SubTV tarjosi keskiviikkoillan ratoksi hieman erilaisen romanttisen draamaelokuvan Ranskasta. Kauneushoitola Venus kertoo tarinaa kolmesta salongissa työskentelevästä naisesta ja heidän rakkauselämästään. Samantha(Seigner) ja Marie(Tautou) juoruilevat omista miessuhteistaan, nämä hahmot jäävät kuitenkin…
Avainsana: 1999
The Ultimate Matrix Collection
Elokuvat. Jos vielä ennen vuosituhannen vaihetta olisi kysynyt ’keitä ovat Wachowski-veljekset?’ olisi aniharva pystynyt antamaan vastausta. Ihmekaksoset olivat ennen pankin räjäyttämistään ohjanneet hyviä arvosteluja niittäneen, mutta sitäkin vähemmän nähdyn Boundin.…
Pahuuden kartano
No huh-huh: lähinnä tv-sarjojen ohjaajana työskennelleen William Malonen elokuva, Pahuuden kartano (House on Haunted Hill), on suurin piirtein katsojaa tyydyttävää ja viihdyttävää kauhua, jossa tällä kertaa ainutkertaisesti tappajan roolissa toimii…
Bringing out the Dead
Martin Scorsese on aina yhdistänyt voimansa käsikirjoittaja Paul Schraderin kanssa loisteliain tuloksin. Kuin Raivo Härkä on urheilu- ja elämänkertaelokuvien ylhäisintä aatelia. Taksikuski tuo katsojan eteen verenpunaista väkivaltaa ja Ison Omenan…
Mystery men – Seitsemän seinähullua sankaria
Mystery Men tuo nähtäväksemme kolme C-luokan supersankaria (Stiller, Azaria, Macy), jotka saavat tilaisuuden puhdistaa maineensa yrittäessään pelastaa Champion Cityn kuuluisimman supersankarin Captain Amazingin (Kinnear) tämän arkkivihollisen Casanova Frankensteinin (Rush) kynsistä.…
Astronautin vaimo
Kaikenlaista televisiokin nykyään ulos tuuttaa, sillä uuden vuoden tienoilla katsottu sci-fi-jännäri, Astronautin vaimo, on suorastaan tylsää katsottavaa nimekkäistä näyttelijöistä huolimatta. Lähes keltanokkaisen Rand Ravichin ohjaama ja käsikirjoittama unen ensimmäinen esiaste…
eXistenZ
Oudolla nimellä siunattu eXistenZ on televisiossa uransa luoneen David Cronenbergin paranoidinen, itsetutkistelevan profetiallinen teos tulevaisuuden pelimaailmasta, jossa todellisuutta ja virtuaalitodellisuutta on hyvin vaikea erottaa toisistaan. Todellisen maailman ja pelimaailman välillä…
Vaalit
Alexander Paynen hieman omalla tavalla ainutlaatuinen satiirikomedia, Vaalit (Election), on mukavan kevyttä katseltavaa ilman sen kummempaa naurua. Elokuvan genre meneekin ainakin allekirjoittaneen mielestä enemmän draaman puolelle, mutta silti tietynlaisen pilkkeen…