Big Fish

Big Fish on seikkailu, joka on yhtä suuri kuin itse elämä, ainakin jos mainoslauseeseen on uskominen. Edward Bloomin (Albert Finney, Ewan McGregor) elämä on ainakin ollut yhtä seikkailua hänen omien sanojensa mukaan, ehkä liiankin jännittävää sillä isän ja pojan Willin (Billy Crudup) välit ovat kariutuneet pahasti. Syy välien rikkoutumiseen on Edin valeilta haiskahtavissa tarinoissa ja isän velvollisuuden laiminlyönnissä. Asiat muuttuvat, kun Ed sairastuu kuolemanvakavasti ja Willilla on vain vähän aikaa oppia tuntemaan isänsä oikeasti tarinoiden takaa.

Tim Burton (Saksikäsi Edward, Batman) tunnetaan persoonallisena ohjaajana ja visuaalisesti taitavana, mikä ilmenee hyvin myös Big Fishissa. Kuvien kauneus on talletettu onnistuneilla värivalinnoilla ja äänimaailma on korvia hivelevää. Burton sijoittelee päätarinan keskelle takaumia nuoren Edin seikkailuista sopivin väliajoin, mikä ei tee kuitenkaan pääjuonesta rikkonaista vaan tukee sitä, täydentää Finneyn roolihahmoa ja tarjoilee fantasiaa sopivina annoksina.

Näyttelijävalinnat ovat melkein täydellisiä. Albert Finney varastaa jokaisen kohtauksen viisaana ja elämänkokemuksista rikkaana vanhana Edinä. Nuorempaa Ediä esittävä Ewan McGregor uhkuu tarmoa ja elämäniloa. Pisteet myös Jessica Langelle, Danny DeVitolle, Helena Bonham Carterille ja Steve Buscemille värikkäistä sivurooleista. Ainoa heikkous on Willia näytellyt Billy Crudup, joka on roolissaan täysin hukassa. Burtonin yritys kuvata isä-poika-suhdetta hieman ennen viikatemiehen saapumista ei onnistu täysin Crudupin vaisun tulkinnan vuoksi ja aihe menettääkin kiinnostavuutta muuttuen vähäpätöisemmäksi muiden teemojen edessä.

Big Fish on mielikuvituksellinen, sanoinkuvaamattoman kaunis ja koskettava elokuva, jonka loppuhuipennus vie viimeisetkin nenäliinat paketista. Big Fish ei ole suuri eikä nopea mutta siinä on takuulla jotain erityistä.