Sandman

Vuosien huhujen jälkeen me Neil Gaimanin Sandman-fanit saimme mitä halusimme. Sarjan, jonka piti olla “mahdoton” siirrettäväksi sarjakuvan sivuilta liikkuvaan kuvaan. Ehdin aidosti odottaa tämän sarjan tulemista varmaan kymmenen vuotta, mutta kun se viimein tuli, niin se antoi kaikkea, mitä kyseisen sarjakuvan ystävä voi pyytää. Netflixin Sandman onkin ehkä autenttisin sarja tai elokuva, joka on tehty televisioon. Se kumartaa niin syvälle albumien sivujen suuntaan (monesti sanatarkasti), että katsoin koko sarjan hujauksessa läpi hymyillen sisäisesti lähes koko ajan. Sen, minkä Gaiman antoi sarjakuvien sivuille, voi nyt kokea suoratoistopalvelussa ja se antaa paljon; niin paljon, että melkein tekisi mieli hypätä tuolista ylös ja huutaa kovaan ääneen “JES”!

Sandmanin ensimmäinen tuotantokausi seuraa orjallisesti sarjakuvan tapahtumia, jossa kymmenessä episodissa käydään läpi tapahtumia kahdesta ensimmäisestä albumista (Preludes and Nocturnes, sekä The Doll’s House). Kaikki alkaa siitä, kun Charles Dancen näyttelemä Roderick Burgess onnistuu vangitsemaan Sandmanin/Unen/Morpheuksen (Tom Sturridge) piirin sisään varastaen Unen tarpeelliset tavarat aina kypärästä hiekkapussiin. Siitä seuraa maailmassa esiintyvä unitauti, jossa ihmiset eivät herää unestaan milloinkaan. Kun Uni pääsee ulos vankilastaan, alkaa karanneiden painajaisten (kuten Korinttolainen (Boyd Holbrook)) etsiminen, sekä kadonneiden tavaroiden palauttaminen. Tämä johtaa Unen aina helvettin ottamaan mittaa itse Lucifer Morningstarista (Gwendoline Christie), sekä unen syöveristä (Vanesu Samunyai). Kokonaisuus on siis melko tiukasti sarjakuva-albumeita seuraava kokonaisuus, joka on onnistuttu saamaan ruudulle kertakaikkisen kutkuttavan upeasti.

Sandman Netflix-sarjaa on ollut kehittämässä itse Gaiman, jonka kädenjälki sarjassa näkyy selvästi. Kun mukaan on lyöty Nolanin Batmaneista ja Dark Citystä tuttu David S. Goyer, sekä Allan Heinberg, on käsissä oikeasti kova kolmikko. Sarjan käsikirjoitus toki on ollut sinänsä helppoa, sillä suoraan sarjakuvasta lainataan niin paljon kuin uskalletaan. Näyttelijöissäkin on onnistuttu oikeastaan yli odotusten: Charles Dance lyö nuotit pöytään ensimmäisessä episodissa, jonka jälkeen estradi on puettu Tom Sturridgen haltuun. Sturridge hoitaa pääosan esittämisen mallikkaaksi, joskin hänen suorituksessaan on välillä häilyvyyttä, jonka uskallan laittaa ohjaajien syyksi. Todellisuus joka tapauksessa on se, että Sturridgen tasapainoinen, hitaahko ja selkeä ulosanti on kunniaksi koko sarjan mystisyydelle ja toimivuudelle.

Huonoja eivät ole muutkaan näyttelijät: Kuolemaa näyttelevä Kirby Howell-Baptiste näyttäytyy katsojalle kuin suoraan sarjakuvan sivuilta lihallistuvana käsitteenä. Muunsukupuolinen näyttelijä Mason Alexander Park onnistuu Intohimona uskomattoman hyvin: jopa paremmin, mitä ihan aidosti uskalsin toivoa, sillä hän on hymynsä kanssa täydellisen viettelevä entiteetti, joka tulee aiheuttamaan ongelmia Unelle vielä seuraavallakin tuotantokaudella. Muitakin erinomaisia suorituksia nähdään, kun Stephen Fry näyttelee oman sivuroolinsa kokemuksella ja läpi ja muun muassa Harry Pottereissa nähty David Thewlis vetää oman vaikean roolinsa John Deenä uskottavasti läpi. Voisin melkein käydä jokaisen roolin kehuen läpi, sillä sarjan näyttelijäkaarti on aivan uskomattoman kovassa vedossa johtuen ohjauksesta ja erityisesti Gaimanin valvovasta silmästä. Ehkä parhaimman roolin vetää kuitenkin Korinttolainen-nimistä painajaista näyttelevä Boyd Holbrook, joka tuo katsojalle yhden 2020-luvun kammottavimmista hirviöistä ruudulle. Holbrook kumartaakin niin syvään sarjakuvan syvään päätyyn, että minun mielestäni hänen hahmonsa on kuin suoraan sarjakuvan sivuilta ellei jopa parempi. Omasta mielestäni Holbrookin roolisuoritus on ehkä hänen uransa paras.

Sandmanin ensimmäinen tuotantokausi on helposti ja ylivoimaisesti parasta, mitä televisioon tai valkokankaalle on DC-universumin tiimoilta tehty (ellei nyt Nolanin Dark Knightia huomioida). Se on dramaattinen, unenomainen, matka jonnekin mielikuvituksen rajamaille, jossa haaveista tulee totta ja jossa painajaiset ja unet kohtaavat ihmiset sekä hyvässä, että pahassa. Se on eräänlainen toinen todellisuus, joka varmasti voittaa puolelleen niin alkuperäisen sarjakuvan ystävät kuin sarjakuvasta tietämättömät katsojat. Se on jotain lähes täydellistä tässä epätäydellisessä maailmassa.

Huomioikaa, että 19.08.2022 Netflixiin ilmestyi Sandman bonus-episodi (Season 1, episode 11), jossa käydään läpi episodit Calliopeasta (originaali albumista Dream Country) ja kissan unesta (myös lähde tälle on Dream Country albumi). Itse spekuloin, että Dream Countrysta tulee vielä bonus-episodi ensimmäiselle tuotantokaudelle (tai sitten bonus-episodi toiselle tuotantokaudelle?) jaksoista “A Midsummer Night’s Dream” ja “Facade”. Itse bonus-episodista on sanottava, että molemmat bonus-episodin jaksot ovat suoraan sarjakuvasta napattuja ja noudattavat sarjan tasoa pilkulleen. Toisin sanoen ne ovat erinomaisia pieniä jaksoja.