Sympathy for Mr. Vengeance

Joint Security Arean valtaisan menestyksen siivittämänä, Chan-Wook Park sai vapaat kädet seuraavalle elokuvalleen. Useita käsikirjoituksia luettuaan, ja hieman petyttyään niihin, Park kuitenkin päätti toteuttaa pitkään suunnitelmissaan olleen projektinsa – Sympathy For Mr. Vengeancen. Elokuva on aloittavana osana Chan-Wook Parkin ns. “Kosto-trilogialle”, mikä jatkuu maailman maineeseenkin päässeen Oldboyn merkeissä ja päättyy äskettäin ensi-iltansa maailmalla saaneeseen Sympathy For Lady Vengeanceen.

Ryu (Ha-kyun Shin) on kuuromykkä. Tämä selittääkin paljolti elokuvan varsin autenttisen äänimaailman ja vähäisen musiikkiraidan. Se mitä kuitenkin on vähemmän, tulee esille korostetusti visuaalisessa maailmassa. Maailmassa, missä yksinäinen sankarimme elää. Ryu on töissä tehtaassa, missä palkat ovat pienet ja työtä saa tehdä sitäkin enemmän. Rahat kuitenkin riittävät elämiseen, eikä Ryulla ole valittamista. Tilanne kuitenkin tekee eskimokäännöksen ja jää ylösalaisin veteen. Ryun sisko sairastuu vakavasti ja tarvitsee kipeästi uutta munuaista. “Oikeaan” lääkäriin ei ole varaa ja Ryu tarjoutuu salaa lahjoittamaan munuaisensa mustaan pörssiin siinä toivossa, että munuainen järjestyisi Ryun siskollekin. Sankarimme kuitenkin herää yksin hylätystä kerrostalosta ja huomaa tulleensa petetyksi. Lisäksi herra Park – Ryun työnantaja – saneeraa ja asiat alkavat olla jo todella huonosti. Kostona tälle, Ryu tyttöystävänsä kanssa kehittää suunnitelman tehtaanjohtajan tyttären kidnappaamiselle. Lunnaita pyydetään sopivasti ja kaikki ongelmat on ratkaistu.

Onni ei kuitenkaan ole vieläkään ollut Ryun puoleen ja asiat menevätkin pahasti pieleen. Ryun sisko tekee itsemurhan saatuaan selville veljensä puuhista, herra Parkin tytär kuolee ja herra Park itse vannoo kostoa ja kuolemaa Ryulle. Alkaa kohtalokkaat kuolemansilmukat maata kohden, ruumiita alkaa satelemaan ja verta ruiskuaa, kuten kunnon elokuvassa kuuluukin. Kuten sanotaan: “Kosto on parasta tarjoiltuna kylmänä.”

Chan-wook Parkilla on taito luoda vahvaa tunnelmaa käyttäen visuaalisuuden keinoja älykkäästi hyväkseen. Ryun maailma on yksinäinen ja hiljainen – melkein jopa Kaurismäkimainen kaikessa karuudessaan. Ruumiinkieli paljastaa enemmän, kuin Tarantino elokuvien kaikki dialogit yhteensä. Ironiaa on kylvetty ja reippaasti, eikä puhdasta mustaa huumoriakaan ole jätetty huomioitta. Elokuvan paljon puhuttanut väkivalta on rajua ja verta lentää huomattavasti, mutta kohtaukset ovat samalla myöskin hyvin lyhyitä – aivan parissa väläyksessä ohi meneviä.

Ja kuten oikeassa elämässäkin, väkivalta on hyvin stressaavaa ja säpsähdyttää. Sympathy For Mr. Vengeance on täydellinen vastakohta Hollywoodissa esitetylle pumpuli-väkivallalle. Elokuva on siis ehdottomasti K18-merkintänsä Suomessa ansainnut. Näyttelijät tekevät kaikki hienoa työtä, mutta se johon kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota on herra Parkkia näyttelevä Kang-ho Song. Kostonhaluisuus ja se epätoivo, mikä hänestä pursuaa sen jälkeen, kun hän saa tietää tyttärensä olevan kuollut, on aivan jotain sellaista mitä ei pysty sanoin kuvailemaan. Jokaisella hahmolla on vahvat omat inhimilliset puolensa, eivätkä hahmojen motiivit jää epäselviksi aasillekaan. Soundtrackilla ei paljoa musiikkia ole. Äänet koostuvat suurelta osin ihmisten kuolinkorahduksista ja yksinäisestä valituksesta. Trailerilla kuultua musiikkia itse elokuvassa ei siis ole.

Sympathy For Mr. Vengeance on Korealaista Art Housea parhaimmillaan. Väkivaltaa on, mutta se toimii hyvässä suhteessa muun elokuvan kanssa. Huumoria on, ja sillä on elokuvaa rikastava vaikutus. Draamaa on, mikä toimii suorastaan elokuvan tukirankana. Kyseessä on mielestäni yksi parhaista korealaisista elokuvista ja täydellinen aloitus Chan-wook Parkin kostotrilogialle.