Edge of Darkness

Ekoterrorismi, yritysten ylivalta ja salaliitot ovat nousseet nykyajan kantaviksi voimiksi elokuvien saralla, vaikka ne toki ovat innoittaneet novellisteja ja elokuvakäsikirjoittajia aina teollisen vallankumoksen alkuajoista lähtien. Nykyinen tietoyhteiskunta, taloustilanne ja huoli maapallomme luonnosta on vain nostanut aiheen taas popkulttuurimme kärkeen. Ohjaajalegenda Martin Campbell tekeekin hieman harvinaisemman siirron ohjaajaurallaan  lähtemällä uudelleenlämmittämään vuonna 1985 tehtyä minisarjaa Edge of Darkness, jonka hän itse aikoinaan ohjasi. Sarjan perusjuoni pysyy samana, mutta tapahtumapaikaksi keskittyy Brittien saarten sijaan Boston ja päähenkilö on vaihtunut aina loistavaan Mel Gibsoniin, joka tekee aivan uskomattoman paluun valkokankaille lähes kahdeksan vuoden tauon jälkeen. 

Thomas Cravenin rooliasun ylleen pukenut Gibson on tällaisessa roolissa kuin kotonaan ja se näkyy. Umpisurkean Signsin jälkeen tämä asfalttisoturi pisti näyttelijän hommat jäihin ja ohjasi kaksi ihan mukiinmenevää elokuvaa(Passion of Christ ja Apocalypto), jotka aihealueiltaan yrittivät jotenkin tuoda Gibsonin elämänarvoja kankaalle. Gibson onkin kerännyt näiden poissaolovuosina mukavasti karismaa harteillensa, vaikka olihan miehellä sitä ennestäänkin, mutta jotenkin miehen olemuksessa alkaa olemaan sitä Eastwoodin ja Conneryn tyylistä olemusta. Thomas Cravenin rooli onkin kuin yhdistelmä Gibsonin aikaisempia toiminnallisia rooleja, mutta nyt vain hieman ikääntyvänä ja viisaampana hahmona. Myös Cravenin tytärtä Emmaa näyttelevä Bojana Novakovic onnistuu roolissaan mainiosti ja Thomaksen ja Emman välit tuntuvat katsojasta heti aidoilta. 

Sitten elokuva räjähtääkin eteenpäin, kun Emma ammutaan kotiporstualle kommandopipopäisen hepun toimesta ja sureva isä jää rypemään hetkeksi itsesäälissä siitä, että tämä oli hänen syynsä. Mutta tästä se tarina vasta lähteekin lentoon, ja pian Thomas huomaa, että ehkä hänen tyttärensä ei ollutkaan niin viaton, ja kohde ei ehkä sittenkään ollut väärä. Aina uuden johtolangan löytyessä vyyhti vain monimutkaistuu ja pian Thomaksen eteen alkaa tupsahtelemaan yhä vain vaarallisempia heppuja, kunnes syyllisten pyramidin huippu alkaa täyttymään melko  arvovaltaisista ihmisistä. Jäljet johtavat ydintutkimuslaitokselle, jolla ei olekaan niin puhtaat atomit putkessa. Mutta mitä yksi bostonilainen kyttä voi tehdä suurelle valtion tukemalle yritykselle? 

Edge of Darkness johdattelee loistavasti katsojan yritysten pimeälle puolelle ja heittää ilmaan kysymyksiä, joita varmasti kaikki vähääkään ajattelevat ihmiset pohtivat kahvipöytiensä ääressä. Yritysten valta on jo osittain ohittanut valtiot, ja siinä meressä muutama ihminen on vain linnunpaskaa tuulilasissa, minkä voi sopivilla aineilla pyyhkäistä sivuun. Gibson kannattelee elokuvaa loisteliaasti harteillaan, ja miehen kasvava raivo syyllisiä kohtaan on jotain todella käsinkosketeltavaa. Jälleen yhden pahisroolin tekevä Danny Huston on elementissään limaisena yritysjohtajana, ja Ray Winstone tekee ilmeettömän, mutta vahvan tulkinnan “näkymättömänä” kulissien takana heiluvana järjestelijänä, Jedburghina. Edge of Darkness on loistava jännäri, jossa on jälleen lapsensa menettänyt isä lähtee kostoretkelle sillä periaatteella, että entiseen elämään ei ole paluuta.