The Rock

Uransa alkuvaiheessa lähinnä musiikkivideoilla roponsa ansainnut Michael Bay ohjasi vuonna 1996 legendaarisen toimintarymistelyn, The Rockin, joka minun mielestäni on kenties hänen paras ohjauksensa ikinä. Eikä siinä ole edes mitään ihmeellistä, sillä niin timattisen tiimin hän sai ohjattavakseen ja taustalle musiikintekijäksi valikoitui varsin “heikko” (heh) tekijä nimeltä Hans Zimmer (ei tehnyt yksin soundtrackia, vaan mukana oli toki muitakin), joka loi lähes ikonisen militaristisen ja patrioottisen teemamusiikin tälle elokuvalle. Lopputuloksena oli viihdyttävä, lähes aivoton, toimintarymistely, jonka tähtinä nähtiin huikeita nimiä, kuten Sean Connery, Nicolas Cage ja yksi oma suosikkinäyttelijöistäni: Ed Harris.

Koko elokuvan juoni on sinällään naurettava: Ed Harrisin näyttelemä kenraali Hummell on pettynyt maansa toimintaan ja haluaa siihen muutosta. Sitä vauhdittamaan kenraali joukkoineen varastaa kemiallisia aseita, joilla uhkaa sen jälkeen San Franciscoa Alcaratzista käsin. Ja kun Amerikka huutaa sankareita, löytyy niitä jopa kaksin kappalein, kun mukaan viskotaan mukaan FBI:n kemikaalinörtti (Cage) ja vankilassa viruva ex-vakooja (Connery). Tuloksena on räjähtävää toimintaa ja melkoinen vankilahuvipuisto, kun kaksikko Michael Biehnin johtaman SEAL-tiimin avulla yrittää poistaa ohjuksista ohjaussirut mielikuvituksellisella tavalla.

“Nic didn’t want to do it because he always thought he was a goofball and he wanted to be a serious macho man. When he came to the set, he said, ‘I’ve been working out, I want to have my arm sleeves ripped off.’ I’m like, ‘Dude, you’re an FBI agent who’s never used a gun. You’re a chemical weapons expert.’ But Nic is brilliant in the movie.”

Michael Bay – https://www.slashfilm.com/905351/the-rocks-script-wasnt-enough-to-satisfy-nicolas-cage/

Bay sai todellakin yhteen päärooliin Nicolas Cagen, joka välttämättä halusi pullistella lihaksiaan. Sitä hän ei kuitenkaan juuri päässyt Bayn elokuvassa tekemään, mutta toki heti seuraavana vuonna Cage teki melkolailla omalla tavalla hulvattoman Con Airin, sekä erinomaisen Face/Offin. Cage oli kuitenkin elokuvassa mies paikallaan eikä varmasti vähiten siksi, että hänen lapsuutensa sankari, Sean Connery, oli hänen parinaan. Cage totesi haastattelussa:

“He was one of my heroes. When I was a kid, I would go see his movies and think, ‘That’s what a man should be,’” Cage told ET while on the 1996 set. “So to work with him, it was definitely a dream.”

Nicolas Cage – https://www.etonline.com/features/202378_nic_cage_sean_connery_the_rock_20_years_later

Ja siltä se näyttikin, sillä Conneryn ja Cagen kemiat sopivat yllättävän hyvin yhteen vähän kuin Bad Boysissa Smithin ja Lawrencen kemiat (Bayn elokuva). Näyttääkin siltä, että vaikka Bay tekee välillä ylitsevedettyjä turbotoimintoja, osaa hän käsitellä ohjattaviaan hyvällä prosentilla. Connery oli elokuvassa toki jo 66-vuotias, mutta mies vetää oman roolinsa läpi erittäin suurella karismalla ja tenholla. Elokuvassa samasta puusta veistetty on myös Ed Harris, jonka kasvoista näkee, kuinka hänen hahmonsa tasapainoilee ja taistelee itse määrittämänsä oikean ja väärän välillä. Kun mukana Harrista tukee aina hyvä sivuosien isä David Morse, niin hommassa on oikeasti jollain tavalla palleja enemmän kuin tavallisesti. Eikä unohtaa sovi aina mulkulta ja pahikselta näyttävää Tony Toddin ja hikisen hammastenkiristelyn mestarin, Gregory Sporlederin otteita.

The Rock menestyi myös kaupallisesti hyvin. Se tiputti avausviikonloppunaan Tom Cruisen Mission: Impossiblen ykköspaikalta ja ylsi historiallisesti merkittävään tulokseen 75 miljoonan dollarin budjetilla keräten maailmanlaajuisesti peräti 335 miljoonaa dollaria. Ei ollutkaan mikään ihme, että vuonna 1996 The Rock oli neljänneksi eniten rahaa kerännyt yhdysvaltalainen elokuva maailmanlaajuisesti. Tämä ei ole mikään ihme, sillä jostain syystä (ehkä siinä ajassa kasvaneena) 1990-luvun amerikkalaiset toimintaelokuvat olivat yllättävän toimivia. The Rock onnistui Bayn käsissä mainisti, eikä Baylle hyvin tyypillisiä ylitsevetämisiä ollut juurikaan havaittavissa, ellei suihkuhuoneessa tapahtuvaa väijytystä voida laskea sellaiseksi. Jokainen voi sen alta todeta itse, josta voidaan nähdä, että mitä siitä tulee, kun Michae Biehn ja Ed Harris huutavat toisilleen William Forsythen voivotellessa monitoreista.

The Rock on onnistunut elokuva, joka kestää itseasiassa useammankin katselukerran. Se on samalla Michael Bayn riemuvoitto, jonka jälkeen ohjaaja löysi itsensä Armageddonin ja Pearl Harborin ratista. Tuoreimpia elokuvia Bayn repertuaarista ovat köykäiset Transformers-elokuvat, sekä itseasiassa melko hyvin onnistunut Pain & Gain. Minulle taas The Rock on yksi parhaista 1990-luvun toimintaelokuvista. Se ei ole missään nimessä Cagen tai Conneryn tai edes Harrisin paras elokuva, mutta se on juuri sellainen elokuva, joka viihdyttää ja pitää otteessaan jotenkin pirullisen sopivalla tavalla. Tähän elokuvaan kannattaa tutustua, mikäli se se ei ole sinulle tuttu.