Steve Zissoun Vedenalainen Maailma

Elokuva jonka näin jo keskikesällä, ja jonka arvosteluun meni näin pitkään monesta syystä. Yksi niistä oli se että minun piti antaa Zissoun oikeasti odottaa ja kasvaa. Kesti näin kauan ennenkuin pystyin oikeasti ymmärtämään kuinka nerokas elokuva oli kyseessä.

Bill Murray on Steve Zissou. Lasten sankari, urhea seikkailija ja syvänmeren tutkija, ja juhlittu dokumentaristi. Tai ainakin oli joskus. Nyt Zissoun ura on ajautunut karille, hänen menneet urotyöt ovat vain muisto hänen lojaaleimmille faneille jotka ovat, hänen laillaan, kuolemassa sukupuuttoon. Kaiken huipuksi hänen uusi dokumenttinsa on flopannut, ja jokin täysin tuntematon hai on syönyt hänen parhaan kaverinsa. Onneksi kyseessä on kaksiosainen dokkari ja Zissoulla on vielä yksi mahdollisuus pelastaa maineensa, ja ehkä itsensä täydelliseltä itsetuholta. Mukaan lähtee raskaana oleva reportteri (Cate Blanchett) joka haluaa tehdä kansikuva jutun entisestä sankaristaan, myös Zissoun mahdollinen poika Ned Plimpton (Owen Wilson) nousee mukaan aluksen miehistöön.

Mikä sitten tekee Zissousta niin nerokkaan? Onko se Wes Andersonin loistavan tragikoominen ja hilpeän parodisoiva käsikirjoitus? Seu Jorgen korviahivelevät David Bowie sovitukset portugaliksi? Bill Murrayn moniulotteinen ja vahva roolisuoritus? Vai jopa jatkuvasti ällistyttävä lavastus tai Aardman studioiden viehättävät stop-motion kalat? Kaikki nämä yhdessä luovat suunnattoman upean retro matkan Jacques Costeau maailmaan missä aika on pysähtynyt ja seikkailut ovat kaikessa päättömyydessään ja absurdissa komiikassaan haikeasti romantisoituja merimatkoja tuntemattomille vesille. Zissoun vene, Bellafonte on kuin suoraan kuvakirjasta rakennettu rakkauslaulu vanhoille kuunareille ja tutkimusaluksille, ja yhdessä elokuvan parhaista kohtauksista pääsemme näkemään etusijalla koko aluksen rakenteen upeassa kamera-ajossa laivan sivuprofiilista. Artesaanien kädenjälki on kunnioitettavaa ja Wes Andersonin ohjaus tekee sille kunniaa jokaisella freimillä mitä hän tallentaa kameraansa.

Bill Murrayn voittokulku loistavien näyttelijäsuoritusten taitajana jatkuu Zissoun myötä. Vanhentunutta, ehkä vähän homahtavaa ja aikamoista kusipäätä esittävä Murray on elementissään Zissoun roolissa ja onnistuu tuomaan hahmoonsa niin tarvittavaa syvyyttä kuin myös komiikkaa joka ajaa hahmon motivaatioita ja edesauttaa tämän sympaattisuutta. Owen Wilsonin lakoninen suoritus Zissoun mahdollisena poikana Nedinä on käypää tavaraa, mutta jää auttamatta Murrayn vahvan suorituksen jalkoihin. Blanchett on ihana aidosti raskaana vetämässään roolissaan, mutta potin vie ehdottomasti Willem Dafoen esittämä Klaus joka on hykerryttävä ylilyödyssä pateettisuudessaan ja on yksi kaikkien aikojen hellyyttävimpiä sivuhahmoja. Varsinkin merimieshahmoista kun on kyse..

The Life Aquatic on samanaikaisesti riemastuttava, surullinen, koskettava ja ajoittain jopa ajatuksia herättävä uusi taideteos Andersonilta jonka edelliset elokuvat Royal Tenenbaums, Rushmore ja Bottle Rocket ovat nekin nerokkaita draamoja höystettynä ajoittain pikimustalla huumorilla. Elokuvaa katsellessa sitä uskoo että ohjaaja ei voisi tehdä mitään väärin, kaikki tuntuu vain kaatuvan paikalleen ja osuvan juuri oikeille koskettimille niin että edessä sointuu upein sonaatti elokuvasta kuin elokuvasta. Steven Zissoun sanoin, this is an adventure ja se on ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Yhteenveto:
Paikoitellen hykkerryttävän hauska lakonisuudessaan, ajoittain hyvinkin koskettava. Deadpan huumorin mestarin, Wes Andersonin uutukainen ei ihan yllä mestarillisen Royal Tenenbaumsin tasolle, mutta on silti dramakomedian ehdottomia helmiä.