyt uskallan olla eri mieltä.

Klassikko perustuu Kari Hotakaisen samannimiseen kirjaan, jota arvostelija ei myönnä lukeneensa. Päähenkilö on Hotakainen (martti Suosalo ja mahtava suoritus), ihanan yksioikoinen kirjailija, jolle annetaan tehtäväksi kirjoittaa avoin päiväkirjamainen teos Ihmisen ääni-kirjasarjaan. Tässä vaiheessa katsojalla alkaa raksuttaa. Samalla, kun kirja etenee, Hotakainen kiinnostuu autojen maailmasta. Tämän maailman syövereistä löytyy niin rasvainen Arvi Lind-fani ja autokauppias Kartio (Matti Onnismaa) sekä ilmiselvä ammattikoululainen Pertti "Pera" Kiilapää (Janne Hyytiäinen).

Edellä mainittu toimii kehyskertomuksena Hotakaisen päiväkirjoille ja tarina-nimisenä puuna, josta haarautuvista oksista löytyvät tarinan sivuhahmot ja heidän tarinansa. Ylimmäisenä haarana loistaa Pertti Sveholmin loistokas komisario Vikström, jonka ylimaallinen olemus on ikimuistoinen. Enempää juonesta ei juurikaan voi sanoa; elokuva rakentuu monista pienistä tarinoista, joita kukin hahmo kuljettaa vuorollaan. Henkilöiden maailma on yhtenäinen ja dialogi, joita he suoltavat kiihkeällä tahdilla on sekä painavaa asiaa, että nokkelaa sanailua, joka naurattaa kummissakin tapauksissa.

Kerrankin hieno nähdä kirjaan perustuva elokuva, joka todella näyttää kirjalta. Kun mielikuvitusjaksot saavat vuoron, voi helposti kuvitella, kuinka lukija on sanan voimalla siirtnyt hahmojen mielikuvituksiin. Nyt siirtymät tapahtuvat elokuvan keinoin. Ah.

Hienoin esimerkki paremmin näyttelijänä tunnetun Kari Väänäsen ohjauksesta on Hotakaisen päiväkirjojen kuvitus. Lukuisat mykän elokuvan kunnianosoitukset ovat tappiin asti tyyliteltyjä ja sopivat värikkääseen, energiseen kokonaisuuteen. Näitä jaksoja somistaa Trio Töykeiden musiikki, joka on sekä koskettavan kaunista, että rempseän hilpeää.

Muutoinkin elokuvaa on ihana katsella; maailma on miehinen, kasvot on on pimennetty raskailla varjoilla. Elokuva on kirjan filmatisointi; eräänlainen fiktiivinen dokumentti, valokuva maailmankuvasta. Tunnelma ei ole turhan tiukka; sen huomaa myös tekotavasta, sillä eräät tekniset seikat on jätetty vähemmälle huomiolle.

Pari sanasta näyttelijöistä.

Martti Suosalon muotokuva Hotakaisesta on ihailtavan "realistinen", onhan oikea Hotakainen eräänlainen julkisuudenhahmo. Yksioikeinen ja suorasanainen, jonka kertojaääni on mukavan monotoninen. Autokauppias Kartio on toki stereotyyppinen, mutta juuri sen takia iljettävän mainio. Onnismaa huokuu juuri sitä rasvaa ja hikeä, jotka lenkkimakkarat ja lihapiirakat tuottavat. Kiilapää on varsin yksitasoinen henkilö, pelkkä tempperamenttinen öykkäri, mutta roolisuoritus on tehty niin sata lasissa kuin mahdollista. Seksisymboli-Sveholmin Vikström on miehistä herkin, poliisi, joka ihailee rattijuoppoja ja kutsuu heitä "asiakkaiksi". He ovat kaikki ah, niin nautittavia "äijjiä". Pirkka-Pekka Peteliuksen näyttelemä WSOY:n johtaja eroaa kaikessa suoraselkäisyydessään edukseen.

Neljän päähhamon lisäksi tarina sisältää lukuisia sivuhahmoja, joita näyttelevät kaikki mahdolliset kotimaiset huippunimet, kuten Vesa Vierikko ja…Arvi Lind.

Klassikko on monikäyttöinen elokuva; värikäs ja nautittava komedia, jossa on sitä oikeaa sydäntä ja elokuvataidetta, mutta lisäksi myös jätkien kaljaillan bensalta ja palaneelta kumilta haiseva kliimaksi. Kieli on posken puolella sen verran mukavasti, että asia saadaan sanottua.

Hotakainen: "Ei muuta, minun on nyt lopetettava, koska muillakin on hätä."