elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Police Story

Elokuvat 12.8.2005 0

Okei. Näin alkuun täytyy heti mainita, että vaikka rakastankin leffoja Kaukoidästä yli kaiken, en ole koskaan ollut Jackie Chanin suurimpia faneja. Tyyppi toki raivaa korston kuin korston tieltään aivan uskomattomien liikeratojensa avulla, mutta itse elokuvan juonipuoli on vain usein tupannut jäämään todella ikävästi puolitiehen. Police Story sarjan vuonna 1985... Lue lisää
Joskus tulee tehtyä pahoja virhevalintoja. Sain tällaisen kokea henkilökohtaisesti ostettuani kaksi elokuvaa sisältävän 2pack dvd-julkaisun. Harmikseni toinen elokuvista sattui olemaan nimeltään Tokyo Raiders. Hypistelin elokuvaa kuitenkin käsissäni ja lueskelin takakansia. Elokuvan etukannessa komeili Tony Leungin kuva, joten ajattelin, ettei kyseinen raina nyt kuitenkaan hirveän huono voi olla. Onhan Tony... Lue lisää
”Pahin kahdeksasta helvetistä on Jatkuva Helvetti ja sen jatkuva kärsimys”– vanha buddhalainen sutra. Infernal Affairs oli yksi vuoden 2002 suurista yllättäjistä tehden Hongkongin historian suurimman ensi-iltatuloksen ja nousten samalla vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi Hongkongissa. Elokuva keräsi ison liudan palkintoja vuotuisessa Hongkong Film Awards gaalassa (mm. parhaasta elokuvasta, parhaasta ohjaajasta, parhaasta... Lue lisää
Ringo Lamin Full Contact (alkup. nimeltään Xia dao Gao Fei) ilmestyi samoihin aikoihin John Woon Hard Boiledin kanssa jääden jokseenkin jälkimmäisen jalkoihin. Itseasiassa se menestyi Hong Kongissa surkeasti. Yleisö ei ollut tottunut Chow-Yun Fatin kovempaan olemukseen John Woon luomien charmikkaitten gansterihahmojen jälkeen. Elokuva kertoo pääpiirteissään uskollisuudesta, ystävyydestä, pelkuruudesta ja... Lue lisää