007 No Time to Die

Kun vuonna 2006 Daniel Craig istui tämän ikonisen agentin saappaisiin, oli todella paljon puhetta siitä, sopiiko näyttelijä tähän rooliin vai ei. Itsekin taisin olla hieman skeptinen hänen olemuksestaan ja varsinkin ulkonäöstään, mutta siinä missä Daniel menettää ehkä aikaisempien Bondien ulkonäössä, niin näyttelijätaidoissa ja karismassa hän vie kyllä pisimmän korren. No okei, Sean Connerya ei voita kukaan, mutta kyllä Craig viimeistään tällä viimeisimmällä elokuvalla lunastaa paikkansa todellakin Bondien ikuisessa kaanonissa ehdottomana tähtenä. Ja toisin kuin aikanaan, Danielin hahmo kehittyy koko viiden elokuvan ajan, ja elokuvat linkittyvät nätisti toisiinsa muodostaen mahtavan aikajanan, joka päättyy nyt nähtyyn No Time to Die elokuvaan. Kuten aikaisemmissa arvosteluissa mainitsin, niin teoilla alkaa olemaan seurauksensa, ja taakan kasvaessa tarpeeksi suureksi, alkavat jopa Jamesin polvet tutista maailman edessä.

No Time to die alkaa jälleen sopivasti edellisen elokuvan lopusta missä Madeleine ja James vihdoin löytävät toisensa ja ajelevat vanhalla Aston Martin DB5:lle pitkin Italian maaseutua. Tästä tulee erehdyttävästi mieleen myös Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa tai jopa Casino Royal sillä Bond on vihdoin löytänyt sen oikean naisen, joka ymmärtää ja hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. Rakkaus on aina ollut osana Bondien maailmaa, mutta aikaisemmin se on ollut päälle liimattua hetkellistä huumaa, jonka tarkoituksena on ollut jonkin muun asian saavuttaminen. Bond harvoin antautuu oikeasti naiselle, sillä se asettaisi hänet itsensä vaaraan. “Queen and Country”, kuten 008 aikanaan Goldeneye elokuvassa lakonisesti totesi. Mikään määrä vodka martineja ei saa häntä unohtamaan menneisyyttä ja kaikkia niitä naisia, jotka ovat kuitenkin kärsineet häneen ihastumisesta. Mutta nyt asiat ovat toisin. Ympyrä sulkeutuu, kun Bond tekee tilinsä Vesperin kanssa selviksi ja suunnittelee yhteistä elämää Madeleinen kanssa. Sitten tapahtuu jälleen sitä, mitä Bond elokuvissa aina tapahtuu. Luodit lentävät, pommit räjähtelevät ja rauha on mennyttä.

Tämä on tavallaan surullista, sillä tässä vaiheessa katsoja on jo jollain tavalla kiintynyt Danielin esittämään Bondiin, ja siihen että mies on jo kärsinyt tarpeeksi. Enään ei olisi tarvetta pelastaa maailmaa, vaan vihdoin aloittaa elämä. Asiat eivät kuitenkaan mene aina putkeen, ja vanha kunnon rikollisjärjestö Spectre ryömii piiloistaan esiin ja laittaa myllyn pyörimään. James ehtii jo erota palveluksesta ja aikaa kuluu, kunnes maailma kohtaa täysin uuden uhan, jopa pahemman kuin Spectre, ja sen alkulähde löytyy yllättävän läheltä. Perusjuoni on siis kyllä jälleen Bond maailmalle uskollinen, sillä kukapa muukaan maailman pelastaisi. M ja Bond käyvät hyvän keskustelun, jossa toteavat kuten katsojille kuittaillakseen, että taas käsissä on pahis, joka meinaa tuhota maailman ja heidän pitää estää se, niin kuin se olisi arkipäivää.

Pettureita, juonenkäänteitä, kaksinaamaisuutta, uusi 007, ja rakkaus ovat jälleen ne rakennuspalikat mistä tämä elokuva on tehty. Pahiksena nähdään arpikasvoinen Rami Malek Safinina jonka motiivit ovat ehkä jopa hieman hatarat, mutta on sitä hullumpiakin pahiksia nähty. James lähtiessä MI6:sta uusi 007 on tietenkin sitten tummaihoinen nainen, joka on ehkä jo hieman liian päälle liimattu yritys liberaalimpaan maailmaan, mutta Nomia näyttelevä Lashana Lynch ei ole huono roolissaan, mutta hieman yksiulotteinen vain. Sillä tosiasiassa leffassa on vain kaksi näyttelijää. Daniel Craig Bondina ja Léa Seydoux Madeleinena, ja kaikki muut ovat vain täytettä, jotka paikkaavat tarinalliset aukot. Tarina on nimittäin aika perinteinen, mutta nyt kankaalla on niin paljon tunnetta Bondin ja Madeleinen välillä, että jopa tällainen kaiken nähnyt kyyninen leffafriikki sai roskan silmään kesken elokuvan.

Ja nyt kun tiedämme että Daniel ei jatka enään tässä roolissa, on uuden Bondin valinta edessä. Tämän jälkeen on vaikea nähdä ketään, joka hoitaisi tuon tontin yhtä hyvin, mutta niin ajattelin jo ennen Craigia. Loppukaneettina täytyy todeta, että tämä Bond menee heittämällä top3 bondeihin. Tämä oli tunnelmaltaan erilainen, vakavampi, tunteellisempi, henkilökohtaisempi sen hahmoille ja ennen kaikkea todella hienosti teknisesti toteutettu. Suuria älyttömyyksiä ei nähty ja hahmot olivat uskottavia heille annetuissa raameissa. Miten tämä tästä sitten uuden näyttelijän voimin jatkuu, niin en voi edes kuvitella. Mutta Daniel oli jo kuudes Bond, että eiköhän sieltä joku löydy.